Kitee askeleen edellä ensimmäisellä jaksolla

Sami Mikkolanaho voittaa hutunkeiton ja valitsee Ankkureille aloittavan ulkovuoron. Ensimmäinen sisävuoro ei Kiteeläisiltä suju ja nopeaa kolme paloa taululle. Ankkurit ei myöskään kolmostilannetta saa päälle eli pyöreässä 0-0 tilanteessa toiseen vuoroon. Toisen aloittavalla Kitee iskee ottelun ensimmäiset juoksut onnistuen kolmesti lyömään miehen kotiin. Lyöjinä kunnostautui Valentin Ikonen, Jesse Eskelinen ja Juhani Myyryläinen. Tasoittavalla Ankkurit saa kaksi juoksua ilmaiseksi, kun Kitee etutilanne vaihdossa heittää kakkospesän yli pallon pusikkoon ja Penninkangas ja Piispanen juoksee kotiin. Kolmannessa vuorossa nähdään yksi juoksu ja sen iskee Kiteen Ville Liukku kotiuttamalla Ville Hämäläisen. Ratkaisevaan vuoroon mennään kotijoukkueen johtaessa 4-2. Joukkueet ei lisäjuoksuja enää jaksolle saa, vaikka molemmat saavat kotiutustilanteita päälle. Ensimmäinen jakso Kiteelle 4-2.

Kitee hurjana toisella jaksolla

Toinen jakso alkaa Ankkureiden sisävuorolla. Ankkureiden sisäpeli ei kuitenkaan kulje ja Kitee sisälle. Kitee rakentaa hyvin tilannetta päälle ja siirtyy 2-0 johtoon Samu-Kalle Varosen sekä Valentin Ikosen lyönneillä. Toinen vuoro jatkuu Ankkureiden sisäpelin osalta samaan malliin kuin ensimmäinen ja tilannetta ei saada päälle. Kitee sen sijaan menee omalla sisävuorollaan menojaan ja lyö taululle 7 juoksua lisää. Juha Toikka puhkaisee ensimäiseksi Ankkureiden kakkospuolen  ja tuloksena  2+1. Toikka pääsee tuulettamaan tuplajuoksua Ikosen lyönnillä. Jatkossa vielä harhaheiton turvin kaksi juoksua ja Liukun lyömänä  yksi juoksu. Kolmas vuoro alkaa lukemissa 9-0. Ankkureille ei onnistumisia omalla sisävuorollaan, mutta Kiteen peli on hurjaa ja lyö jopa kahdeksan juoksua lisää. Neljänteen vuoroon mennään 17-0 tilanteessa. Ankkurit ei palottomasta ajotilanteesta huolimatta saa kavennusta aikaan, joten ottelu Kiteelle 2-0

Ottelun tilastot

 

Luitko jo nämä?