Ankkurit kohtasivat aurinkoisessa Saltex Areenan illassa yhden tulevan kauden kuumimmista nousijasuosikeista, Oulun Lippo Naiset. Superpesis-taustaisia pelaajia vilisevä Lippo Naisten joukkue näytti juuri niin hyviä otteita kuin heiltä kuuluukin nähdä. Ankkuri jäi sivusta seuraajan rooliin heti pelin alusta saakka.

1. Jakso

Avausvuorossa Lippo Naiset aloittivat sisävuorolla ja onnistuivat juoksun teossa kertaalleen. Iiris Raution näppi riitti Jonna Heinulalle tuomaan ottelun avausjuoksun. Enempää ei avausvuorossa Lipolta juoksuja nähty.
Ankkureiden sisävuoro tuotti yhden kolmostilanteen, mutta juoksuja ei syntynyt.

Toisessa vuorossa Lippo Naiset saivat sisäpelinsä kunnolla auki ja rallattelivat tauluille yhteensä neljä lisäjuoksua. Osa juoksuista on laadukkaita välilyöntejä, osassa kotijoukkue avitti vieraita pienillä räpylävirheillä.

Ankkureiden sisäpeli jatkui nihkeä myös toisessa sisävuorossa Lippo Naisten napsiessa palot välipesiltä.

Kolmannessa ja neljännessä vuorossa vieraat iskivät vielä yhteensä kolme lisäjuoksua ja viimeiseen Ankkureiden sisävuoroon mentiin tilanteessa 0-8 Lippo Naisille.

Ankkurit onnistuivat viimeisessä vuorossa avaamaan juoksutilinsä. Eeva Honkaperän näpillä ja sitä seuranneella harhaheitolla Siiri Mäenpää ja Vilja Valkonen saivat tuoda kaksi lohdotusjuoksua Ankkureille. Enempää ei juoksuja nähty ja jakso vieraille 2-8.

2. Jakso

Toisella jaksolla Lippo löi luun kurkkuun Ankkureille heti avausvuoroon iskien peräti viisi juoksu monipuolisilla kotiutuslyönneillä. Ankkurit jäivät täysin sivusta seuraajan rooliin.

Lyönti-iloittelu jatkui myös toisessa ja kolmannessa vuorossa, Lippo Naisten iskiessä yhteensä 12 juoksua taululle. Ankkureiden kuparisen rikkoi viimeisessä vuorossa Mirella Nygård kauniilla välilyönnillä Salla Lahden tuodessa.
Toinen jakso tylysti 1-12 Lipolle.

– Tänään jäätiin kentällä aika pieneksi mammuttimaisen Lipon edessä. Jaksojen alussa oli mahdollisuus ottaa otetta, mutta muutamat palot muuttuivatkin juoksuiksi ja Oulu meni sitä myöten menojaan. Oulun tasoista joukkuetta vastaan ei voi 3-4 juoksua enempää jaksoon päästää.
Numerot ovat taululla ankea, mutta ei tässä nyt aleta asioilla synkistelemään. Tänään saatiin oppitunti Superpesis-tasoiselta joukkueelta. Onhan siinä vissi ero, jos on pelannut muutaman kauden Superia kuin että olet pelannut muutaman kauden suomensarjaa.

Palkitut: I Salla Ronkainen II Mirella Nygård. I Venla Ronkainen II Jonna Heinula

Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi

27.2.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi

Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]

Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi

24.2.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi

Nestori Yli-Sissalan blogi - Pesis ja talvi Tervehdys pakkasten ja Talviolympialaisten jälkipyykin keskeltä. Olympialaisten lomaan on talvella mahtunut jo aimo annos pesistä. Talvisuperin neljäs vuosi on jo kovassa vauhdissa, joten nyt on hyvä hetki hieman [...]

Alajärven Ankkuritpesis ry:n vuosikokouskutsu.

14.1.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Alajärven Ankkuritpesis ry:n vuosikokouskutsu.

Alajärven Ankkuritpesis ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään Alvariinissa osoitteessa paavolantie 1, keskiviikkona 28.1.2026 klo 19.30. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Alajärven Ankkuritpesis ry, hallitus

Naisten Ykköspesis: Hallipelejä kohti uudenlaisista lähtökohdista

13.1.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Naisten Ykköspesis: Hallipelejä kohti uudenlaisista lähtökohdista

Alajärven Ankkureiden naisten Ykköspesis-joukkueen talvikautta on takana pari kuukautta ja vuoden vaihteen jälkeen edessä siintävät hallikauden harjoitusottelut, joissa joukkue pääseekin mittaamaan nykytasoaan lohkon kärkijoukkueita vastaan. Menestys toi myös muutoksia joukkueessa Tulevaan kauteen Ankkureiden joukkue lähtee [...]

Superpesiskauden 2026 otteluohjelma on julkaistu! Ankkurit avaa kautensa Fugessa

12.12.2025|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesiskauden 2026 otteluohjelma on julkaistu! Ankkurit avaa kautensa Fugessa

Kauden 2026 Superpesiksen otteluohjelma on julkaistu. Jännittävä kausi Ankkurien osalta alkaa Fuengirolassa Pattijokea vastaan huhtikuussa! Koko Ankkurien otteluohjelma kuvan alla Su 26.04.2026 15:00 Alajärven Ankkurit – Pattijoen Urheilijat, Raahe (Pelataan Fuengirolassa) Ke 06.05.2026 18:00 Alajärven [...]

Palkintosadetta Alajärven kaupungin järjestämässä urheilugaalassa

6.12.2025|Kommentit pois päältä artikkelissa Palkintosadetta Alajärven kaupungin järjestämässä urheilugaalassa

Alajärven kaupungin urheilugaala järjestettiin itsenäisyyspäivänä lauantaina 6.12 koulukeskuksen liikuntasalissa. Kaupunki palkitsi gaalassa menestyneitä urheilijoita sekä toimijoita. Seurat palkitsi myös tilaisuudessa omia urheilijoita ja ansioituneita toimijoita. Alajärven Ankkurit ry:n junnupesisjaoston ja Alajärven Ankkuritpesis ry:n palkitut löytyy [...]