Vastassa kolme kovaa
Ankkureiden pisteiden metsästys jatkuu viikon tauon jälkeen. Vastassa on sarjan kärkikaartia kun vastaan asettuvat Sotkamo. Oulu ja Vimpeli.
Viikko alkaa tiistaina vierailulla Sotkamoon. Kevään ottelussa Kitrolla Jymy ei jättänyt Alajärvellä mitään saumaa ja korjasi selkeän 2-0 voiton. Sotkamon peli on kesän mittaan ollut edellisiä kausia ailahtelevampaa. Päävastustajaa Vimpeliä vastaan joukkue kaivoi kuitenkin esiin parhaan osaamisensa. Ennen Itä-Länsiä kainuulaiset kärsivät yllätystappion Kiteen vieraana. Sotkamolaisittain myönteistä oli Antti Hartikaisen paluu pelaavaan kokoonpanoon vaikkakin vielä jokeripaidassa. Eikoista taas oli Roope Korhosen puuttuminen pelaajistosta. Jymy on kuitenkin äärimmäisen kova joukkue ja heitä vastaa saa Ankkkuri-lauma tehdä täyden päivätyön pistepussia kartuttaakseen.
Perjantaina kotiluolassa on vastassa Oulun Lippo. Kesäkuun alussa Ankkurit vieraili Raksilassa hyytävissä olosuhteissa. Kotijoukkue Lippo käänsi molemmat jaksot itselleen laadukkaitten kotiutuslyöntien turvin. Lipon riveissä tulivoimaa riittää. Siitä pitävät huolen mm. Marko Pelkonen ja Korhoset Antti ja Matti. Edellisessä pelissään Oulu nappasi pisteen Vimpeliltä. Ottelu alkaa klo 19.00, sillä ennen koitosta isketään pituuslyönnin MM-kisat klo 17.30 alkaen.
Ja viikon päättää sunnuntaina reissu Saareen Vimpelin vieraaksi. Veto on marssimassa kohti runkosarjan voittoa ja kotikentällään se on vaikeasti voitettava. Kauden avauskohtaaminen kesäkuun alkupuolella oli niukkajuoksuinen koitos, jota Veto kuitenkin hallitsi. Oulua vastaan jokeri Janne Mäkelällä oli isku päällä. Myös Henri Puputti jatkoi Juha Korhosen jahtaamista matkalla kunnaritilaston piikkipaikalle. Korhonen ei kuitenkaan aio paikkaa helpolla luovuttaa, sillä samalla kierroksella hyvinkääläinen kiersi Pihkalassa kentän kahdesti. Paikallispeleissä on aina oma tunnelmansa ja niissä voi sattua yhtä sun toista.
Tilastohuiput (4.7.2016)
Lyödyt
Alajärvi
Sami Mikkolanaho 26
Sotkamo
Roope Korhonen 50
Oulu
Marko Pelkonen 38
Vimpeli
Henri Puputti 48
Tuodut
Alajärvi
Petrus Puputti 24
Sotkamo
Niilo Piiponniemi 35
Oulu
Jere Vikström 28
Vimpeli
Sami Haapakoski 37
Kärkilyönnit
Alajärvi
Petrus Puputti 84
Sotkamo
Jani Komulainen 105
Oulu
Ville-Pekka Jokinen 76
Vimpeli
Sami Haapakoski 102
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]
Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi
Nestori Yli-Sissalan blogi - Pesis ja talvi Tervehdys pakkasten ja Talviolympialaisten jälkipyykin keskeltä. Olympialaisten lomaan on talvella mahtunut jo aimo annos pesistä. Talvisuperin neljäs vuosi on jo kovassa vauhdissa, joten nyt on hyvä hetki hieman [...]
Alajärven Ankkuritpesis ry:n vuosikokouskutsu.
Alajärven Ankkuritpesis ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään Alvariinissa osoitteessa paavolantie 1, keskiviikkona 28.1.2026 klo 19.30. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Alajärven Ankkuritpesis ry, hallitus
Naisten Ykköspesis: Hallipelejä kohti uudenlaisista lähtökohdista
Alajärven Ankkureiden naisten Ykköspesis-joukkueen talvikautta on takana pari kuukautta ja vuoden vaihteen jälkeen edessä siintävät hallikauden harjoitusottelut, joissa joukkue pääseekin mittaamaan nykytasoaan lohkon kärkijoukkueita vastaan. Menestys toi myös muutoksia joukkueessa Tulevaan kauteen Ankkureiden joukkue lähtee [...]
Superpesiskauden 2026 otteluohjelma on julkaistu! Ankkurit avaa kautensa Fugessa
Kauden 2026 Superpesiksen otteluohjelma on julkaistu. Jännittävä kausi Ankkurien osalta alkaa Fuengirolassa Pattijokea vastaan huhtikuussa! Koko Ankkurien otteluohjelma kuvan alla Su 26.04.2026 15:00 Alajärven Ankkurit – Pattijoen Urheilijat, Raahe (Pelataan Fuengirolassa) Ke 06.05.2026 18:00 Alajärven [...]
Palkintosadetta Alajärven kaupungin järjestämässä urheilugaalassa
Alajärven kaupungin urheilugaala järjestettiin itsenäisyyspäivänä lauantaina 6.12 koulukeskuksen liikuntasalissa. Kaupunki palkitsi gaalassa menestyneitä urheilijoita sekä toimijoita. Seurat palkitsi myös tilaisuudessa omia urheilijoita ja ansioituneita toimijoita. Alajärven Ankkurit ry:n junnupesisjaoston ja Alajärven Ankkuritpesis ry:n palkitut löytyy [...]













