AA-KoU 1-1 (4-5, 3-0)

IMG-20160220-WA0008
1. Jakso
Ankkurit aloitti sisältä, mutta Sami Mikkolanahon vapaasta kumurasta syntyi vain niukka palo Janne Kivipellon edetessä. Koskenkorva rakensi aloittavallaan kärjestä ajon, josta jokeri Mahlamäki onnistui lyömään avausjuoksun. Juho Toivola onnistui heti perään siirtäen korvalaiset kahden juoksun karkumatkalle. Toisessa vuorossa Ankkurit loi tilannetta, mutta juoksujen teko ei onnistunut. Tuomas Tuohisaari kasvatti vapaalla vieraille kolmannen juoksun. Kolmas vuoro oli sinikeltaisilta tuloksekkaampi. Rami Mäkisen läpärillä saatiin tilanne päälle ja Mikkolanahon ja Sasu Iivarisen sivalluksilla tilanne kaventui 2-3. Viimeisessä vuorossa Ankkurit tuli tasoihin. Mäkinen oli pedannut tuplavaihdolla kärkenä pelanneen Petrus Puputin kolmoselle ja Kari Kellokoski iski tämän välilyönnillä kotiin. Mikkolanahon näpillä Ankkurit siirtyi ensimmäistä kertaa jaksolla johtoon. Koskenkorva tuli tasoittavallaan väkisin rinnalle ja ohi Toivolan ja Mahlamäen lyönneillä ja ensimmäinen jakso KoU:lle 4-5.
2. jakso
Toisella jaksolla tapahtumia oli reilusti vähemmän. Molemmat lukkarit Janne Kivipelto ja Henri Itävalo sekoittivat vastustajien sisäpeliä tehokkaasti. Hyvä lukkaripeli tilkitsi molempien ulkopelin todella tiiviiksi. Peli eteni tasaisissa 0-0 lukemissa aina kolmanteen vuoroon asti. Siinä tasoittavallaan Alajärvi teki kärjestä yhden palon ajonlähdön, josta Mikkolanaho kumautti pallon takaseinään. Sasu Iivarinen komppasi kakkosjatkeelle. Kolmannen vuoron jälkeen aika loppui ja ottelu päättyi tasan 1-1 (4-5, 3-0).

Ankkurien kokoonpano:

1. Puputti
2. Mäkinen
3. Kellokoski
4. Heikkinen
5. Iivarinen
6. Sillanpää
7. Kivipelto
8. Yli-Sissala
9. Särkinen
10. Penninkangas
11. Matintupa
12. Mikkolanaho

Koskenkorvan kokoonpano:

1. Koskela
2. Myllyniemi
3. Pukkinen
4. Kytömäki
5. Haapamäki
6. Tuohisaari
7. Oja-Lipasti
8. Alahuhta
9. Itävalo
10. Toivola
11. Mahlamäki
12. Dahlström

Luitko jo nämä?