Ankkurit kiinnitti Riku Rantasen ottelukohtaisella sopimuksella

Riku Rantanen syöttää ensimmäisen pelinsä Ankkuri-paidassa tiistaina Raahessa.

Riku Rantanen syöttää ensimmäisen pelinsä Ankkuri-paidassa tiistaina Raahessa.

Alajärven Ankkurit ja lukkari Riku Rantanen ovat solmineet loppukautta koskevan ottelukohtaisen sopimuksen. Rantanen (38) tulee paikkaamaan Alajärven ankeaa lukkaritilannetta, kun sekä Janne Kivipelto, että Joni Matintupa ovat loukkaantuneiden kirjoissa. Taitava lukkari on tehokas myös mailan varressa. Siitä kertovat yli 400 lyötyä juoksua ja toista tuhatta kärkilyöntiä.

Hyvillä mielin teen paluun Superpesikseen. Olin tuuraamassa lukkaria muutaman ottelun Jokioisilla Suomensarjassa. Tuntui heti niin hienolta, että pesis vei taas miehen mennessään. Ankkureitten yhteydenotto tuli sopivaan kohtaan. Toki käytännön asioissa oli ja on vielä vähän järjestelemistä.

Rantanen on Lahden Maila-Veikkojen kasvatti ja on pelannut pääsarjaa lähes 20 kauden ajan. Rantanen on voittanut useita SM-mitaleita ja kirkkaimpana on 2007 vuoden mestaruus Hyvinkään Tahkon väreissä. Vuoden lukkariksi hänet on valittu kahdesti ja Itä-Länsi-otteluita plakkarissa on viisi kappaletta. Superpesiksessä hän on edustanut, ennen Alajärveä, Hyvinkäätä, Oulua, Järvenpäätä ja Kouvolaa.

Lopetin 1,5 vuotta sitten ja sen jälkeen en ole pesistä seurannut käytännössä ollenkaan. Nimilistasta kattelin, että nuoria pelimiehiä on paljon ja pari tutumpaakin nimeä oli seassa. Tahkon naisten valmennuksessa olen ollut mukana syksystä lähtien ja toimin myös B-tyttöjen 2-pj:nä.

Ankkurifaneille sellaisia terveisiä, että tervetuloa katsomaan mitä vanhuksesta irtoaa! Yritystä ja asennetta ei tule ainakaan puuttumaan, Rantanen päätti.

 

Pelaajakortti

Pattijoki vahva kauden avauksessa Fugessa ja vei ottelun jaksoin 0-2 (2-5, 0-6)

26.4.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Pattijoki vahva kauden avauksessa Fugessa ja vei ottelun jaksoin 0-2 (2-5, 0-6)

Ankkurit ja Pattijoen Urheilijat avasi miesten Superpesiskauden 2026 Fuengirolassa sunnuntaina 26.4. Pattijoki oli todella vahva ottelussa ja Ankkurien osalta tuli niin sisä- ja ulkopelissä paljon virheitä. Pattijoki vei ottelun ansaitusti jaksoin 0-2 (2-5, 0-6) [...]

Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi

2.4.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi

Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi, otteluita kaksi kertaa kuussa myös Ylen kanavilta. Laadukkaiden Superpesis-lähetysten määrä on suurempi kuin koskaan, kun monikameralähetysten määrä tuplaantuu. Sanoma Media Finland on solminut myös sopimuksen Ylen kanssa Superpesis-otteluiden televisioinnista.   Sanoma panostaa [...]

Seuratiedoite – Ankkurit kohti Fugea ja uusia tavoitteita

28.3.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Seuratiedoite – Ankkurit kohti Fugea ja uusia tavoitteita

Ankkuritpesis kohti Fugea ja uusia tavoitteita Vauhdikas superpesiskausi 2025 on takana. Asetettu kolmivuotinen tavoite pääsystä ylempiin jatkopeleihin ei aivan toteutunut. Tavoitteen karkaaminen aiheutti osaltaan myös, että pari joukkueen avainpelaajaa vaihtoi Ankkureista kilpaileviin seuroihin. Onneksi lähtijöiden [...]

Petteri Kortelainen tekee paluun Ankkureihin!

27.3.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Petteri Kortelainen tekee paluun Ankkureihin!

Ankkurien Superpesisjoukkue on tehnyt kesän 2026 kattavan pelaajasopimuksen lyöjäjokeri Petteri Kortelaisen kanssa. Kortelainen pelasi kaudella 2024 Ankkureissa lyöden 51 juoksua. Viime kausi Kortelaisella kului Kiteen Pallon väreissä. Ensimmäisen Superpesisottelun Kortelainen pelasi kasvattajaseurassaan Kankaanpään Mailassa kaudella [...]

Markus Hallasuon pelaajasopimus purettu yhteisymmärryksessä

22.3.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Markus Hallasuon pelaajasopimus purettu yhteisymmärryksessä

Ankkurit ja Markus Hallasuo ovat purkaneet yhteisymmärryksessä pelaajasopimuksen. Markus Hallasuon ja Ankkurien välinen pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä. Toivotamme Markukselle oikein paljon tsemppiä ja onnea tulevaisuuteen.   Ankkkurien ja Markus Hallasuon välinen pelaajasopimus on purettu [...]

Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi

27.2.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi

Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]

Pizzeria Albert
Autohuolto Vesteri
EJ-Tarhat
Heta Hoivapalvelut - Arjessa apuna
Putkiasennus Kosunen
Luoman Linja Oy