Alajärvi – Koskenkorva 0-1 (3-4, 1-1)

Koskenkorva vei ensimmäisen jakson kolmostilanteet 14-7 ja korjasi jaksovoiton niukast juoksun erolla. Toisella jaksolla tilanteet vähenivät ja korvalaiset ottivat ainoasta tilanteestaan juoksun. Kotijoukkue hallitsi kolmostilanteiden muodossa jälkimmäistä jaksoa, mutta kotiutustehot jäivät vaisuiksi. Molempien joukkueiden lukkarit onnistuivat sisäpelin vaikeuttamisessa ja sekä Juho Hakomäki että Ville Väliaho myös palkittiin. Ankkurien ykkönen oli hyvin sisällä ja ulkona onnistunut Nestori Yli-Sissala.

Nestori Yli-Sissala oli kotijoukkueen paras Koskenkorvaa vastaan. (Kuva: K-Media/Jukka Ketonen)

 

Koskenkorva aloitti ottelun sisältä tehokkaasti ja siirtyi heti kättelyssä 3-0 johtoon. Ankkurien avaus oli vaisu, mutta vieraat siirtyivät toisessa vuorossa jo neljän juoksun karkumatkalle. Toisen tasoittavalla Antti Pukkinen pomputti pesät täyteen ja Sami Mikkolanaho paukautti pallon läpi kolmospesän takaa. Valitettavasti pallo pysähtyi mainoksiin ja tuloksena vain kaksi juoksua. Ville Väliahon välilyönnillä kotijoukkue tuli jo juoksun päähän.  Ankkurien ulkopeli tiivistyi jakson loppua kohden eikä KoU enää saanut lisäjuoksuja. Ankkurien takaa-ajo ei viimeisissä vuoroissa meinannut lähteä käyntiin. Neljännessä vuorossa saatiin pesät täyteen, mutta juoksua ei nähty.

Toisella jaksolla tilanteilla ei juhlittu, vaikka Ankkurit jaksoa hienoisesti hallitsikin. Juuso Vuorenmäki siirsi vieraat näpillä johtoon kolmannessa vuorossa. Rami Mäkisen siivu saatteli kotipesään Mikael Penninkankaan ja tilanne tasottui neljännessä vuorossa lukemiin 1-1. Koko ottelun ajan Ankkureita vaivanneet takapalot vaikeuttivat johtojuoksunkin hakua.  Ja se jäikin näkemättä. KoU pääsi vielä yrittämään kolmannen pisteen nappaamista tasoittavallaan, mutta Ankkurien ulkokenttä ei antanut siihen mahdollisuutta.

 

Palkitut

I Nestori Yli-Sissala

II Ville Väliaho

 

Tilastot

 

https://www.youtube.com/watch?v=wBebF6q3XGo

Luitko jo nämä?