Runkosarjan viimeinen kotiottelu Saltex-Areenalla pelattiin sunnuntaina. Vastustajaksi oli saapunut perinteikäs naispesis-seura Viinijärven Urheilijat. Vaikka pudotuspelipaikka varmistui jo lauantaina, ei Ankkurit antanut Viinijärvelle pelissä pienintäkään saumaa, vaan vei ottelun selkeästi 2-0.

1. JAKSO

Avausjakson alussa Viinijärvi aloitti sisävuoronsa pirteästi ja rakensi hyvillä lyönneillä tilanteen. Kolme yritystä kotiin ei kuitenkaan tuottanut Ankkureiden toimivan ulkokentän edessä tulossa ja nolla jäi tauluun.
Ankkureiden tasoittava on tuloksekkaampi. Kärki rakensi ajolähdön ja Roosa Nuolikoski kiidätti Siiri Mäenpään kotiin tilanteeksi 1-0. Hetkeä myöhemmin kakkoskärjen tilanteiden rakentelussa vieraiden ulkokenttä heitti pallon harhaan ja Minea Kivinen karkasi kotipesään tilanteeksi 2-0.

Toisessa vuorossa Viinijärvi sai kuparisen rikki Oona Majoisen lyömänä ja Jonna Happosen tuomana.
Toisen tasoittavalla Ankkurit kuittasi kavennuksen yhdellä juoksulla. Mirella Nygård löi ja Mäenpää toi 3-1.

Tämän jälkeen Ankkurit tylsistytti vieraiden sisäpelin tyystin eikä Viinijärvi kolmannen vuoron muutamasta kotiutusyrityksestä huolimatta saanut juoksutiliään kasvamaan ensimmäisellä jaksolla.
Ankkurit kaunisteli eka jakson numeroita 5-1:een Honkaperän ja Nygårdin toimesta, tuojina Mäenpää ja Valkonen.

2. JAKSO

Toisen jakson alku näytti pitkään Ankkureiden osalta juoksuttomalta, mutta Jutta Herrala onnistui kuitenkin Kivisen iskemään kotipesään 1-0-johtolukemiksi.
Viinijärven ongelmat sisäpelissä jatkuivat, tällä kertaa hankaluuksia aiheutti tilanteiden teko. Ensimmäisessä vuorossa ei kotiutusyrityksiä nähty.

Toisessa vuorossa Ankkurit käytännössä ratkaisi jakson tekemällä 2-palon rasittaman kolme juoksua. Vilja Valkonen iski saumalyönnillä yhden ja Nygårdin lyöntivuorolla syntyi kaksi juoksua.

Viinijärven hakiessa virettään Ankkurit laittoi kolmannessa vuorossa ranttaliksi. Lähes kahden kierroksen verran kestänyt sisävuoro tuotti seitsemän lisäjuoksua. Suurin osa yksittäisillä lyönneillä. Viinijärvi onnistui rikkomaan kuparisen Sole Riissasen toimesta kolmannessa vuorossa, mutta kuin pisteeksi ii:n päälle, Salla Lahti sinetöi toisen jakson loppunumerot 4. vuoron alussa takakentän halkaisulla tyhjään kenttään. Toinen jakso lopulta 12-1 Ankkureille.

Palkitut: I Salla Lahti II Vilja Valkonen I Aino Koistinen II Jonna Happonen

Lehdistötilaisuus

– Piste-tarpeen poistuessa lauantain, oli olemassa pelko, että homma menee läpsyttelyksi. Haluttiin pelata hyvä ottelu viimeisessä runkosarjan kotiottelussa ja sellainen myös saatiin. Tänään pelattiin aidosti hyvin ja lyötiin myös laadukkaasti. Kotiyleisö näki juuri niin kokonaisvaltaisen suorituksen kun mitä toivottiin. Tavoite on pitää pelivirettä yllä ennen jatko-otteluita. Tiistaina vielä käydään Seinäjoella viimeistelemässä runkosarjan pistesaldo.

 

Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi

27.2.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi

Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]

Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi

24.2.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi

Nestori Yli-Sissalan blogi - Pesis ja talvi Tervehdys pakkasten ja Talviolympialaisten jälkipyykin keskeltä. Olympialaisten lomaan on talvella mahtunut jo aimo annos pesistä. Talvisuperin neljäs vuosi on jo kovassa vauhdissa, joten nyt on hyvä hetki hieman [...]

Alajärven Ankkuritpesis ry:n vuosikokouskutsu.

14.1.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Alajärven Ankkuritpesis ry:n vuosikokouskutsu.

Alajärven Ankkuritpesis ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään Alvariinissa osoitteessa paavolantie 1, keskiviikkona 28.1.2026 klo 19.30. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Alajärven Ankkuritpesis ry, hallitus

Naisten Ykköspesis: Hallipelejä kohti uudenlaisista lähtökohdista

13.1.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Naisten Ykköspesis: Hallipelejä kohti uudenlaisista lähtökohdista

Alajärven Ankkureiden naisten Ykköspesis-joukkueen talvikautta on takana pari kuukautta ja vuoden vaihteen jälkeen edessä siintävät hallikauden harjoitusottelut, joissa joukkue pääseekin mittaamaan nykytasoaan lohkon kärkijoukkueita vastaan. Menestys toi myös muutoksia joukkueessa Tulevaan kauteen Ankkureiden joukkue lähtee [...]

Superpesiskauden 2026 otteluohjelma on julkaistu! Ankkurit avaa kautensa Fugessa

12.12.2025|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesiskauden 2026 otteluohjelma on julkaistu! Ankkurit avaa kautensa Fugessa

Kauden 2026 Superpesiksen otteluohjelma on julkaistu. Jännittävä kausi Ankkurien osalta alkaa Fuengirolassa Pattijokea vastaan huhtikuussa! Koko Ankkurien otteluohjelma kuvan alla Su 26.04.2026 15:00 Alajärven Ankkurit – Pattijoen Urheilijat, Raahe (Pelataan Fuengirolassa) Ke 06.05.2026 18:00 Alajärven [...]

Palkintosadetta Alajärven kaupungin järjestämässä urheilugaalassa

6.12.2025|Kommentit pois päältä artikkelissa Palkintosadetta Alajärven kaupungin järjestämässä urheilugaalassa

Alajärven kaupungin urheilugaala järjestettiin itsenäisyyspäivänä lauantaina 6.12 koulukeskuksen liikuntasalissa. Kaupunki palkitsi gaalassa menestyneitä urheilijoita sekä toimijoita. Seurat palkitsi myös tilaisuudessa omia urheilijoita ja ansioituneita toimijoita. Alajärven Ankkurit ry:n junnupesisjaoston ja Alajärven Ankkuritpesis ry:n palkitut löytyy [...]