Ankkurit kävi vierailulla sunnuntaina Koskenkorvan Urheilijoita vastaan Ilmajoen Sähkökoje Areenalla . Ottelu venyi aina kolmanteen kotiutuslyöntikilpailuun asti, missä Koskenkorva oli vahvempi.

Ensimmäinen jakso on tiukkaa vääntöä

Ensimmäisen jakson aloittavalla vuorolla nähdään jakson ainoa juoksu. Ankkurit ei onnistu vuorossa tilanteiden rakentelussa, mutta Koskenkorvalle siunaantuu paikka ja onnistuu avaamaan ottelun juoksuhanat, kun Petteri Kortelaisen lyönti sirvahtaa kolmoskoppari Mikael Penninkankaan räpylästä ja Antti Kortteenperä juoksee tilanteeksi 1-0.

Toisessa vuorossa Ankkurit on todella lähellä avata ottelussa juoksutilin, mutta Juho Ihamäen polttolinjaan suunnatusta lyönnistä tulee todella niukka palo kotiin. Koskenkorvan toinen sisävuoro kuivuu todella nopeasti ja yksi syy tähän on lukkari Elmeri Iivosen loistava syöttötyöskentely.

Kolmannessa vuorossa Ankkureille ei tilanteita rakennu, mutta Koskenkorva saa paikkansa lisätä johtoa. Ankkurien takatilanne puolustaminen kuitenkin kestää.

Ankkurit ei onnistu jakson ratkaisevassa vuorossa tilanteita saamaan aikaan, joten jakso niukasti Koskenkorvan nimiin juoksuin 1-0.

Toisella jaksolla tiukka vääntö jatkuu ja juoksuja nähdään myös mukava määrä.

Toisen jakson sisältä aloittava Koskenkorva onnistuu siirtymään vuorollaan 1-0 johtoon, kun Kortelaisen polttolinjaan suunnattu lyönti polttelee Sasu Iivarisen räpylässä ja Anttoni Jakobsson kirmaa kotiin.

Toisessa vuorossa Ankkurien sisäpeli aukeaa, kun kärki rakentaa palottoman ajotilanteen ja juoksuja taululle merkataan kolme kappaletta. Tuukka Etula onnistuu ensimmäisenä kotiuttamalla Elmeri Koivusalmen. Perään Juho Ihamäki onnistuu kahdesti lyömään miehen kotiin. Juoksujen tuojiksi merkataan Mikael Penninkangas ja Nestori Yli-Sissala.

Jakson kolmannen aloittavalla vuorolla Koskenkorva kirii ohi lyöden kolme juoksua, kun Kortelainen, Marko Pelkonen sekä Aleksi Rantala onnistuvat lyömään miehen kotiin. Ankkurit kuitenkin tasoittavalla vuorolla siirtyy jälleen johtoon, kun loistavan pelin lukkarina pelannut Elmeri Iivonen lyö Superpesisuran ensimmäisen lyödyn juoksun ja Juho Ihamäki perään siirtää Ankkurit 4-5 johtoon.

Jakson ratkaisevassa vuorossa Koskenkorva tulee Kortelaisen lyönnillä tasoihin, mutta Ankkurit ei tästä hätkähdä vaan rakentaa omalla vuorollaan palottoman ajon kärjestä. Tuukka Etula ratkaisee heti ensimmäisellä yrittämällä jakson voiton Ankkureille keskisaumaan suunnatulla lyönnillä ja Elmeri Koivusalmi tuo jakson loppulukemiksi 5-6.

Ottelu venyy aina kolmanteen kotariin asti

Supervuorossa Koskenkorva ei saa kolmostilanteita aikaan. Ankkureille rakentuu paikka omalla vuorollaan ratkaista ottelun voitto, mutta Juho Ihamäen kotiutusyritys jää ponnettomaksi ja siirrytään kotiutuslyöntikilpailuun.

