Kempele – Alajärvi 1-0 (5-4, 6-6)

Aki Oravan paluu kokoonpanoon ei auttanut Ankkureita pistejahdissa. Kempeleen sisäpeli oli tehokasta ja kotijoukkue nappasi voiton. Vierailijoiden parhaita olivat kolmesti kotiuttaneen Sami Mikkolanahon lisäksi lukkari Ville Väliaho ja Riku Niemi, joka pelasi hyvin sisällä ja ulkona.

Ankkurit aloitti ottelun sisältä, jokerien avulla saatiin rakennettua kahden palon kolmostilanne viimeiselle lyöjälle Ville Väliaholle. Väliaho kumautti viimeisellä lyönnillä pallon kakkospesästä maisemaan ja Riku Niemi toi avausjuoksun. Kempele teki keskipalkista ajon jokeri Ossi Meriläiselle, jonka kotiutuksen Niemi haki komeasti kopiksi. Viimeiset palot hoiteli Väliahon irroituksillaan.

Sami Mikkolanaho nappasi ykköspytyn Kempeleessä, (Kuva: K-Media/Jukka Ketonen)

Toisessa vuorossa Alajärvi rakensi kärjestä ajon, josta Aki Oravan kakkossaumavedolla saatiin toinen juoksu. Ajon jatkuessa Sami Mikkolanaho kumautti pallon 3-pesän päältä pusikkoon ja tilanne muutttui lukemiin 4-0. Kirin vastasi rakentamalla jatkuvat ajon, josta se otti yksi kerrallaan hyvillä lyönneillä peräjälkeen viisi juoksua ja siirtyi vuorostaan ottelussa johtoon. Tämä riitti myös jaksovoittoon.

Toinen jakso alkoi jälleen kotijoukkueen painostuksella. Ensimmäisen ajon hoiteli Väliaho irroittamalla miehen kolmoselta. Juhani Ojalan vastustamaton välilyönti siirsi Kempeleen juoksun johtoon. Ankkurien kärki teki myös tilanteen, josta Mikkolanahon survoi pallon keskisaumasta takakentälle tasoittaen lukemat 1-1. Toisessa vuorossa Juuso Kalmakoski puhkaisi etutilanteessa kolmospuolen juoksun arvoisesti. Jatkotilanteesta näpitettiin kolmas tikki. Kun Meriläinen onnistui vielä omassa tilanteessaan näytti ottelu jo ratkeavan. Niemen ja Väliahon ulkopelisuoritukset päättivät Kempeleen hienon sisävuoron. Tasoittavallaan Alajärven sisäpeli oli tukkoista eikä miestä saatu kakkosta pidemmälle.

Juha Katajiston kotiutettua kolmannessa vuorossa Niko J Korhosen ja Meriläisen Jani Lassilan lähdettiin viimeiseen vuoroon tilanteessa 6-2. Takaa-ajo alkoi Korhosen välilyönnillä ja sai jatkoa jokeriksi siirtyneen Oravan vastaavalla. Tässä kohtaa tilanne oli 6-4 Kempeleen hyväksi. Kahdesta palosta huolimatta Ankkurit rakensi väkisin tilannetta. Ajotilanteessa Sasu Iivarinen paiskasi pallon takaa keskeltä läpi, mutta pienoinen aikailu kostastautui ja läpilyönnin tuloksena oli vain kaksi juoksua ja kolmas palo. Näin toinen jakson tasattiin ja Kempele nappasi itselleen tärkeän kahden pisteen voiton.

Palkitut

I Sami Mikkolanaho

II Ville Väliaho

Tilastot

Luitko jo nämä?