Otteluraportti:

Jyväskylä – Alajärvi 0-1 (0-4, 1-1)

Ankkurit nappasi kauden avausvoiton, mutta Janne Kivipellon loukkaantuminen toi myös tummia pilviä Ankkuritaivaalle. Henri Heikkisen paikatessa, joukkueen tiivis ulkopeli jatkui toisellakin jaksolla ja Sami Mikkolanahon illan kolmas kotiutus toi voiton Alajärvelle.

I JAKSO

Ankkurit aloitti ottelun sisältä ja aloittikin tehokkasti. Kärki rakensi tilanteen ja Sasu Iivarinen pisti pallon väliin Kari Kellokosken edetessä. Jatkoa seurasi välittömästi, kun Tuomas Tallbacka sivalsi kotipesän turvaan Aki Oravan. Kirin sisäpeli oli koko ajan hyvin tukkoista eikä se saanut rakennettua kotiutustilannetta jakson aikana. Ankkurit sen sijaan kasvatti johtoaan kolmannessa vuorossa ja neljännessä vuorossa Sami Mikkolanahon lyömillä juoksuilla. Niiden tuojian olivat Viljo Sillanpää ja Pertus Puputti.

II JAKSO

Toinen jakso alkoi Ankkurien osalta dramaattisesti. Sinikeltaisten lukkari Janne Kivipelto loukkasi jalkansa todella pahannäköisesti ja hänet vietiin saamaan jatkohoitoa. Tästä loukkaantumisesta johtuen Alajärven ulkopeliryhmitys meni täysin uusiin puihin. Henri Heikkinen siirtyi syöttölautasen ääreen. Juha-Matti Jaatinen otti kolmosvahdin tontin. Rami Mäkinen kauhoi kolmospolttajana ja koppariksi asteli Nestori Yli-Sissala.

Taisteluvoitto. Ensimmäinen jakso oli hyvää peliä, mutta Jannen loukkaantuminen sekoitti peliä. Tuollainen tapahtuma menee joukkueella väkisin myös tunteisiin ja on ymmärrettävää että ote herpaantuu. Tasoihin tultiin kuitenkin ja Samilla oli hyvä yritys voittojuoksunkin lyömiseen. Ihan pikkuvammasta ei ole kyse Jannen kohdalla, vaikka minulla ei siitä ole tarkkaa tietoa. On mahdollista, että hän on pitkään sivussa, kommentoi Keijo Pesu ottelun päätyttyä.

Kiri sai toisella jaksolla vihdoin kolmostilanteen ja Jukka Latvala iski avausjuoksun. Ankkurit taisteli lukkarin loukkaantumisesta huolimatta leijonan lailla, eikä antanut ulkopelissä Jyväskylälle yhtään siimaa. Kotijoukkue ei saanut enää kotiutustilanteita, mutta loukkaantumisen myötä myös vierailijoiden sisäpeli oli vaikeaa. Viimeisessä vuorossa Ankkurit kuitenkin laittoi, erinomaisesti vaihtaneen Kari Kellokosken toimesta, pesät täyteen. Mikkolanaho iski jakson tasalukemiin 1-1 Jaatisen juostessa. Voittojuoksuakin päästiin yrittämään, mutta Tallbackan kakkospuolen puhkaisu pysähtyi suojaverkkoon. Tuloksena kuitenkin kauden avausvoitto – vaikkakin katkeralla sivumausteella.

Palkitut

I Sami Mikkolanaho

II Kari Kellokoski

Tilastot

jkl