Ensimmäisessä kotarivuorossa Koskenkorva onnistuu loistavasti kolme kertaa lyömään miehen kotiin. Ankkurit kuitenkaan ei tästä hätkähdä vaan kolme ensimmäistä paria onnistuu ja taululla on lukemat 3-3. Ankkurit on myös vuorossa lähellä ratkaista ottelun voitto, mutta Koskenkorvan puolustus kestää.

Toisessa kotiutuslyöntivuorossa molemmat onnistuu kertaalleen. Kolmannessa kotari ratkaisee voiton Koskenkorvalle ja pääarkkitehtinä Marko Pelkonen, joka tinttaa pallon maisemiin ja juoksee kunnarin. Myös kaksi muuta lyöjää Koskenkorvalta onnistuu ja tilanne taululla 8-4.  Ankkureilla ei ole omalla vuorollaan saumaa, kuin kunnarin kautta enää taistella voitosta ja tässä ei onnistuta. Ihamäen veljeksille Juholle ja Laurille merkataan kuitenkin lyödyt juoksut, mutta loppulukemat ottelussa merkataan Koskenkorvan voittoon jaksoin 2-1 (1-0, 5-6, 0-0, 8-6k)

OTTELUN TILASTOT

Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi

27.2.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi

Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]

Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi

24.2.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi

Nestori Yli-Sissalan blogi - Pesis ja talvi Tervehdys pakkasten ja Talviolympialaisten jälkipyykin keskeltä. Olympialaisten lomaan on talvella mahtunut jo aimo annos pesistä. Talvisuperin neljäs vuosi on jo kovassa vauhdissa, joten nyt on hyvä hetki hieman [...]

Alajärven Ankkuritpesis ry:n vuosikokouskutsu.

14.1.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Alajärven Ankkuritpesis ry:n vuosikokouskutsu.

Alajärven Ankkuritpesis ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään Alvariinissa osoitteessa paavolantie 1, keskiviikkona 28.1.2026 klo 19.30. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Alajärven Ankkuritpesis ry, hallitus

Naisten Ykköspesis: Hallipelejä kohti uudenlaisista lähtökohdista

13.1.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Naisten Ykköspesis: Hallipelejä kohti uudenlaisista lähtökohdista

Alajärven Ankkureiden naisten Ykköspesis-joukkueen talvikautta on takana pari kuukautta ja vuoden vaihteen jälkeen edessä siintävät hallikauden harjoitusottelut, joissa joukkue pääseekin mittaamaan nykytasoaan lohkon kärkijoukkueita vastaan. Menestys toi myös muutoksia joukkueessa Tulevaan kauteen Ankkureiden joukkue lähtee [...]

Superpesiskauden 2026 otteluohjelma on julkaistu! Ankkurit avaa kautensa Fugessa

12.12.2025|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesiskauden 2026 otteluohjelma on julkaistu! Ankkurit avaa kautensa Fugessa

Kauden 2026 Superpesiksen otteluohjelma on julkaistu. Jännittävä kausi Ankkurien osalta alkaa Fuengirolassa Pattijokea vastaan huhtikuussa! Koko Ankkurien otteluohjelma kuvan alla Su 26.04.2026 15:00 Alajärven Ankkurit – Pattijoen Urheilijat, Raahe (Pelataan Fuengirolassa) Ke 06.05.2026 18:00 Alajärven [...]

Palkintosadetta Alajärven kaupungin järjestämässä urheilugaalassa

6.12.2025|Kommentit pois päältä artikkelissa Palkintosadetta Alajärven kaupungin järjestämässä urheilugaalassa

Alajärven kaupungin urheilugaala järjestettiin itsenäisyyspäivänä lauantaina 6.12 koulukeskuksen liikuntasalissa. Kaupunki palkitsi gaalassa menestyneitä urheilijoita sekä toimijoita. Seurat palkitsi myös tilaisuudessa omia urheilijoita ja ansioituneita toimijoita. Alajärven Ankkurit ry:n junnupesisjaoston ja Alajärven Ankkuritpesis ry:n palkitut löytyy [...]