Kiitos Ankkurisydämille!

Ankkurisydän -Keräys on päättynyt ja Ankkurisydän sykkii poikkeustilasta huolimatta. Korona on vaikeuttanut tämän kevään elämäämme, mutta selviämme siitäkin, kuten olemme talven talousvaikeuksistakin selvinneet.

Yhdessä uskomalla tavoitteeseen ja tekemällä arjessa sen suuntaisia asioita teemme tahdostamme totta. Pahimmillaan urheilun kannalta jää kesän ja jopa syksyn pelit pelaamatta, koko kausi perutaan. Meille kannattajille tämä on vaikea paikka, mutta ennen kaikkea ne sadat Ankkurilaiset harrastajat, lapset ja aikuiset jäävät ilman rakasta harrastustaan. Uusi tilanne tuo meille jatkuvuuden haasteen, miten saamme tuettua harrastajia uudessa alussaan. Pitkän tauon aikana arkea on vietetty erilailla, emme ole voineet kevätiltoina mennä kenttien laidoille seuraamaan nuorten riemua, kun he yhdessä harrastavat rakastamaansa asiaa. Nuoren urheilijan arki on myös muuttunut, osa on aktiivisesti harjoitellut, osa on tehnyt jotain muuta. Nyt pitäisi saada kaikki taas kentälle, aloittamaan alusta. Tähän alkuun tarvitaan kaikkien tukea, alussa on kuitenkin aina vaikeaa.

Jos saadaan urheilukilpailuja tai pelejä järjestää, niin ollaan mukana yhtä hienosti kuin keräyksessä. Noudatetaan varotoimia, mutta lähdetään paikanpäälle tapahtumia seuraamaan. Ankkureiden toiminnan merkitys taas on noussut korkeammalle, kun kevään aikana ei ole mitään toimintaa ollut. Olemme nähneet ajan, jossa ei ole mitään yhteisiä virikkeitä. Vielä kiitos keräykseen osallistumisesta, sen ansiosta Ankkurit voivat jatkaa toimintaansa. Pysytään terveinä!

 

Jarmo Nurmela