ALAJÄRVI – SOTKAMO 0-2 (1-4, 0-6)

 

I JAKSO

Sami Mikkolanaho voitti hutunkeiton ja Ankkurit aloitti ottelun sisältä. Kenttäpesät saatiinkin heti täyteen, ja Mikkolanaho iski pallon komeasti merkistä väliin. Sotkamo teki myös tilannetta, mutta Alajärven ulkokenttä kesti paineen. Ankkurien toinen vuoro alkoi kahdella nopealla palolla, mutta kakkoskärjestä saatiin kuitenkin ajo päälle. Tällä kertaa juoksujen tekeminen ei kuitenkaan onnistunut. Sotkamon toisessa lyöntivuorossa Roope Korhonen puhkaisi kakkosrajan ajotilantessa tasoittaen ottelun. Kolmannessa vuorossa kotijoukkueen painostus tylsyi koppilyöntiin. Jymyn tasoittavalla asialla oli Toni Kohonen ja sotkamolaiset siirtyivät keskipompulla johtoon. Lauri Rönkön välilyönnin ja Antti Hartikaisen puhkaisun jälkeen Ankkurit tuli viimeiseen sisävuoroon 1-4 tappioasemassa. Neljännen aloittavalla Antti Pukkinen ja Aki Orava täyttelivät kenttäpesät, mutta Sotkamon ulkokenttä torjui yrityksen.

Aki Orava pelasi mallikkaasti Sotkamoa vastaan. (Kuva: K-Media/Jukka Ketonen)

 

II JAKSO

Toisen jakson alkuun Sotkamon jokerit iskivät juoksun mieheen ja Jymy siirtyi 0-2 johtoon. Ankkurien kärki kuivui kolmoselle eikä juoksuja nähty. Toisessa vuorossa Roope Korhonen ja Riku Niemi iskivät pinnat mieheen ja Sotkamo karkasi jo neljän juoksun karkumatkalle. Kolmannessa vuorossa asiaalla oli jälleen jokerikaksikko Korhonen/Rönkkö ja tilanne muuttui lukemiin 0-6. Ankkurit sai kolmannessakin vuorossa rakennettua ajon, mutta kotiutukset eivät tällä kertaa onnistuneet. Viimeisessä vuorossa onnistumisia ei juoksujen muodossa nähty ja Sotkamo kuittasi päätöskierrokselta mukaansa täydet kolme pistettä.

 

PALKITUT

I Aki Orava

II Viljo Sillanpää

TILASTOT

https://www.youtube.com/watch?v=-qBqeIQYqd4

Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi

27.2.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi

Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]

Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi

24.2.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi

Nestori Yli-Sissalan blogi - Pesis ja talvi Tervehdys pakkasten ja Talviolympialaisten jälkipyykin keskeltä. Olympialaisten lomaan on talvella mahtunut jo aimo annos pesistä. Talvisuperin neljäs vuosi on jo kovassa vauhdissa, joten nyt on hyvä hetki hieman [...]

Alajärven Ankkuritpesis ry:n vuosikokouskutsu.

14.1.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Alajärven Ankkuritpesis ry:n vuosikokouskutsu.

Alajärven Ankkuritpesis ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään Alvariinissa osoitteessa paavolantie 1, keskiviikkona 28.1.2026 klo 19.30. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Alajärven Ankkuritpesis ry, hallitus

Naisten Ykköspesis: Hallipelejä kohti uudenlaisista lähtökohdista

13.1.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Naisten Ykköspesis: Hallipelejä kohti uudenlaisista lähtökohdista

Alajärven Ankkureiden naisten Ykköspesis-joukkueen talvikautta on takana pari kuukautta ja vuoden vaihteen jälkeen edessä siintävät hallikauden harjoitusottelut, joissa joukkue pääseekin mittaamaan nykytasoaan lohkon kärkijoukkueita vastaan. Menestys toi myös muutoksia joukkueessa Tulevaan kauteen Ankkureiden joukkue lähtee [...]

Superpesiskauden 2026 otteluohjelma on julkaistu! Ankkurit avaa kautensa Fugessa

12.12.2025|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesiskauden 2026 otteluohjelma on julkaistu! Ankkurit avaa kautensa Fugessa

Kauden 2026 Superpesiksen otteluohjelma on julkaistu. Jännittävä kausi Ankkurien osalta alkaa Fuengirolassa Pattijokea vastaan huhtikuussa! Koko Ankkurien otteluohjelma kuvan alla Su 26.04.2026 15:00 Alajärven Ankkurit – Pattijoen Urheilijat, Raahe (Pelataan Fuengirolassa) Ke 06.05.2026 18:00 Alajärven [...]

Palkintosadetta Alajärven kaupungin järjestämässä urheilugaalassa

6.12.2025|Kommentit pois päältä artikkelissa Palkintosadetta Alajärven kaupungin järjestämässä urheilugaalassa

Alajärven kaupungin urheilugaala järjestettiin itsenäisyyspäivänä lauantaina 6.12 koulukeskuksen liikuntasalissa. Kaupunki palkitsi gaalassa menestyneitä urheilijoita sekä toimijoita. Seurat palkitsi myös tilaisuudessa omia urheilijoita ja ansioituneita toimijoita. Alajärven Ankkurit ry:n junnupesisjaoston ja Alajärven Ankkuritpesis ry:n palkitut löytyy [...]