JymyJussit askeleen edellä Ankkureita

I JAKSO

Ensimmäisen jakson aloittaa sisältä Ankkurit. Tilanteiden rakentelu kulkee loistavasti Ankkureilta, mutta kotiutuslyönneissä on toivomisen varaa. Yli-Sissalan, Hallasuon, Viitasalon ja Penninkankaan kotiutuslyönnit ei tuota jakson avausjuoksua. JymyJussit ei saa tasoittavalla vuorolla miestä kakkospesää pidemmälle, joten pyöreässä 0-0 tilanteessa jatketaan toiseen vuoroon. Ankkurit yrittää aloittavalla vuorolla rakentaa tilannetta kakkoskärjestä, mutta JymyJussien ulkokenttä hoitaa kolme paloa nopeasti taululle. JymyJussit järjestää tasoittavalla kolmostilanteen ilman paloja. Ankkurilukkari Keski-Petäjä hoitaa kuitenkin kaksi tärkeää takapaloa ja JymyJussit ei pääse kuin kerran koittamaan kotiutusta. J-P Vainionpään kotiutuslyönti painuu kuitenkin laittomaksi ja kolmanteen vuoroon mennään 0-0 tilanteessa. Ankkurit onnistuu kolmannen aloittavalla lyömään ottelun avausjuoksut. Hallasuo pääsee yrittämään kahden palon ajotilanteessa kotiutusta ja onnistuu lyömään Lönnmarkin kotiin. Hallasuo purkaa tilanteen kopilla ja lyömään tulee tyhjään kenttään Haukkala, joka puhkaisee JymyJussien kakkospuolen kunnarin arvoisesti. JymyJussit rakentaa omalla sisävuorollaan palottoman ajon heti vuoron alkuun ja onnistuu täydellisesti kun Vainionpää puhkaisee Ankkurien ulkokentän. Korvola, Viita sekä Puputti juoksee kotiin ja Vainionpää itse kiertää kentän kunnarin arvoisesti. Lisäjuoksuja JymyJussit ei onnistu kuitenkaan enää lyömään, joten ratkaiseva vuoro alkaa JymyJussien johtaessa 4-2.  Ankkurit saa kaksi kotiutustilannetta neljännen vuoron alkuun. Hallasuon ja Viitasalon lyönneistä ei kuitenkaan juoksuja saada taululle. Ensimmäinen jakso JymyJusseille 4-2.

II JAKSO

Toisen jakson aloittaa sisältä JymyJussit, joka onnistuu avaamaan jakson juoksujen lyönnin. Kahden palon tilanteessa Vainionpää puhkaisee Ankkurien kolmospuolen ja Kontio juoksee suoraan kakkospesältä kotiin. Perään vielä Itävalo onnistuu kotiuttamaan Vainionpään, joten Ankkurit tulee sisään 2-0 tappioasemassa. Tasoittavalla Ankkurit saa kotiutustilanteet Hallasuolle ja Viitasalolle, joiden yrityksistä kuitenkaan ei juoksuja saada aikaan. Toisessa vuorossa molempien joukkueiden sisäpeli takkuaa ja juoksuja ei nähdä. Kolmannessa vuorossakaan ei ihmeitä nähdä sisäpelissä. JymyJussit onnistuu yhden kotiutustilanteen saamaan Vainionpäälle, jonka kotiutuslyönti kuitenkin epäonnistuu. Ankkurit sen sijaan ei saa miestä kolmospesälle, joten ratkaiseva vuoro alkaa JymyJussien johtaessa 2-0. Ratkaiseva neljäs vuoro jatkuu lähes samaan malliin kuin kaksi edellistä. JymyJussit saa kaksi kotiutustilannetta. Vainionpään ja Liedon lyönneillä ei kuitenkaan onnistumista tule. Ankkurit ei onnistu saamaan tasoittavalla miestä kolmospesälle, joten ottelu päättyy JymyJusseille 2-0 (4-2, 2-0).

 

OTTELUN TILASTOT

Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi

27.2.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi

Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]

Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi

24.2.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi

Nestori Yli-Sissalan blogi - Pesis ja talvi Tervehdys pakkasten ja Talviolympialaisten jälkipyykin keskeltä. Olympialaisten lomaan on talvella mahtunut jo aimo annos pesistä. Talvisuperin neljäs vuosi on jo kovassa vauhdissa, joten nyt on hyvä hetki hieman [...]

Alajärven Ankkuritpesis ry:n vuosikokouskutsu.

14.1.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Alajärven Ankkuritpesis ry:n vuosikokouskutsu.

Alajärven Ankkuritpesis ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään Alvariinissa osoitteessa paavolantie 1, keskiviikkona 28.1.2026 klo 19.30. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Alajärven Ankkuritpesis ry, hallitus

Naisten Ykköspesis: Hallipelejä kohti uudenlaisista lähtökohdista

13.1.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Naisten Ykköspesis: Hallipelejä kohti uudenlaisista lähtökohdista

Alajärven Ankkureiden naisten Ykköspesis-joukkueen talvikautta on takana pari kuukautta ja vuoden vaihteen jälkeen edessä siintävät hallikauden harjoitusottelut, joissa joukkue pääseekin mittaamaan nykytasoaan lohkon kärkijoukkueita vastaan. Menestys toi myös muutoksia joukkueessa Tulevaan kauteen Ankkureiden joukkue lähtee [...]

Superpesiskauden 2026 otteluohjelma on julkaistu! Ankkurit avaa kautensa Fugessa

12.12.2025|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesiskauden 2026 otteluohjelma on julkaistu! Ankkurit avaa kautensa Fugessa

Kauden 2026 Superpesiksen otteluohjelma on julkaistu. Jännittävä kausi Ankkurien osalta alkaa Fuengirolassa Pattijokea vastaan huhtikuussa! Koko Ankkurien otteluohjelma kuvan alla Su 26.04.2026 15:00 Alajärven Ankkurit – Pattijoen Urheilijat, Raahe (Pelataan Fuengirolassa) Ke 06.05.2026 18:00 Alajärven [...]

Palkintosadetta Alajärven kaupungin järjestämässä urheilugaalassa

6.12.2025|Kommentit pois päältä artikkelissa Palkintosadetta Alajärven kaupungin järjestämässä urheilugaalassa

Alajärven kaupungin urheilugaala järjestettiin itsenäisyyspäivänä lauantaina 6.12 koulukeskuksen liikuntasalissa. Kaupunki palkitsi gaalassa menestyneitä urheilijoita sekä toimijoita. Seurat palkitsi myös tilaisuudessa omia urheilijoita ja ansioituneita toimijoita. Alajärven Ankkurit ry:n junnupesisjaoston ja Alajärven Ankkuritpesis ry:n palkitut löytyy [...]