Playoffs-tunnelmaa 20 vuoden tauon jälkeen.

Alajärven Ankkurit eteni monien yllätykseksi puolivälieriin. Yksimielisesti sarjajumboksi ennakolta rankattu joukkue kuitenkin yllätti kaikki asiantuntijat ennakkoluulottomalla pelillään  sijoittuen runkosarjassa kuudenneksi. Edellisen kerran pudotuspelejä on Alajärvellä nähty kaudella 1995, joten hyvällä syyllä voidaan puhua historiallisesta hetkestä.

Kuva: K-Media/Jukka Ketonen.

Kuva: K-Media/Jukka Ketonen.

Ankkurit lähtee ottelusarjaan todella selkeänä haastajana, sillä vastaansa se saa, jääkauden mittaisessa mitaliputkessa hiihtelevän, Sotkamon Jymyn. Vaikka Alajärvi on selkeä altavastaaja on myös sanottava, ettei Jymynkään kausi ole tähän asti sujunut aivan suunnitellulla tavalla. Peli on kainuulaisillakin yskähdellyt ja sunnuntaina Vimpeli kurmootti vieraitaan huolella. Myös Ankkurien kenraali oli heikko merkityksettömässä ottelussa Kankaanpäätä vastaan.

Loppupeleissä ei enää pisteitä lasketa vaan pelataan pelkästään voitosta. Tällaisissa peleissä astuu usein esiin kokemus. Sotkamon joukkueella on pudotuspelikokemusta lähes 1000 ottelun verran. Ankkureista pleijari-fiilistä ovat haistelleen vain Aki Orava ja Juha-Matti Jaatinen. Pallo on kuitenkin pyöreä (tai muhkurainen) ja peli edelleen pesäpalloa. Mitään valtaisaa mullistusta pelin lainalaisuuksissa tuskin tullaan näkemään. Pienet asiat ratkaisevat ynnä muuta pleijarijargonia, jota tähän ei nyt lähdetä kirjoittamaan.

Näistä asetelmista lähdetään kohti tiistain ensimmäistä kohtaamista Sotkamossa. Tuttuun tapaan ottelut alkavat arkena jo klo 17.30. Kitrolla pelataan sitten torstaina puoli kuusi.

 

PUOLIVÄLIERÄPARIT

Vimpeli-Raahe
Joensuu-Hyvinkää
Sotkamo-Alajärvi
Jyväskylä-Kouvola

Ottelupäivät

Ti 18.8.
Sotkamo-Alajärvi 17.30

To 20.8.
Alajärvi-Sotkamo 17.30

La 22.8.
Sotkamo-Alajärvi 15.00

Su 23.8.
Alajärvi – Sotkamo 17.00 Tarvittaessa

Ti 25.8
Sotkamo-Alajärvi 17.30 Tarvittaessa

 

Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi

27.2.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi

Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]

Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi

24.2.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi

Nestori Yli-Sissalan blogi - Pesis ja talvi Tervehdys pakkasten ja Talviolympialaisten jälkipyykin keskeltä. Olympialaisten lomaan on talvella mahtunut jo aimo annos pesistä. Talvisuperin neljäs vuosi on jo kovassa vauhdissa, joten nyt on hyvä hetki hieman [...]

Alajärven Ankkuritpesis ry:n vuosikokouskutsu.

14.1.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Alajärven Ankkuritpesis ry:n vuosikokouskutsu.

Alajärven Ankkuritpesis ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään Alvariinissa osoitteessa paavolantie 1, keskiviikkona 28.1.2026 klo 19.30. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Alajärven Ankkuritpesis ry, hallitus

Naisten Ykköspesis: Hallipelejä kohti uudenlaisista lähtökohdista

13.1.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Naisten Ykköspesis: Hallipelejä kohti uudenlaisista lähtökohdista

Alajärven Ankkureiden naisten Ykköspesis-joukkueen talvikautta on takana pari kuukautta ja vuoden vaihteen jälkeen edessä siintävät hallikauden harjoitusottelut, joissa joukkue pääseekin mittaamaan nykytasoaan lohkon kärkijoukkueita vastaan. Menestys toi myös muutoksia joukkueessa Tulevaan kauteen Ankkureiden joukkue lähtee [...]

Superpesiskauden 2026 otteluohjelma on julkaistu! Ankkurit avaa kautensa Fugessa

12.12.2025|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesiskauden 2026 otteluohjelma on julkaistu! Ankkurit avaa kautensa Fugessa

Kauden 2026 Superpesiksen otteluohjelma on julkaistu. Jännittävä kausi Ankkurien osalta alkaa Fuengirolassa Pattijokea vastaan huhtikuussa! Koko Ankkurien otteluohjelma kuvan alla Su 26.04.2026 15:00 Alajärven Ankkurit – Pattijoen Urheilijat, Raahe (Pelataan Fuengirolassa) Ke 06.05.2026 18:00 Alajärven [...]

Palkintosadetta Alajärven kaupungin järjestämässä urheilugaalassa

6.12.2025|Kommentit pois päältä artikkelissa Palkintosadetta Alajärven kaupungin järjestämässä urheilugaalassa

Alajärven kaupungin urheilugaala järjestettiin itsenäisyyspäivänä lauantaina 6.12 koulukeskuksen liikuntasalissa. Kaupunki palkitsi gaalassa menestyneitä urheilijoita sekä toimijoita. Seurat palkitsi myös tilaisuudessa omia urheilijoita ja ansioituneita toimijoita. Alajärven Ankkurit ry:n junnupesisjaoston ja Alajärven Ankkuritpesis ry:n palkitut löytyy [...]