Teksti ja kuva: Eija Niemistö/Torstai-lehti

Paikallispelit sytyttävät paluumuuttajan

10 vuoden jälkeen paluun Ankkurien paitaan tehnyt Tuomas Tallbacka on tyytyväinen ratkaisuunsa.

On ollut mukava tulla takaisin. Loppujen lopuksi aika on kulunut nopeasti. Kun Kivipellon Janne, Iivarisen Sasu ja meidän Roope olivat kuusivuotiaita, toimin heidän valmentajanaan, ja pojat söivät hiekkaa kentällä. Nyt pelaan Jannen ja Sasun kanssa samassa joukkueessa, mikä on mielenkiintoista, hän pohdiskelee.

Vuoden sopimuksen allekirjoittanut Tallbacka myöntää, että muitakin vaihtoehtoja kuluvalle kaudelle oli, mutta reissuhommat ovat alkaneet kyllästyttää Alajärvellä asuvaa ja työskentelevää pitkän linjan pesäpalloilijaa.

Viimeiset viisi vuotta tuli ajettua joko Koskenkorvalle tai Seinäjoelle, joten nyt ei tarvitse paljon liikkua paikasta toiseen.

Kakkosvahdista jokeriksi
Tuomas Tallbacka on pelannut Superpesistä kolmen pohjalaiskokoonpanon lisäksi myös Jyväskylässä ja Kiteellä.

– Joka paikassa on omat tapansa toimia, ja seuroissa painotetaan erilaisia asioita. On ollut kasvattavaa päästä näkemään touhua muuallakin ja on ollut hienoa pelata samoissa joukkueissa hyvien pelaajien, kuten Pirisen Pasin, Dahlströmin Jeren ja Simo Eerikäisen kanssa.

Vuosi 2004 oli taitekohta Tallbackan uralla. Kakkosvahdin tonttia jo kolmannessa polvessa vartioineen pesäpalloilijan heittokäsi operoitiin, eikä urheilijaa tämän jälkeen ole nähty ulkokentällä kuin satunnaisesti.

Muistan, kun kirjoitin leikkauspäivämäärän ylös ja ajattelin, että pelihommat ovat nyt sitten tässä. Vuotta myöhemmin menin kuitenkin Jyväskylän Lohen mukaan ja pelasin siellä kymmenen peliä. Iivarisen Matti soitti ja kysyi, kiinnostaisiko tulla Alajärvelle. Siitä se oikeastaan lähti uudestaan. Pelasimme Superiin noususta sinä vuonna ja jäimme tuolloin pisteen päähän, Tallbacka kertaa.

Jokerin rooliin siirtyminen oli ulkopelistä nauttivalle urheilijalle iso muutos, mutta enää pelaaja ei haikaile takaisin räpylähommiin. Itsekriittisenä ja kilpailuhenkisenä palloilijana Tallbacka toki myöntää, että ruutupaidassa ei pääse ottamaan niin hyvin kontaktia vastustajiin kuin kentällä häärätessä.

Olen sen tyylinen, että sitten kun pelataan, niin pelataan kunnolla. Tunne pitää olla aina mukana. Ulkokentällä pääsee menemään toisen ihon alle eri tavalla kuin jokerina.

Kisaamisesta syttyvälle vaihtaja-kotiuttajalle on tarjolla tämän kauden runkosarjaan harvinainen henkilökohtainen päämäärä: oman isän juoksuennätyksen rikkominen. Silloista SM-sarjaa pelanneella Tuomo Tallbackalla on tilastokirjan mukaan 17 lyötyä juoksua enemmän kuin jälkikasvullaan.

Itse asiassa en tiennyt tästä, ennen kuin Vainion Tommi kertoi. Tottahan toki tämä ennätys pitää rikkoa, hän nauraa.

Sämpy tervetullut kylään

Alajärven Ankkurien alkukausi on ollut vaikea ja loukkaantumisten sävyttämä. Tuomas Tallbacka uskoo vastoinkäymisistä huolimatta joukkueen iskukykyyn ja menestymismahdollisuuksiin sekä paikkaan runkosarjan kuuden parhaan joukosta.

Porukka on nuori ja hyvähenkinen, jolla on takanaan onnistunut viime kausi. Treenattu on kovasti, ja edellytykset pelata voitosta mitä tahansa joukkuetta vastaan löytyvät.

Hiljattain 35 vuotta täyttänyt pesäpalloilija haluaa edetä urallaan kausi kerrallaan ja katsoa rauhassa, mitä tuleman pitää.

– Kiinnostus lajiin on säilynyt, ja haluan edelleen kehittää itseäni. Pesäpallo on kuulunut elämääni koko ikäni, enkä ole miettinyt lopettamista. Nykyään treenataan eri tavalla ja ollaan fyysisesti kovassa kunnossa, joten peliuratkin pitenevät, hän tuumaa.

Yksi asia on kuitenkin varma. Tulevat paikallispelit jaksavat edelleen sytyttää konkarin ilmiliekkeihin.

 Odotan kovasti, että saadaan Sämpy (Sami-Petteri Kivimäki) tänne. Nyt voisi olla taas aika muistuttaa vedosta, joka lyötiin vuonna 2008 kovilla panoksilla, hän vinkkaa naapuriseuraan hyväntuuliset terveiset.

 

Luitko jo nämä?