Sotkamo-Alajärvi 2-0 (2-0, 3-1)

Alajärven Ankkurien upea kausi päättyi haikeissa tunnelmissa, mutta pystypäin Hiukan-stadionilla Sotkamossa. Kova taistelu ei riittänyt ja Jymy eteni välieriin otteluvoitoin 3-0.

Sotkamo hallitsi tapahtumia myös joukkueiden kolmannessa kohtaamisessa. Ankkurit sai pelissä aikaiseksi seitsemän kolmostilannetta Sotkamon 16 vastaan. Ulkopelissä Ankkurit taisteli leijonan lailla. Ainakin kolmeen otteeseen palloa haettiin kaukaan kenttärajojen ulkopuolelta ja aina saatiin palo aikaiseksi. Varsinkin Ankkurien kopparipari Viljo Sillanpää/Henri Heikkinen kunnostautuivat näissä tilanteissa. Avausjakson ratkaisija oli Jymyn lukkari Toni Kohonen. Mies iski joukkueensa molemat juoksut. Ensimmäinen syntyi merkkaamattomalla tappikumuralla ja toinen juoksun resepti oli merkistä väliin. Ankkureilla oli muutama yritys, mutta juoksujen teko ei ottanut onnistuakseen.

Toinen jakso eteni melko samanlaisella käsikirjoituksella. Kotijoukkueen kärki kulki hyvin ja nopeita miehiä otettiin kotiin pienillä lyönneillä. Ankkurit sai 2-0 tilanteessa hieman happea, kun Aki Orava paukutti pallon kolmosrajasta puskaan 1-2-tilanteessa. Juha-Matti Jaatinen pinkoi kotiin suoraan kakkospesältä. Sisävuorot tukehtuivat kuitenkin nopeasti paloihin. Sotkamo rummutti hurjasti vielä viimeisessä sisävuorossaan, mutta Aki Oravan kaksi maailmanluokan syöksykoppia estivät lisäjuoksujen synnyn. Viimeisessä mahdollisuudessaan Ankkurit sai miehen luukkuun, mutta kolme ykköspaloa kuivattivat vuoron.

Sami Mikkolanahon nimmarit kelpasivat pelinjälkeen Ankkuri-junnuille.

Sami Mikkolanahon nimmarit kelpasivat pelin jälkeen Ankkuri-junnuille.

Ankkurien kausi on siis paketissa ja lopullinen sarjasijoitus on kuudes. Se on tappion hetkelläkin hyvä muistaa. Yksimielisesti sarjajumboksi povattu joukkue näpäytti kaikkia asiantuntijoita. Nuorukaiset ovat miehistyneet ja myös jatkossa on lupa odottaa hienoja pelejä.

Erityiskiitoksen ansaitsee myös,  noin satapäinen,  fanijoukko, joka kannusti Ankkureita Sotkamossa.

Alajärven Ankkurit, Ankkurien tiedotusosasto ja Ankkuriradio kiittävät kaikkia sinikeltaista kesää viettäneitä. Palataan asiaan pelin osalta ensi vuoden puolella!

Jari Juuti keräsi numerot viimeisen kerran tällä kaudella.

Jari Juuti keräsi numerot viimeisen kerran tällä kaudella.

Tilastot

Luitko jo nämä?