Poikien Superpesisjoukkue aloittaa maanantaina puolivälierät Sotkamoa vastaan hiukassa. Suomensarjajoukkueen taival lohkovälierissä alkaa keskiviikkona Nurmossa.
Poikien Superpesiksessä on saatu selville kahdeksan parasta joukkuetta, jotka etenivät alkulohkoista puolivälieriin. Ankkurit pelasi tänä vuonna etelälohkossa ja alkuvaikeuksien jälkeen tuloksena oli hienosti lohkon kolmas sija Kouvolan ja Mansen jälkeen. Tämä tarkoittaa, että puolivälierissä vastaan asettuu pohjoislohkon kakkonen Sotkamon Jymy. Jatkopaikka puolivälierissä irtoaa kahdella voitolla.
Santeri Särkisen johtama ankkurimiehistö lähtee luottavaisena kaatamaan kestomenestyjä Jymyä. ”Sotkamolla on huippuyksiköitä, mutta uskon että olemme joukkueena tasaisempi ryhmä ja tämä kääntää sarjan eduksemme” toteaa pelinjohtaja Särkinen ennen tänään Sotkamossa alkavaa puolivälieräsarjaa.
Ankkureiden B-poikien 28 pelaajan ryhmän kausi on ollut tähän saakka muutenkin menestys. Muutamalla junnupeleihin hieman yli-ikäisellä pelaajalla vahvistettu ryhmä raivasi tiensä myös miesten suomensarjan lohkovälieriin. Lohkovälierässä vastaan asettuu koko sarjan
suurin nousijasuosikki Nurmon Jymy. Nurmo selvitti runkosarjan ilman ainuttakaan tappiota. Nuori ankkurijoukkue aikoo kuitenkin haastaa ylivoimaisen suosikin tosissaan ja luvassa onkin poikkeuksellista suomariherkkua katsojille. Sarja alkaa keskiviikkona Nurmossa ja
Saltex Areenalla mitellään perjantaina 15.8 klo 17.30.
Poikien Ykköspesiksen runkosarja on vielä kesken. Ykköspesiksessä tavoitteena on pääsy neljän parhaan joukkoon ja samalla sarjan lopputurnaukseen kolmantena peräkkäisenä vuotena. Lopputurnaukseen etenee lohkovoittajat sekä paras lohkonsa kakkonen. Yhdentoista pelatun pelin jälkeen Ankkurit on hyvissä asemissa myös tässä sarjassa, sillä voittoja on takana 10 ja vain yksi tappio. Sarjassa on jäljellä kolme runkosarjan ottelua.
Poikien Superpesis puolivälierät:
Ma 11.8 Sojy-AA klo 17.30
Ma 18.8 AA-Sojy klo 17.30
To 21.8 Sojy-AA klo 17.30 (tarvittaessa)
Miesten suomensarja lohkovälierät:
Ke 13.8 Nurmo-AA klo 17.30
Pe 15.8 AA-Nurmo klo 17.30
Su 17.8 Nurmo-AA klo 16.00 (tarvittaessa)
Luitko jo nämä?
Ankkurien B-pojat valmiina pudotuspeleihin
Poikien Superpesisjoukkue aloittaa maanantaina puolivälierät Sotkamoa vastaan hiukassa. Suomensarjajoukkueen taival lohkovälierissä [...]
Veto vei paikalliskamppailun nimiinsä Saltex Areenalla jaksoin 0-2 (1-4, 1-7)
Alajärven Ankkurit ja Vimpelin Veto kamppailivat kauden viimeisessä Järviseudun paikallisottelussa Saltex [...]
Naisten Ykköspesis: Ankkurit jyräsi Viinijärven 2-0
Runkosarjan viimeinen kotiottelu Saltex-Areenalla pelattiin sunnuntaina. Vastustajaksi oli saapunut perinteikäs naispesis-seura [...]