Alajärvi – Vimpeli 0-1 (1-8, 3-3)
Raportin tarjoaa tällä kertaa Torstai-lehti
Teksti Virpi Poikelin
Alajärven Ankkureiden ja Vimpelin Vedon välinen miesten Superpesis-kohtaaminen ei noussut tasoltaan tai hengeltään huippuunsa, mutta yllätys saatiin aikaiseksi – samoin historian havinaa. Veto vei kauden 2018 ensimmäisen Järviseudun derbyn nimiinsä 0–1 (1–8, 3–3), mutta menetti ensimmäisen kerran sarjapisteen kuluvalla kaudella.
Iltapäivän ykköspelaajaksi nousi Vedon Perttu Ruuska, joka tykitti ottelussa 1+6 juoksua: hän teki myös historiaa olemalla kaikkien aikojen nuorin pelaaja, joka on onnistunut tekemään kunnarin miesten pääsarjatasolla. Kotijoukkueen puolelta parhaana palkittiin Ruuskan lyöjäjokerikollega Joonas Riihimäki, joka löi kaksi juoksua. Toinen kunnarin makuun sunnuntain kohtaamisessa päässyt oli Ankkureiden kakkospalkittu Mikael Penninkangas.
Avausjakson ratkaisu nähtiin jo ensimmäisessä vuorossa. Perttu Ruuska asettui purkamaan syntynyttä ajolähtöä ja mätti pallon kolmoskulmasta maisemiin. Sami Haapakoski, Severi Lassila ja Timo Hanhisalo ehtivät hyvin kotipesän turvaan – ja Ruuska kiersi kunnarin. Hän toi myös tuplajuoksun.
Ensimmäisen tasoittavallaan Ankkurit sai juoksutilin auki Joonas Riihimäen kumuralla, jonka Vedon kakkoskoppari Arttu Ruuska kauhoi.
Toisen jakson aluksi Perttu Ruuska merkkautti itselleen kaksi lyötyä juoksua. Ankkurit vastasi toisen tasoittavallaan. Ensin Mikael Penninkangas löi yhden palon tilanteessa takaa kakkospuolelta läpi ja kipaisi kunnarin, joka oli hänelle ensimmäinen miesten Superpesiksessä. Joonas Riihimäki kotiutti Penninkankaan ja tämän jälkeen Veto hätiköi harhaheittojuoksun ja tilanteeksi 3–2.
Veto pääsi vielä kahdesti kehittelemään kotiutusta. Sami Haapakosken onnistui kotiuttaa Teemu Isoketo kolmannessa vuorossa ja tasoittaa tilanne. Sen sijaan neljännessä vuorossa joukkueensa viimeisenä lyöjänä ollut Perttu Ruuska ei saanut Olli Heikkalaa juoksun arvoisesti kotipesään. Veto oli kolmostilanteissa tehokkaampi 9–15.
Kotijoukkueen teemana oli pelinjohtaja Ismo Ankkurin mukaan peli-ilmeen säilyttäminen. Peli-ilme katosi kuitenkin avausjakson loppua kohti etenkin Perttu Ruuskan ottamattomaan kunnariin.
– Toinen jakso oli meiltä hyvää pesistä. Jäi hyvä mieli, että kaikki jäi kentälle. Joukkue pelasi mallikasta pesäpalloa ja pystyttiin haastamaan Vetoa. Ulkopeliä petrattiin lauantaista.
Vedon kollega Sami-Petteri Kivimäki ei ollut huolissaan puolustavan mestarin ensimmäisestä pisteen menetyksestä.
– Ei kannata miettiä pisteitä liikaa. Jos voitat, ja voitat vieraissa, pitää olla tyytyväinen. Meidän voittomme takeena oli hyvä ulkopeli ja nuoren herran (Perttu Ruuska) kunu.
Toisen kultakypäränsä peräkkäin saanut Joonas Riihimäki löi lauantaina Ankkureille tappiollisessa JymyJussit-matsissa kaksi juoksua toisen jakson aluksi. Perholainen analysoi, että Ankkurit oli sunnuntain ottelun alussa hyvin pelissä mukana. Pelinjohtajansa esiin nostamaa peli-ilmeen säilyttämisestä oli puhuttu tauolla.
Ensimmäisen Superpesis-kunnarinsa lyönyt Perttu Ruuska harmitteli sitä, että Vedolla oli toisella jaksolla ottaa voitto. Hän kuitenkin huomioi, että Hamina-peliin verrattuna tapahtui iso harppaus.
Palkitut
I Joonas Riihimäki
II Mikael Penninkangas
Tilastot
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]
Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi
Nestori Yli-Sissalan blogi - Pesis ja talvi Tervehdys pakkasten ja Talviolympialaisten jälkipyykin keskeltä. Olympialaisten lomaan on talvella mahtunut jo aimo annos pesistä. Talvisuperin neljäs vuosi on jo kovassa vauhdissa, joten nyt on hyvä hetki hieman [...]
Alajärven Ankkuritpesis ry:n vuosikokouskutsu.
Alajärven Ankkuritpesis ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään Alvariinissa osoitteessa paavolantie 1, keskiviikkona 28.1.2026 klo 19.30. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Alajärven Ankkuritpesis ry, hallitus
Naisten Ykköspesis: Hallipelejä kohti uudenlaisista lähtökohdista
Alajärven Ankkureiden naisten Ykköspesis-joukkueen talvikautta on takana pari kuukautta ja vuoden vaihteen jälkeen edessä siintävät hallikauden harjoitusottelut, joissa joukkue pääseekin mittaamaan nykytasoaan lohkon kärkijoukkueita vastaan. Menestys toi myös muutoksia joukkueessa Tulevaan kauteen Ankkureiden joukkue lähtee [...]
Superpesiskauden 2026 otteluohjelma on julkaistu! Ankkurit avaa kautensa Fugessa
Kauden 2026 Superpesiksen otteluohjelma on julkaistu. Jännittävä kausi Ankkurien osalta alkaa Fuengirolassa Pattijokea vastaan huhtikuussa! Koko Ankkurien otteluohjelma kuvan alla Su 26.04.2026 15:00 Alajärven Ankkurit – Pattijoen Urheilijat, Raahe (Pelataan Fuengirolassa) Ke 06.05.2026 18:00 Alajärven [...]
Palkintosadetta Alajärven kaupungin järjestämässä urheilugaalassa
Alajärven kaupungin urheilugaala järjestettiin itsenäisyyspäivänä lauantaina 6.12 koulukeskuksen liikuntasalissa. Kaupunki palkitsi gaalassa menestyneitä urheilijoita sekä toimijoita. Seurat palkitsi myös tilaisuudessa omia urheilijoita ja ansioituneita toimijoita. Alajärven Ankkurit ry:n junnupesisjaoston ja Alajärven Ankkuritpesis ry:n palkitut löytyy [...]












