Otteluennakko: Joensuu – Alajärvi
Ankkureiden saldo neljästä ensimmäisestä ottelusta on yhtä monta pistettä. Voittoisalla Jyväskylän vierailulla pelissä oli jo aukeamisen merkkejä, mutta kylmää vettä tuli niskaan saavikaupalla Janne Kivipellon loukkaantumisen myötä. Ulkopelin lisäksi Kivipellolla oli tärkeä rooli Ankkuri-kärjessä numerolla kaksi. Ankkurien sisä- ja ulkopeli menevät enemmän tai vähemmän uusiin puihin koko loppukaudeksi. Tällä hetkellä ei ole täyttä varmuutta siitä, kuka lukkarin tonttia Mehtimäellä hoitaa. Se selviää viimeistään torstaina. Sinikeltaisten tehokkain kotiuttaja ensimmäisillä kierroksilla on ollut Sami Mikkolanaho. Etenijöiden kärki on Petrus Puputti ja kärkkäreitä on eniten naputellut Aki Orava.
Joensuun Mailalla on niin ikään takanaan neljä ottelua. Niistä se on saalistanut kuusi pistettä. Viimeisimmässä ottelussa se kärsi tappion Kankaanpäässä kotiutuslyöntikilpailun jälkeen. Jouni Itävalo oli siirtomarkkinoiden suuria siirtyjiä ja häntä korvaamaan JoMa kiinnitti Pattijoelta Timo Kallion. Joensuun ulkokentällä on tapahtunut Itävalo-Kallio muutoksen myötä muutakin. Aleksi Rautiainen on siirtynyt jokeripaitaan ja nuorta voimaa on nostettu pelaavaan kokoonpanoon. Myös Lauri Kivinen on terveenä ja hän on alkukierroksilla hoidellut siepparin tonttia. Eikä pidä unohtaa Joensuun sähäkkää lukkarin Mika Väisästä, joka parhaimmillaan sekoittaa vastutajan peliä melkoisesti. Tehokkain kotiuttaja on ollut odotetusti Juha Niemi. Etenijäpuolella Kallio ja Tuomas Jussila ovat joukkueensa kärkinimet. Kallio on myös joukkueensa kärkkäriykkönen.
Mehtimäki on ollut Ankkureille perinteisesti vaikea paikka pelata, eikä lukkarivaihdos tilannetta helpota – eli haastetta riittää. Haasteet ovat kuitenkin urheilun suola. Ottelu on kuunneltavissa netissä Ankkuriradion kautta to klo 18.00 alkaen.
Luitko jo nämä?
Maaliskuun pelit Alajärven Pallohallilla
Kesän tosipelit lähenee, mutta sitä odotellessa on hyvä lähteä seuramaan Ankkurijoukkueiden [...]
Helmikuun pelit Alajärven Pallohallilla!
Tammikuun aikana pelattiin useita Ankkurijoukkueiden otteluita Alajärven Pallohallilla. Helmikuussa pelejä on [...]
Kunnariketun pesisliikkari alkaa!
Suosittu kunnariketun pesisliikkari alkaa keskiviikkona 5.2.2025 Hoiskon koululla. Keskiviikon ensimmäinen [...]