Alajärven Ankkureilla on puhaltanut viime aikoina uudet tuulet. Pesäpallon edustusjoukkue yhdessä b-poikien kanssa eriytyi omaksi talousyksikökseen perustettuaan Alajärven Ankkuritpesis Ry:n. Yhteistyö kuitenkin jatkuu laajasti Alajärven Ankkurit ry:n lajijaostojen kanssa ja molemmat seurat käyttävät tuttua sinikeltaista väritystä ja samaa tuttua ankkurilogoa jatkossakin.

 

Syksyllä 2019 asetetulle pesäpallotyöryhmälle asetettiin kovat tavoitteet. Päällimmäisenä oli pelastaa Alajärven Ankkurit ry uhkaavalta vararikolta. Muita tehtäviä oli eriyttää edustuspesäpallo omaksi talousyksikökseen niin ettei siitä koituisi missään olosuhteissa uhkaa muulle urheilutoiminnalle. Menestyvän edustusjoukkueen luominen oli myös yksi päätehtävistä.

Syksyllä 2019 perustettu pesäpallotyöryhmä hoiti velvoitteensa loistavasti ja Alajärven Ankkurien Ykköspesisjoukkueen sekä B-poikien taloudellinen vastuu siirtyi loppuvuodesta 2020 Alajärven Ankkuritpesis ry:n alle.

Tällä hetkellä edustuspesäpallolla ei ole tilivelkoja lainkaan, ei myöskään maksurästejä pelaajille eikä myöskään verottajalle. Kaikki taloudelliset velvoitteet on saatu neuvoteltua pitkäaikaisiksi. Ne ovat hallittavissa, mutta vaativat vuosittain ylijäämäisen tuloksen.

Kaikki pesäpalloa koskevat velat on siirretty Alajärven Ankkuritpesiksen alle ja emäseura Alajärven Ankkurit ry voi jatkaa toimintaansa velattomana.

Alajärvellä on nuori ja menestyvä edustusjoukkue. Junioritoiminta on myös niin loistavalla mallilla, että sieltä on lupa odottaa todellisia huippupelaajia täydentämään edustusjoukkuetta.

Miten tähän päästiin?

Ankkurien pesäpallon taloudellinen tulos oli kaudella 2020 vahvasti positiivinen. Tämä perustui kumppanimyynnin hyvään onnistumiseen, järjestetyn haastekeräyksen hyvään tulokseen, joukkueen kulujen sopeuttaminen koronavuoden asettamiin mittasuhteisiin sekä hyvään urheilulliseen menestykseen ja sitä kautta hyviin lipputuloihin. Eikä pidä vähätellä sitä, että tämä kaikki toteutettiin täysin talkoovoimin.

Näistä kaikista lämmin kiitos

Tapio Kantokoski

Alajärven Ankkuritpesis Ry:n puheenjohtaja

6 pelaajaa armeijan harmaissa

Talvikausi on sujunut toistaiseksi hyvin. Alkutalvesta varsinkin saatiin treenattua melko hyvin yhdessä ja suorittaminen treeneissä on ollut
kelpo tasolla, vaikkakin vielä on paljon tehtävää edessä. Nyt osa porukasta on armeijan palveluksessa niin se tietenkin vaikeuttaa vähän
koko porukan saamista kasaan. Pelienkin makuun on päästy, mikä tuo aina treenikauteen hyvää piristystä. Samalla päästään näkemään
mitä pitää ottaa treeneissä työn alle.
Vaikka kesään on vielä pitkä matka niin uskon pelaamisen tuovan hieman lisävirtaa harjoitteluun kevättä kohti. Ankkurit jatkaa kovaa pakertamista ja kesällä päästetään taito irti!

-Ville Keltikangas-

Joukkueen kanssa työt aloitettiin lokakuun lopussa. Olemme harjoitelleet koko joukkueena, sekä pienryhmissä.  6 pelaajaa siirtyi tammikuun alussa armeijan harmaisiin, joka tietysti vaikuttaa myös meidän arkiseen tekemiseen. Armeijan kanssa ollaan kuitenkin pääsemässä ”sujuiksi” ja arki pyörii taas hyvin.

Syksy ja talvi on taas opettanut hetkessä elämisen tärkeyttä. Suunnitelmat muuttuu viikottain, joten se hetki kun ollaan yhdessä harjoituksissa niin pyritään käyttämään mahdollisimman hyvin hyödyksi, ajattelematta tulevia tai menneitä.

Tämän vuoden talviharjoittelussa ollaan keskitytty paljon henkilökohtaiseen kehittymiseen. Jaakko Ojaniemi ja Niina Sippola on pitänyt huolen fysiikkaharjoittelusta, ja yhteistyö Kuortaneen Urheiluopiston kanssa sujuu hienosti. Kuortaneen urheiluopiston testauspuoli on ollut meille uusi juttu, sen kautta ollaan saatu dataa yksilöiden fyysisistä ominaisuuksista.

-Santeri Särkinen-

Jäsenkeräys käyntiin

Pesäpallokausi 2021 lähestyy kovaa kyytiä. Ankkurien miesten edustusjoukkue lähtee Ykköspesiskauteen nuorella ja nälkäisellä joukkueella. Joukkue on lähes täysin oman kylän pojista koostuva. Valmennustiimi on muokannut näistä nuorista talven aikana entistä kovempia pelimiehiä ja kesällä pelikentillä tullaan näkemään erittäin nälkäinen Ankkurilauma.

Nyt voit osoittaa tukesi tälle nuorelle Ankkurilaumalle osallistumalla jäsenkeräykseen.

Alajärven Ankkuritpesis ry:n jäsenmaksu

Henkilöjäsen 2021   30 € (sähköpostiosoitteen antaneille sisäpiiritietoa joukkueesta)

Yhteisöjäsen 2021   150 €

Jäsenmaksun voit suorittaa Ankkuritpesis ry:n pankkitilille FI51 5188 0710 0026 46

Maksaessasi kirjoita viestikenttään nimesi ja maksun aihe sekä sähköpostiosoitteesi. Esim. Late Nimetön , jäsenmaksu 2021, late.nimeton@japo.fi