Otteluennakko:
Kempele – Alajärvi
Ankkurit palaa sorvin ääreen tiistaina Kempeleessä
Alajären Ankkurit on jälleen matkalle pohjoiseen, kun tie vie Kempeleeseen. Kotijoukkue Kiri on 15 pelaamastaan ottelusta kerännyt 6 pistettä ja Alajärvi 14 pelistä 10 pistettä. Joukkueet kohtasivat kevätkierroksella Alajärvellä. Värikäs ottelu kääntyi tuolloin lukkarin tontilla häärineen Aki Oravan toimesta kotijoukkueen 2-1 voitoon supervuorossa. Peli ei kummaltakaan joukkueelta ollut ulkopelin juhlaa, sillä molemmat joukkueet loivat hurjan määrän kolmostilanteita. Myös jokeriosasto toimi molemmilla hyvin. KeKi:n Jarmo Viittanen kotiutti seitsemästi ja Ankkurien Mikkolanaho-Tallbacka akseli yhteensä yhdeksästi.
Kolmesta viimeisestä ottelustaan Ankkurit on kairannut kolme pistettä. Voitto tuli Kankaanpäästä ja tappiot Hyvinkäälle ja Vimpelille. Kirin saldo kolmen edellisen ottelun osalta on tuottanut kaksi pistettä. Tappiot tulivat Joensuuta ja Jyväskylää vastaan, mutta Sotkamo kaatui Kempeleessä. Kyseessä on molemmille joukkueille jälleen kerran ns. kuuden pisteen ottelu. Avainasemassa on myös lukkaripeli. Lautasen ääressä ottanevat yhteen Joni Matintupa ja Jani Lassila. Ankkuriradion aalloilla pääset jännittämään miten ottelussa käy. Lähestys Kempeleestä alkaa ti klo 18.
Lyödyt
Alajärvi
Sami Mikkolanaho 25
Kempele
Jarmo Viittanen 21
Tuodut
Alajärvi
Petrus Puputti 22
Kempele
Heikki Savikoski 18
Kärkilyönnit
Alajärvi
Petrus Puputti 79
Kempele
Heikki Savikoski 68
Luitko jo nämä?
Naisten Ykköspesiksen kausikortit ovat myynnissä
Toiselle Naisten Ykköspesiskauden kausikortit ovat saapuneet markkinille. Viime vuoden mallin mukaan [...]
Talvisuperin otteluohjelma julki – Tällä kertaa ei Alajärven Pallohallilla nähdä otteluita
Pesäpallovuosi 2026 käynnistyy Talvisuperin merkeissä Joensuussa heti tammikuun ensimmäisenä viikonloppuna. Jatkoa [...]
Miesten Superpesiksen sarjajärjestelmä on kaudella 2026 sama kuin viime kesänä
Miesten Superpesiksen sarjajärjestelmä on kaudella 2026 sama kuin viime kesänä. Runkosarjassa [...]











