Ankkurilegenda Pekka Peltomäki lahjoitti osan pesäpallohistoriaa Ankkureille.
Eletään vuotta 1984 ja pelataan Miesten Mestaruussarjan viimeistä mitalisarjan ottelua Alajärven Ankkurit vastaan Jyväskylän Kiri. Tämä peli oli myös Kirissä pelanneelle pesäpallolegenda Kalevi Luomalle uran viimeinen ja pääsi juhlimaan mestaruutta samalla Kirin paidassa. Ankkuripelaajat pääsivät ripustamaan kaulaansa pronssiset mitalit. Ottelun jälkeen kyseisen vuoden pesäpalloilijanakin valittu Luoma halusi mestaruuskuvaan Ankkurien pelipaidan päälle, minkä Pekka Peltomäki hänelle lahjoitti. Vastapalveluksena Luoma lahjoitti oman Kirin pelipaitansa Peltomäelle. Nyt Peltomäki on lahjoittanut kyseisen Luoman käyttämän pelipaidan eteenpäin ja Ankkureille. Peltomäki lahjoitti myös Ankkureille oman pelipukunsa vuodelta 1986 pelatusta ottelusta Etelä-pohjanmaa – Muu Suomi sekä lisäksi myös pesäpalloilun ansiotaulunsa.
– Tämä lahjoitus menee nyt poikien kannustamiseen. Haluamme olla tässä voimakkaasti mukana Peltomäki toteaa.
– Pesäpallotyöryhmän puolesta kiitokset nostalgisista ja arvokkaista lahjoituksista, totesi Ankkurien pesäpalloryhmän puheenjohtaja Tapio Kantokoski. (Juttu jatkuu kuvan alla)
Ankkurit kutsui Peltomäen B-poikien sylikummiksi huolehtimaan joukkueesta mahdollisimman hyvin ja tukemaan joukkuetta kohti upeita tavoitteita.
Ankkurien Pesäpalloryhmän puheenjohtaja Tapio Kantokoski kutsui Pekka Peltomäen Ankkurien B-poikien sylikummiksi.
– Nyt B-pojista ja nuorisotoiminnasta on pidettävä hyvää huolta Ankkureissa. Kiitollisena lahjoituksesta kutsun sinut Pekka Peltomäki meidän B-poikajoukkueen sylikummiksi, totesi Kantokoski.
– Kummi huolehtii, että lapsi saa hyvän kasvatuksen. Sylikummi huolehtii myös siitä, että porukka saa hyvän pesäpallokasvatuksen, josta on meille vuosikausiksi seurassa iloa.
– Otan tämän tehtävän mielelläni vastaan ja koetan tukea joukkuetta niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä, Peltomäki totesi tyytyväisenä.
Kantokoski kutsui myös Ankkuriaktiivi Reino Jaatisen kummiosastolle, joka ottaa ilomielin vastaan poikakummin roolin.
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]
Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi
Nestori Yli-Sissalan blogi - Pesis ja talvi Tervehdys pakkasten ja Talviolympialaisten jälkipyykin keskeltä. Olympialaisten lomaan on talvella mahtunut jo aimo annos pesistä. Talvisuperin neljäs vuosi on jo kovassa vauhdissa, joten nyt on hyvä hetki hieman [...]
Alajärven Ankkuritpesis ry:n vuosikokouskutsu.
Alajärven Ankkuritpesis ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään Alvariinissa osoitteessa paavolantie 1, keskiviikkona 28.1.2026 klo 19.30. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Alajärven Ankkuritpesis ry, hallitus
Naisten Ykköspesis: Hallipelejä kohti uudenlaisista lähtökohdista
Alajärven Ankkureiden naisten Ykköspesis-joukkueen talvikautta on takana pari kuukautta ja vuoden vaihteen jälkeen edessä siintävät hallikauden harjoitusottelut, joissa joukkue pääseekin mittaamaan nykytasoaan lohkon kärkijoukkueita vastaan. Menestys toi myös muutoksia joukkueessa Tulevaan kauteen Ankkureiden joukkue lähtee [...]
Superpesiskauden 2026 otteluohjelma on julkaistu! Ankkurit avaa kautensa Fugessa
Kauden 2026 Superpesiksen otteluohjelma on julkaistu. Jännittävä kausi Ankkurien osalta alkaa Fuengirolassa Pattijokea vastaan huhtikuussa! Koko Ankkurien otteluohjelma kuvan alla Su 26.04.2026 15:00 Alajärven Ankkurit – Pattijoen Urheilijat, Raahe (Pelataan Fuengirolassa) Ke 06.05.2026 18:00 Alajärven [...]
Palkintosadetta Alajärven kaupungin järjestämässä urheilugaalassa
Alajärven kaupungin urheilugaala järjestettiin itsenäisyyspäivänä lauantaina 6.12 koulukeskuksen liikuntasalissa. Kaupunki palkitsi gaalassa menestyneitä urheilijoita sekä toimijoita. Seurat palkitsi myös tilaisuudessa omia urheilijoita ja ansioituneita toimijoita. Alajärven Ankkurit ry:n junnupesisjaoston ja Alajärven Ankkuritpesis ry:n palkitut löytyy [...]













