ETUOIKEUTETTU

Otsikon mukaiseksi olen kokenut itseni viime viikkoina.

Viimeisen puolen toista kuukauden ajan vapaa-aikani on pitkälti täyttänyt Alajärven Ankkureiden Ykköspesisjoukkueen kokoaminen. Sain seuran yhteistilaisuudessa ”lentolähdön” haluamaani ja mieluisaan tehtävään sopimusneuvottelijana, jona olen aikaisemminkin toiminut, sekä ympärilleni samanhenkisen ja osaavan ryhmän.

Neuvotteluissa nuorten miesten kanssa olemme käyneet avoimia ja luottamuksellisia keskusteluja. Mieltäni on erityisesti lämmittänyt heidän tavoitteellinen suhtautuminen pesäpalloon ja omaan kehittymiseen kansallislajin harrastajina. Myöskin siviiliasiat ovat olleet kokonaisvaltaisissa puhelinkeskusteluissa ja tapaamisissa mukana, parinkympin tietämissä olevat pelaajat ovat
miettineet myös mitä tulevaisuudeltaan tavoittelevat. Blogi jatkuu kuvan alla…

Latvalan Raimon piirtämä kuva Jouko Etulasta. Etula sai kuvan lahjaksi joukkuetovereiltaan pelaajauran päätyttyä vuonna 1992.

 

Seuran taloudellinen tilanne on laajalti tiedossa, se on erittäin haastava. Seuran puheenjohtajiston sitoutuminen ja paneutuminen asian selvittämiseen on saanut suuret joukot liikkeelle. Kaikki vastaavassa asemassa olevat eivät olisi välttämättä laittaneet itseään samalla tavalla likoon ja tämä onkin siivittänyt Ankkuri-henkisten tausta- ja tukiryhmien toimintaa. Yhteisellä ponnistuksella tilannetta on saatu hyvälle tielle, vaikkakin tekemistä vielä riittää. Uusia toimijoita tarvitaan ja toivotaan jatkossakin mukaan. Seuran taholta asiassa vallinnut avoimuus on auttanut joukkueen kokoamisessa ja uskon sen riittävän myös tilanteen korjaamiseksi.

Itse olen aina saanut Ankkureilta mitä on luvattu – ehkä enemmänkin. Myöhemmin olen saanut kuulla peliaikaisiltani seuratoimijoilta, että konstit ovat joskus olleet monet, että asiani olivat hoituneet. Pelaajaurani aikana pyrin aina olemaan seuralle luottamuksen arvoinen. Sen jälkeen olen toiminut joissakin, minulle osoitetuissa erilaisissa projektiluontoisissa tehtävissä ja olen pyrkinyt tapani mukaan suoriutumaan niistä osaamiseni edellyttämällä ja parhaalla mahdollisella tavalla.

Nämä kaikki rakkaudesta lajiin ja sen edistämiseksi Alajärvellä!

Tästä on vain yksi suunta – ANKKURIT YLÖS!

Terveisin,
-Jouko Etula, ”Junsa”- IkiAnkkuri

JK Nyt on parasta jatkaa omaa, perustellusta syystä hieman viivästynyttä pikku rakennusprojektia.
Hyvin suunniteltu on puoliksi tekemättä – ”minispa” here I come!

Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi

2.4.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi

Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi, otteluita kaksi kertaa kuussa myös Ylen kanavilta. Laadukkaiden Superpesis-lähetysten määrä on suurempi kuin koskaan, kun monikameralähetysten määrä tuplaantuu. Sanoma Media Finland on solminut myös sopimuksen Ylen kanssa Superpesis-otteluiden televisioinnista.   Sanoma panostaa [...]

Seuratiedoite – Ankkurit kohti Fugea ja uusia tavoitteita

28.3.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Seuratiedoite – Ankkurit kohti Fugea ja uusia tavoitteita

Ankkuritpesis kohti Fugea ja uusia tavoitteita Vauhdikas superpesiskausi 2025 on takana. Asetettu kolmivuotinen tavoite pääsystä ylempiin jatkopeleihin ei aivan toteutunut. Tavoitteen karkaaminen aiheutti osaltaan myös, että pari joukkueen avainpelaajaa vaihtoi Ankkureista kilpaileviin seuroihin. Onneksi lähtijöiden [...]

Petteri Kortelainen tekee paluun Ankkureihin!

27.3.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Petteri Kortelainen tekee paluun Ankkureihin!

Ankkurien Superpesisjoukkue on tehnyt kesän 2026 kattavan pelaajasopimuksen lyöjäjokeri Petteri Kortelaisen kanssa. Kortelainen pelasi kaudella 2024 Ankkureissa lyöden 51 juoksua. Viime kausi Kortelaisella kului Kiteen Pallon väreissä. Ensimmäisen Superpesisottelun Kortelainen pelasi kasvattajaseurassaan Kankaanpään Mailassa kaudella [...]

Markus Hallasuon pelaajasopimus purettu yhteisymmärryksessä

22.3.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Markus Hallasuon pelaajasopimus purettu yhteisymmärryksessä

Ankkurit ja Markus Hallasuo ovat purkaneet yhteisymmärryksessä pelaajasopimuksen. Markus Hallasuon ja Ankkurien välinen pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä. Toivotamme Markukselle oikein paljon tsemppiä ja onnea tulevaisuuteen.   Ankkkurien ja Markus Hallasuon välinen pelaajasopimus on purettu [...]

Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi

27.2.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi

Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]

Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi

24.2.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi

Nestori Yli-Sissalan blogi - Pesis ja talvi Tervehdys pakkasten ja Talviolympialaisten jälkipyykin keskeltä. Olympialaisten lomaan on talvella mahtunut jo aimo annos pesistä. Talvisuperin neljäs vuosi on jo kovassa vauhdissa, joten nyt on hyvä hetki hieman [...]