Otteluraportti
Alajärvi – Jyväskylä 0-2 (4-5, 2-5)
Alajärven Ankkurien toiveet välttää suora putoaminen Ykköspesikseen kokivat kovan kolauksen, kun Jyväskylän Kiri kävi nappaamassa Kitrolta täyden pistepotin.
Ensimmäinen jakso ratkesi kättelyssä, kun Kirin Joose Kemppaisen kolmospuolen puhkaisu tuotti kunnarin ja kaksi tavallista ottelen ensimmäisessä sisävuorossa. Jyväskylä lisäsi johtoaan vielä kahdella juoksulla ja johti avaussisänsä jälkeen jo 5-0. Alajärvi lämpeni otteluun hitaasti ja sai Sami Mikkolanahon kolmella kotiutuksella kavennettua tilanteeksi 3-5. Santeri Särkisen kupperi jäi kuitenkin jakson viimeiseksi lyödyksi ja vieraat voittivat ensimmäisen jakson niukasti juoksulla.
Toisella jaksolla kotijoukkue hallitsi alkua ja se siirtyi Riku Rantasen ja Mikkolanahon lyömänä kahden juoksun johtoon. Ilmeisesti ottelun tärkeys alkoi näkyä kotijoukkueen otteissa sekä sisällä, että ulkona, sillä Jyväskylä sai jakson edetessä otteen pelistä. Kiri tuli jokereidensa Olli Kiiverin ja Jukka Latvalan toimesta ensin tasoihin ja Juho Määttälän kakkospesäpuhkaisu tuotti Jyväskylällä arvokkaat kolme pistettä.
Palkitut
I Sami Mikkolanaho
II Kari Kellokoski
Kuvagallerian kuvat: K-Media/Jukka Ketonen
Tilastot
Luitko jo nämä?
Naisten Ykköspesis: Ankkurit jyräsi Tarmon
Ankkureiden Naisten ykköspesisjoukkueen kauden alku on sujunut parhaalla mahdollisella tavalla. Lauantaista [...]
Otteluennakko: NYP Ankkurit – Tarmo ke 14.5. klo 18
Keskiviikkona Saltex-Areenalla kohtaa kaksi haastajaksi ennakoitua joukkuetta, jotka avasivat kauden puhtaalla [...]
Ankkurit haki kolme pistettä Kempeleen vierailulta! KeKi vs. AA 0-2 (0-4, 5-6)
Ankkurien Superpesiskausi jatkui tiistaina 13.5 Kempeleen Kirin vieraana. Ankkurit voitti edellisessä [...]