Tie pohjoiseen!

Ankkurit suuntaa perjantaina kohti pohjoista ja pääsee haastamaan Oulussa sarjakärki Lipon. Reissuun mahtuu toinenkin ottelu, kun lauantaina matka jatkuu Lapin maakuntaan, jossa testataan Simon Kirin virettä. Luvassa on kova viikonloppu ja vastassa kaksi hyvässä vireessä olevaa joukkuetta. Ankkureilla on alla pari tappiota, joten lähtökohdat voisivat olla paremmatkin. Toisaalta ilmassa on revanssihenkeä, sillä molemmat pohjoisen joukkueet ovat hakeneet tällä kaudella Kitrolta pisteet. Lähdetään ryöstämään pinnoja takaisin Pohjanmaan eteläosaan!

Ankkurit ovat pelanneet viime vuosina Oulussa tiukkoja otteluita. Kauden avausottelu Kitrolla eteni kotiutuskisaan asti ja viime vuonna Oulussa pelattu ottelu ratkesi vasta supervuorossa. Lipon joukkueessa on sarjan kärkiosaamista niin sisä- kuin ulkopelissäkin. Etenkin ulkopelissä se on ollut selkeästi sarjan paras joukkue. Lukkarin tontilla häärivä Ankkurilaisillekin tuttu Miika Keski-Petäjä hakee näpyjä todella kaukaa, joten pienet lyönnit on syytä saada kotipesästä pois. Oulun riveihin liittyi edellisviikolla Sotkamon Riku Niemi, joka omaa myös taustaa Ankkureista. Vastus on kova, mutta voittoa lähdetään tietenkin metsästämään! (Juttu jatkuu kuvan alla)

Nestori Yli-Sissala hymyssä suin Ankkurien kaarella. Kuva: Jani Vuorela

Simon Kiri haki Kitrolta pisteet Ankkureiden edellisessä pelissä. Toisten metkut ovat varmasti molemmilla tuoreessa muistissa, joten yllätyksiä ei pitäisi olla luvassa. Simo on löytänyt hyvän vireen, eikä voitto Kitrolla ollut mikään suonenveto. Joukkue on kaatanut tällä kaudella muun muassa Lipon ja Puijon. Ankkureiden pitää päästä omalle hyvälle tasolle, jotta voitosta voidaan kamppailla.

Ankkureiden asetelmat ovat mielenkiintoiset. Alla on pari tappiota ja luvassa kaksi haastavaa vierasottelua. Joukkue on kuitenkin näyttänyt, että edellisillä peleillä ei ole juurikaan ollut merkitystä seuraavan päivän toimintaan. Edes vastustajalla ei ole ollut merkitystä. Parhaimmillaan ollaan oltu kärkijoukkueita vastaan ja pelattu mainiosti. Toisaalta vire ei ole aina siirtynyt seuraavaan peliin ja tilillä on heikompia otteluja sarjan heikompaa puoliskoa vastaan. Paljon on siis kiinni siitä, millaiseen vireeseen joukkue onnistuu itsensä virittämään. Kaikki vastustajat ovat kaadettavissa, mutta se vaatii pelaamista omalla hyvällä tasolla. Tasaisuutta tarvitaan etenkin sisäpeliin, jossa onnistumiset ovat olleet hieman kausimaisia.

Otetaan haaste vastaan ja lähdetään hakemaan pari revanssia!

-Nestori Yli-Sissala-