Ankkurit voitti viikonlopun toisessa harjoitusottelussa sunnuntaina Koskenkorvan Urheilijat lukemin 2-1k (4-8, 5-3, k2-1).
Viikonlopun toiseen otteluun tehtiin etukäteen suunnitellusti kokeiluja/kokoonpanomuutoksia.
Uusina kasvoina oli 2-vahtina Aleksi Joensuu, jokereina nuoret Martti Viitasalo ja Elmeri Koivusalmi.
He esiintyivätkin sunnuntain pelissä erinomaisesti.
”Pelissä oli paljon hyvää ja tehtiin asioita mitä oltiin etukäteen suunniteltu.
Kossu pelissä kuten la Jymy-Jusseja vastaan tuli paljon räpylävirheitä.
Harjoituksissa ollaan menty viime aikoina peli edellä ja suoritusvarmuuden kanssa oli hieman ongelmia.
Nämä asiat ovat kuitenkin tiedossa ja korjataan.
Sisäpelissä oli paljon hyvää, mutta pelin selkeys ja perussuorittaminen vaatii toistoja ja harjoittelua.
Nostan eiliseltä päivältä esiin nuorten miesten ennakkoluulottomat otteet sekä Markus Hallasuon, joka löi ottelussa 6 juoksua.
Lukkari Keski-Petäjä jatkoi hyviä otteitaan. Tekemistä kuitenkin on paljon kuten tässä vaiheessa pitää ollakin..
Kokonaisuudessaan viikonloppu oli oikein hyvä ja saatiin niitä mitä asetettiin tavoitteeksi.
Muutenkin tammikuun pelit piristävät harjoituskautta.
Seuraava viikko otetaan hieman kevyemmin ja aletaan valmistautua su 10.2. olevaan ensimmäiseen halli-sm otteluun,
joka pelataan Seinäjoki areenassa Jymy-Jusseja vastaan.” Toteaa pelinjohtaja Jari Mäkelä.
Videolla 2pj Jouni Oja-Lipastin yhteenveto harjoitusotteluista
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]
Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi
Nestori Yli-Sissalan blogi - Pesis ja talvi Tervehdys pakkasten ja Talviolympialaisten jälkipyykin keskeltä. Olympialaisten lomaan on talvella mahtunut jo aimo annos pesistä. Talvisuperin neljäs vuosi on jo kovassa vauhdissa, joten nyt on hyvä hetki hieman [...]
Alajärven Ankkuritpesis ry:n vuosikokouskutsu.
Alajärven Ankkuritpesis ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään Alvariinissa osoitteessa paavolantie 1, keskiviikkona 28.1.2026 klo 19.30. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Alajärven Ankkuritpesis ry, hallitus
Naisten Ykköspesis: Hallipelejä kohti uudenlaisista lähtökohdista
Alajärven Ankkureiden naisten Ykköspesis-joukkueen talvikautta on takana pari kuukautta ja vuoden vaihteen jälkeen edessä siintävät hallikauden harjoitusottelut, joissa joukkue pääseekin mittaamaan nykytasoaan lohkon kärkijoukkueita vastaan. Menestys toi myös muutoksia joukkueessa Tulevaan kauteen Ankkureiden joukkue lähtee [...]
Superpesiskauden 2026 otteluohjelma on julkaistu! Ankkurit avaa kautensa Fugessa
Kauden 2026 Superpesiksen otteluohjelma on julkaistu. Jännittävä kausi Ankkurien osalta alkaa Fuengirolassa Pattijokea vastaan huhtikuussa! Koko Ankkurien otteluohjelma kuvan alla Su 26.04.2026 15:00 Alajärven Ankkurit – Pattijoen Urheilijat, Raahe (Pelataan Fuengirolassa) Ke 06.05.2026 18:00 Alajärven [...]
Palkintosadetta Alajärven kaupungin järjestämässä urheilugaalassa
Alajärven kaupungin urheilugaala järjestettiin itsenäisyyspäivänä lauantaina 6.12 koulukeskuksen liikuntasalissa. Kaupunki palkitsi gaalassa menestyneitä urheilijoita sekä toimijoita. Seurat palkitsi myös tilaisuudessa omia urheilijoita ja ansioituneita toimijoita. Alajärven Ankkurit ry:n junnupesisjaoston ja Alajärven Ankkuritpesis ry:n palkitut löytyy [...]













