Ville Väliaho Ankkurien lukkariksi

Kankaanpään Mailan kasvatti ja kuluneella kaudella Ulvilaa Ykköspesiksessä edustanut Ville Väliaho on Ankkureiden uusi lukkari. Sopimus on vuoden mittainen.

Ville Väliaho. Kuva: Ulvilan Pesä-Veiikot.

Ville Väliaho. Kuva: Ulvilan Pesä-Veiikot.

Väliaho (-96) on oikeakätinen pelimies, jonka pesisura alkoi vuonna 2007 E-poikien pesisleirillä. Hän pelannut koko uransa lukkarina ja sisäpelissä vaihtolyöjän rooli on ominta aluetta.

– Omia vahvuuksia lukkarina on pelin rytmittäminen ja pelinluku. Myös lautasta osaan käyttää eli syöttötaito on korkealla tasolla. Siihen on yksinkertainen selitys eli kova harjoittelu, kertoi Väliaho.

KaMa ja UPV ovat tehneet yhteistyötä vanhimmissa ikäluokissa ja niinpä A- ja B-junioreissa Väliahon seurana oli Ulvila. Kaudella 2015 Väliaho pelasi jo osan peleistä Ulvilan lukkarina ja 2016 oli vuorossa jo ensimmäinen täysi runkosarja Ykköspesiksessä. Siinä nuorukainen kirjautti lukemat: L: 1+3, T:5 KL: 66 kpl ja 51%.

– Uskon, että talven aikana tapahtuu isoja asioita. Kova lajitreeni ja Matti Iivarisen lukkarivalmennus takaavat sen. Toivottavasti Ankkuri-fanit löytävät ensi kaudella tiensä Kitrolle sankoin joukoin. Lukkarin tontilla häärää ainakin kaveri, jolla on itseluottamus kohdillaan, täräyttää Väliaho.

Ankkurien sopimustilanne tällä hetkellä:

Manu Haukkala
Henri Heikkinen
Sasu Iivarinen
Kari Kellokoski
Ville Keltikangas
Sami Mikkolanaho
Rami Mäkinen
Viljo Sillanpää
Santeri Särkinen

Ville Väliaho
Nestori Yli-Sissala.

Lisätietoa:
http://www.pesis.fi/pesapalloliitto/artikkeliarkisto/?x2172098=19667546

Luitko jo nämä?