Vimpelin Veto vieraili Kitrolla sunnuntaina. Ensimmäisellä jaksolla Veto meni menojaan. Toinen  jakso erittäin tiukkaa vääntöä. Veto vei ottelun lopulta jaksoin 0-2 (3-11, 2-3).

Veto ratkaisi ensimmäisen jakson toisessa vuorossa lyömällä peräti 9 juoksua.

Jakson ja ottelun avausjuoksu nähdään heti ottelun avausvuorossa, kun Ankkurit siirtyy Atte Kuosmasen lyönnillä 1-0 johtoon. Veto saa vuorossa palottoman ajotilanteen, mutta Ankkurien takatilanne pelaaminen toimii ja 1-0 säilyy taululla.

Toisen vuoron aloittavalla Ankkurit lisää johtoon 3-0 lukemiksi, kun Elmeri Koivusalmi tuo harhaheitolla juoksun ja Juho Ihamäki onnistuu viimeisenä lyöjänä kotiuttamaan Atte Kuosmasen.  Vimpelin sisäpeli aukeaa toisessa vuorossa ja lyö jopa yhdeksän juoksua. Onnistujana muun muassa Teemu Kinnunen, joka takakentän puhkaisulla tyhjäsi pajatson.

Ankkurit ei tästä enää toivu. Tilanteita on jakson kahdessa viimeisessä vuorossa, mutta miestä ei saada kotiin. Kolmannessa vuorossa Veto lyö jakson loppulukemiksi 3-11  Mikko Kanalan kunnarilla sekä Matias Rinta-ahon kotiutuksella.

Toinen jakso erittäin tiukka.

Toisen jakson avausvuorossa molemmat joukkueet onnistuvat juoksujen lyönnissä. Vimpeli onnistuu kerran aloittavalla vuorolla, kun Jukka-Pekka Vainionpää kotiuttaa Mikko Vihriälän. Ankkurit siirtyy omalla vuorolla 2-1 johtoon, kun ajotilanteissa Tuukka Etula ja Juho Ihamäki onnistuvat kotiutuksissa. Juoksujen tuojiksi merkataan Elmeri Koivusalmi sekä Nestori Yli-Sissala.

Toisen vuoron aloittavalla Veto tasoittaa ottelun, kun Vainionpää kotiuttaa komealla kumuralla Mikko Vihriälän. Ankkurit on lähellä siirtyä omalla vuorollaan johtoon, mutta Vedon koppari Elmeri Anttila näyttää kovaa kättään ja Elmeri Koivusalmesta palo kotiin.

Kolmanteen vuoroon lähdetään tasatilanteessa 2-2 ja myös vuoron jälkeen lukemat on samat. Veto ei onnistu miestä saamaan kolmoselle. Ankkureilla on paikka jälleen lyödä johto juoksu, mutta kotiutuslyönnit jäävät piippuun.

Jakson ratkaisevassa vuorossa Veto onnistuu kerran ja jälleen asialla on Vainionpää, joka kotiuttaa Jere Saukon. Ankkureille ei vuorossa paikkaa rakennu, joten jakso niukasti Vedolla lukemin 2-3 ja koko ottelun voitto Vedon nimiin jaksoin 0-2 (3-11, 2-3)

OTTELUN TILASTOT

Tuukka Etulalle jatkosopimus kaudelle 2024.

Tänään syntymäpäivää viettävä Tuukka Etula on tehnyt jatkosopimuksen Ankkurien kanssa kaudelle 2024.

”Joukkueessa on hyvä juttu meneillään sekä mennään määrätietoisesti tavoitteita kohde, joten täällä on aivan mahtava jatkaa töitä ja mennä joukkueen kanssa tavoitteita kohden.

Lisäksi harjoitus mahdollisuudet ovat aivan huippu luokkaa, joka mahdollistaa oman kehittymisen.”

-Tuukka Etula-

Luitko jo nämä?