Alajärvi – Kankaanpää 2-0 (4-1, 3-2)
Molemmille joukkuelle tärkeä ottelu kääntyi kotijoukkueen niukkaan voittoon. Ankkurien lukari Ville Väliaho oli kentän näkyvimpiä pelaajia ja jokeri Sami Mikkolanaho onnistui tärkeissä paikoissa iskemään juoksuja. Ankkurien kärki toimi hyvin ja eniten kärkkäreitä keräsivät Rami Mäkinen (7), Viljo Sillanpää (6) ja Niko J. Korhonen sekä Mikkolanaho (5). Myös Kankaanpää teki tilannetta hienosti ja Joni Rytkösellä ja Henri Pulkisella oli 100% ilta.
Ensimmäinen vuoropari meni tunnustelevissa merkeissä. Vierailija Kankaanpää sai rakennettua yhden tuloksettoman kotiutustilanteen. Alajärvi löi kierroksen loppuun ilman kotiutuspaikkaa. Toisessa vuoroparissa Ville Väliaho otti mehut pois Mailan sisäpelistä eikä vierailijat päässeet painostamaan. Tasoittavalla Ankkurit sai tilannetta päälle kahdella palolla. Jokeripaidassa pelannut Aki Orava tinttasi pelivälineen kolmospuolelta läpi juoksun arvoisesti.
Kolmannessa vuorossa Väliaho jatkoi hyviä otteitaan ja kaksi KaMa:n pelaajaa paloi kotipesään. Ankkurit sai kolmannessa vuorossa palottoman ajon, josta Sami Mikkolanaho kotitutti keskipompulla Riku Niemen. Jakotilanteesta syntyi kuitenkin kaksi paloa, kun tappoheitto suunnattiinkin kolmospesään kotipesän sijaan. Ankkurit rakensi kuitenkin uutta tilannetta ja siirtyi vuoron päätteeksi 4-0 johtoon. Kaksi viimeistä juoksua tulivat väärillä.
Mailan viimeinen vuoro alkoi mainiosti, kun kärki laittoi pesät täyteen ja Ville-Veikko Olli iski Joni Rytkösen kotiin. Ajo jatkui, mutta Sami Joukaisen ratkaisuyrityksestä syntyi kaksi paloa ja Alajärvi voitti avausjakson juoksuin 4-1.

Näillä miehillä oli lyönti kepissä Kankaanpäätä vastaan. (Alkuperäiset kuvat: K-Media/Jukka Ketonen)
Toinen jakso alkoi Ankkurien sisävuorolla. Syntyneestä ajosta Mikkolanaho moukaroi pallon kakkospuolelle väliin ja siirsi kotijoukkueen 1-0 johtoon. Kankaanpää vastasi rakentamalla kärjestä palottoman ajon. Kolme yritystä kilpistyivät kuitenkin kotijoukkueen tiiviiseen ulkopeliin, jossa pääarkkitehtina hääri Sasu Iivarinen.
Toisessa vuorossa kotijoukkue teki tilanteen kakkoskärjellä, mutta tällä kertaa juoksuja ei nähty. Yhdellä palolla väännettiin vielä kärjestä uusi ajotilanne, josta Iivarinen puhkaisi kolmossauman ja tilanne muuttui lukemiin 2-0. Kankaanpään onnistui kaventamaan tasoittavallaan, kun Joukaisen välilyönti upposi kenttään.
Kolmannessa vuorossa Mikkolanahon kolmospesään taustaan suunnattu veto saattoi kotipesään Viljo Sillanpään ja samalla sinikeltaiset siirtyivät kahden juoksun johtoon. Kankaanpään kolmas vuoro jäi tuloksettomaksi ja viimeiseen vuoroon mentiin 3-1 tilanteessa.
Viimeisessä vuorossa Alajärvi teki tilanteen kakkoskärjestä, mutta tilanne kuivui koppiin eikä juoksuja nähty. KaMa:n tasoittava sai hyvän alun, kun Olli kumuroi merkkaamattomalla lukemiksi 3-2. Kenttä tyhjeni välillä etenijöistä, mutta Kankaanpää rakensi uuden tilanteen, josta Ankkurien lukkari Ville Väliaho irrotti etenijän kolmoselta ja päätti ottelun kotijoukkueen 2-0 voittoon.
Naisten Ykköspesis: Kangerteleva kevätkausi
Ankkureiden Naisten Ykköspesis alkukausi on sujunut vaihtelevasti niin pelillisesti kuin tuloksellisesti. Kymmenestä pelistä on karttunut neljä voitettua peliä ja kuudesta pelistä on lähdetty tappio niskassa. Alkukausi startattiin kotivoitolla ja päätettiin myös kotivoittoon ennen juhannusta. Syyskausi [...]
Superpesis – Kempele haki niukan voiton Ankkureilta
Alajärven Ankkurit sai keskiviikkona vastaan Kempeleen Kirin Saltex Areenalle. Ottelu oli tiukkaa vääntöä. Kempele kuitenkin vei kaksi pistettä mukanaan voitettuaan ottelun jaksoin 0-1 (1-1, 4-5) Ottelun ensimmäinen jakso alkoi Ankkurien sisävuorolla ja ei parhaalla [...]
Sivusto jälleen normaalisti käytössä
Sivustollamme ilmenneiden teknisten ongelmien selvitys- ja korjaustyöt on saatu pääosin päätökseen, ja sivusto on jälleen normaalisti käytössä. Korjausten yhteydessä sivusto rakennettiin uudelleen puhtaalle pohjalle ja sen toiminta sekä tietoturva tarkistettiin. Sivuston sisältöjä on palautettu käyttöön [...]
Superpesis – Ankkurit nappasi pisteen hallitsevalta mestarilta
Alajärven Ankkurit ja Manse PP Tampereelta kohtasivat perjantaina aurinkoisella Saltex Areenalla. Ensimmäinen jakso oli Mansen täydellistä hallintaa. Toisella jaksolla Manse hallitsi alkua, mutta Ankkurit nousi rinnalle ja ohi. Manse oli kotareissa parempi ja voitto merkittiin [...]
Pesisliikkari ja pesiskerho alkaa viikolla 26
Suosittu kunnariketun pesisliikkari ja pesiskerho alkaa 22.6.2026 Pesisliikkari on tarkoitettu 4-7-vuotiaille lapsille ja Pesiskerhoon voi osallistua 8 - 11 - vuotiaat lapset. Pesiskerho vk 26 ja vk 27 (maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo [...]
Superpesis – Pattijoki otti Ankkureista voiton kotikentällään
Ankkurit matkasi tiistaina Pattijoen vieraaksi Miiluareenalle Raaheen. Aurinkoisessa kelissä käydyssä ottelussa Pattijoki oli parempi jaksoin 2-0 (3-1,4-2) Pattijoki ratkaisi ensimmäisen jakson viimeisessä vuoroparissa. Pattijoki sai ottelussa vahvan alun tilanteiden rakentelun suhteen. Ankkurien ulkopeli puolusti useamman [...]

























