Ankkureiden naiset aloittivat ulkokautensa positiivisesti

Naisten edustusjoukkue aloitti ulkokauden harjoitusottelut lauantaina Ylihärmän Kiistolassa pelatussa turnauksessa. Aamuvarhaisella pelattiin kotijoukkue Ylihärmän Pesis-Junkkareita vastaan ja melkein heti perään vastaan asettui Ylistaron Kilpa-Veljet. Aamuottelussa jaksovoitot tasattiin, mutta Ylistaroa vastaan voitto matkasi Alajärvelle jaksoin 2-0.

Ylihärmä – Alajärvi 1 – 1 (3-12, 8-3)
Alajärvi – Ylistaro 2- 0 (9-3, 3-1)

Turnauksen avausottelussa ensimmäiset sisävuorot olivat molempien joukkueiden osalta kohmeisia, mikä näkyi runsaana määränä ykköspaloja. Kotijoukkue Ylihärmä karkasi kuitenkin kahden ensimmäisen sisävuoronsa aikana 2-0-johtoon. Ankkureiden sisäpeli koki avautumisen merkkejä toisessa vuorossa, kun Pihla Vaissi puhkaisi takakentän ja kiersi kunnarin tyhjään kenttään. Vaikka tämän jälkeen ei Ankkurit juoksuja vuorossaan lisännyt, muuttui jakson luonne tuohon hetkeen.
Kolmannessa vuorossa Ankkureiden ulkokenttä nollasi kotijoukkueen sisäpelin ja omalla tasoittavalla sisävuorolla juoksuhanat aukesivat kunnolla. Koko joukkueen voimin pyörinyt sisäpeli tuotti yhteensä 7 juoksua. Yksittäisenä suorituksena mainittakoon Oona Winterin takakentän puhkaisu joka tuotti kunnarin ja kaksi tavallista juoksua.
Neljännessä vuorossa Ankkurit lisäsi yksittäisillä juoksuilla johtoasemaansa 12-3:een, mikäli oli lopulta jakson voittonumerot.

Toisella jaksolla kotijoukkue sai peliin otetta Hanna-Mari Joupin läpilyönnillä ja sen jälkeen onnistumisia tuli kotijoukkueelle laajalla rintamalla. Ankkureiden sisäpelissä ei nähty ensimmäisen jakson railakkuutta ja sisävuoroista pakkautui tulemaan liian lyhyitä tuloksen tekemiseen.
Ylihärmän jatkaessa vahvaa sisäpeliä ykköskärkensä avulla, alkoi hiljalleen toisen jakson voitto karata kotijoukkueen haltuun. Ankkurit pystyivät jakson lopulla kaventamaan parilla juoksulla, mutta toinen jakso meni selkeästi 8-3-numeroin Ylihärmälle.

Ottelu päätettiin lopettaa ratkaisemattomana turnauksen aikataulujen vuoksi. Näin ollen ottelun lopputulokseksi harvinaisesti 1-1.

Turnauksen toisessa ottelussa Ankkurit kohtasivat Ylistaron Kilpa-Veljet. Toiseen otteluun Ankkurit olivat tehneet muutamia muutoksia kokoonpanoonsa. Aamupelin huilannut kokeneempi kaarti pääsi näyttämään kevätkuntoaan toisessa ottelussa.

Toisen ottelun kokonaiskuva oli sellainen, että Ankkurit ottivat molempien jaksojen alussa hallinnan itselleen ja pitivät sitä loppuun saakka. Ensimmäsellä jaksolla Ankkurit karkasivat avaus vuorossa 2-0-johtoon ja lisäsivät johtoaan vuoropari kerraallaan. Lopulta ensimmäisen jakson voitto kirjattiin selvästi 9-3-numeroin Ankkureille.

Toisella jaksolla parantunut ulkopeli mahdollisti sen, että juoksuja jaksovoittoon tarvittiin vähemmän. Juoksu per vuoro tahti riitti siihen, että viimeisen vuoron jälkeen taululla olivat 3-1 – voittonumerot Ankkureille.

Tälle ryhmälle saatiin kaksi tärkeää ja silmiä avaavaa harjoituspeliä ennen viikonpäästä alkavaa sarjakautta. Ylihärmä tiedettiin olevan tähän meidän lohkoomme todella kova vastustaja ja heitä vastaan käydyssä pelissä oli paljon hyvää, mutta paljon myös sellaisia juttuja mitä pitää pystyä karsimaan pois, jos haluaa menestyä. Ylistaro on myös meidän yksi lohkovastustajiamme ja oli hyvä nähdä myös heidän pelaamista ennen kesän alkua.
Kokonaisuutena turnauksesta saatiin paljon informaatiota siitä, missä ollaan hyvällä tasolla, missä meidän haasteet on ja mitä pitää pystyä parantamaan.
Meillä on 20 pelaajan rinki, joka luo kilpailua pelipaikoista, mutta samalla antaa myös mahdollisuuksia kierrättää pelaajia tulevan kesän otteluruuhkissa.
Näiden viiden harjoitusottelun perusteella, uskon vakaasti, että päätös Suomensarja-paikan hakemisesta oli paras päätös vuosikausiin. Alajärvelle on tulossa hieno tyttö – ja naispesiksen sävyttämä kesä, toteaa Tero Tuomela

Luitko jo nämä?