Alajärvi – Kankaanpää 1-0 (7-2, 2-2)

Leiriviikonloppu päättyi talven toiseen harjoitusotteluun, jossa vastaan asettui Kankaanpään Maila.

Viljo Sillanpää valmistautuu lyömään Joni Rytkösen syötöstä.

Ensimmäisellä jaksolla Kankaanpää siirtyi 1-0 johtoon Jukka Lankisen saumapuhkaisulla heti avausvuorossa. Alajärvi tasoitti vapaataipalejuoksulla samassa vuoroparissa. Kolmannessa vuorossa Mikael Penninkangas rakensi läpärillä tilanteen ja Aki Orava kotiutti kahdella eri lyönnillä Penninkankaan ja Rami Mäkisen. Sami Mikkolanahon takakenttäpuhkaisulla Ankkurit karkasi 5-1 johtoon. Jakson loppuluvut neljännessä vuorossa syntyvät vapaataipaleella ja Mikkolanahon sivalluksella.

Toinen jakson aluksi Maila iski jälleen avausjuoksun ja siirtyi yhden pinnan karkumatkalle Jouni Itävalon lyödessä. Sama mies oli asialla toisessakin vuorossa. Mikkolanahon kavennuksen jälkeen kolmanteen vuoroon mentiin KaMa:n 2-1 johdossa. Sasu Iivarisen iskettyä kolmannessa vuorossa pallon kakkosrajasta maisemaan Kari Kellokoski juoksi pelin tasoihin. Molemmilla joukkueilla oli vielä viimeisessä vuorossa omat mahdollisuutensa, mutta jakso päättyy tasalukemiin.

Kun hallivuoroa oli jäljellä, iskettiin vielä ylimääräinen kotiutuslyöntikilpailu. Se kirjattiin kokosinisille juoksuin 4-2.

Lyöntijärjestys oli sama molemmilla jaksoilla:  

 

  1. Sillanpää  
  2. Mäkinen
  3. Kellokoski  
  4. Orava
  5. Iivarinen 
  6. Katajisto  
  7. Yli-Sissala 
  8. Penninkangas
  9. Väliaho  
  10. Särkinen  
  11. Haukkala  
  12. Mikkolanaho

Luitko jo nämä?