Risto Ojanperä vahvistaa Alajärven Ankkureiden Superpesis-joukkueen pelinjohtoa
Ojanperä on mukana jo tulevan perjantain kotiottelussa Hyvinkään Tahkoa vastaan. Ankkureiden ykköspelinjohtajana alkukauden toiminut Ismo Ankkuri ja kakkospelinjohtaja Juha-Matti Jaatinen jatkavat pelinjohtotiimissä.
Ankkureiden pesäpallojaoston puheenjohtaja Jouko Salmenautio toteaa, että seura halusi tulla kuluvalla kaudella mukana olevan pelinjohdon avuksi.
Halusimme lisää vastuunkantajia ja Risto selvitti omat mahdollisuutensa lähteä mukaan. Keskusteltuaan Skaalan edustajamyynnin päällikkönä toimivan Timo Vihervaaran ja Kati Mattilan kanssa, todettiin heidän olevan myötämielinen Ankkureiden lähestymistä kohtaan ja Ojanperän olevan käytettävissä tehtävään Skaalan puolesta.
Ojanperän pitkä kokemus pesäpallon ja pelinjohdon saralta tuovat lisävoimia Ankkureiden tahmeasti alkaneeseen Superpesis-kauteen. Alajärveläissyntyisellä Ojanperällä on myös aiempaa kokemusta Alajärven Ankkureiden Superpesis-joukkueen pelinjohtajan tehtävistä.
Luitko jo nämä?
Pattijoki otti ansaitun voiton Miiluareenalla jaksoin 2-0 (2-0, 3-2)
Ankkurit matkasi lauantaina Pattijoen vieraaksi taistelemaan tärkeistä pisteistä. Ensimmäisellä jaksolla Ankkurien [...]
Imatra nurin Kitrolla kotareiden jälkeen jaksoin 2-1 (3-1, 2-4, 3-2k)
Ankkurit ja Imatra kävi tiukan väännön Kitrolla keskiviikkona erittäin tärkeässä kamppailussa. [...]
Alajärven Ankkurit hakee osa-aikaista junioripäällikköä!
Tule kanssamme rakentamaan menestyksekästä junnutoimintaa Alajärven Ankkureihin! Haemme osa-aikaista junioripäällikköä Alajärven [...]