Veto kotikentällään Ankkureita parempi
Vimpeli – Alajärvi 2-0 (3-2, 11-3)
I jakso
Kotijoukkue voitti hutunkeiton, mutta valitsi aloittavan ulkovuoron. Ankkurit aloitti siis mailasta ja Aki Oravan ja Kari Kellokosken vaihtolyönneillä saatiin aikaan ajolähtö yhdellä palolla. Vedon ulkokenttä pystyi kuitenkin torjumaan Alajärven yritykset. Veto rakensi myös tilannetta, mutta juoksujen tekoon sekään ei pystynyt.
Toisessa vuorossa Ankkurien lyönti lähti kakkoskärjestä, mutta siitä ei tullut valmista ja syöttötuomarin matala linja sekoitti kärjenkin pelaamista. Vuoro näytti jo kuivahtavan, kun Kellokoski paukautti ykköstilanteessa pallon jokeen täyttäen takapesät. Ottelun avausjuoksu syntyi Sami Mikkolanahon välilyönnillä Kellokosken juostessa. Kotijoukkuekin lähti yhden palon jälkeen hakemaan kärkeä esiin. Ankkurien etukenttä, Janne Kivipellon johdolla, piti kuitenkin huolta siitä, että Veto ei saanut etenijää ykköspesää pidemmälle.
Kolmannessa vuorossa Ankkurit kopitteli suosiosta kärkeen asti. Kellokoski hoiteli pesät täyteen, mutta lisäjuoksuja ei syntynyt. Myös Vimpelin lyönnit lähtivät kakkoskärjestä ja Ankkurit heitteli vaihtotilanteessa pallon 3-puolelta jokeen ja pelin tasoihin. Tästä Veto aloitti vahvan painostuksen, mutta Viljo Sillanpää poltti upeasti ensimmäisessä yrityksessä merkkaamattomalla kolmoselta edenneen etenijän. Jatkotilanteesta Timo Hanhisalo onnistui pistämään pallon merkistä väliin siirtäen kotijoukkueen 2-1 johtoon.
Viimeiseen vuoroon Alajärvi tuli siis juoksun takaa-ajossa. Lyönti pyöri ns. huonosta kohdasta koko jakson ja neljäskin vuoro lähti liikkeelle numerosta kuusi. Kärki kaivettiin jälleen esiin ja tällä kertaa Orava hoiteli miehen luukkuun. 1-3-tilanteessa Kellokoski pisti pallon väliin ja tasoitti jakson Jere Saukon juostessa. Lyöjien käydessä vähiin Mikkolanaho paiskasi etutilanteessa kuivan siivun kakkospesään ja täytti ulkokentän avulla vielä pesät viimeiselle lyöjälle Joni Matintuvalle. Lyönti nousi kuitenkin kopiksi eikä lisäjuoksuja syntynyt. Vimpeli tarvitsi jaksovoittoon yhden juoksun ja kotijoukkue saikin rakennettua kahden palon ajolähdön jokeri Janne Mäkelälle. Mäkelä pisti pallon vastustamattomasti väliin ja lyöden voittojuoksun, joka oli miehen 600. lyöty Superpesiksessä.
II jakso
Kotijoukkue aloitti toisen jakson tehokkaalla sisävuorolla. Ensin Tuomo Lönnmark paukautti 2-saumasta johtojuoksun. Kova painostus tuotti lisää tulosta Henri Puputin lyönnillä samasta paikasta. Ankkurien takaa-ajo alkoi myöskin herkullisesti.
Ykköstilanteessa Jere Saukon lyönti yllätti Vimpelin takakentän ja tuloksena 1+1 ja jakson tasoitus tilanteeseen 2-2. Sinikeltaiset painoi tämän jälkeen kovasti päälle. Jokeri Joni Matintupa teki upean lyöntisuorituksen. Ensin mies löi merkatun toisen lyöntinsä laittomaksi, mutta onnistui paiskaamaan viimeisellä pallon komeasti väliin ja siirsi Ankkurit vuorostaan johtoon 3-2. Iso kiitos juoksusta menee myös Aki Oravan hurjalle taistelulle etenemistehtävässä.
Toisessa vuorossa ei juoksuja nähty, vaikka Ankkurit kotiutusta pääsi yrittämäänkin. Kolmas vuoro toi otteluun jo ratkaisun makua, kun Mikko Rantalahti sivalsi takaa keskeltä läpi. Kenttä rullasi kahden palon ajolähdössä ja tilanne muuttui hetkessä 6-3. Ankkurien kolmas vuoro jäi tuloksettomaksi. Vimpeli tuli vapautuneella asenteella asenteella viimeiseen vuoroon. Kotijoukkue kaunisteli tilastoja, osittain ulkopelinkin avustuksella, ja pitkän lyöntisession jälkeen taululla olivat 11-3 lukemat. Tämän jälkeen peli enemmänkin pelailtiin loppuun ja Vimpeli nappasi itselleen kolme sarjapistettä.
Palkitut
I Kari Kellokoski
II Jere Saukko
Tilastot
Ottelun kuvagalleria: K-Media/Jukka Ketonen
Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi
Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi, otteluita kaksi kertaa kuussa myös Ylen kanavilta. Laadukkaiden Superpesis-lähetysten määrä on suurempi kuin koskaan, kun monikameralähetysten määrä tuplaantuu. Sanoma Media Finland on solminut myös sopimuksen Ylen kanssa Superpesis-otteluiden televisioinnista. Sanoma panostaa [...]
Seuratiedoite – Ankkurit kohti Fugea ja uusia tavoitteita
Ankkuritpesis kohti Fugea ja uusia tavoitteita Vauhdikas superpesiskausi 2025 on takana. Asetettu kolmivuotinen tavoite pääsystä ylempiin jatkopeleihin ei aivan toteutunut. Tavoitteen karkaaminen aiheutti osaltaan myös, että pari joukkueen avainpelaajaa vaihtoi Ankkureista kilpaileviin seuroihin. Onneksi lähtijöiden [...]
Petteri Kortelainen tekee paluun Ankkureihin!
Ankkurien Superpesisjoukkue on tehnyt kesän 2026 kattavan pelaajasopimuksen lyöjäjokeri Petteri Kortelaisen kanssa. Kortelainen pelasi kaudella 2024 Ankkureissa lyöden 51 juoksua. Viime kausi Kortelaisella kului Kiteen Pallon väreissä. Ensimmäisen Superpesisottelun Kortelainen pelasi kasvattajaseurassaan Kankaanpään Mailassa kaudella [...]
Markus Hallasuon pelaajasopimus purettu yhteisymmärryksessä
Ankkurit ja Markus Hallasuo ovat purkaneet yhteisymmärryksessä pelaajasopimuksen. Markus Hallasuon ja Ankkurien välinen pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä. Toivotamme Markukselle oikein paljon tsemppiä ja onnea tulevaisuuteen. Ankkkurien ja Markus Hallasuon välinen pelaajasopimus on purettu [...]
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]
Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi
Nestori Yli-Sissalan blogi - Pesis ja talvi Tervehdys pakkasten ja Talviolympialaisten jälkipyykin keskeltä. Olympialaisten lomaan on talvella mahtunut jo aimo annos pesistä. Talvisuperin neljäs vuosi on jo kovassa vauhdissa, joten nyt on hyvä hetki hieman [...]






















