Keskiviikko-iltana pelattiin länsilohkossa jälleen yksi kärkiotteluksi luonnehdittava peli, kun Ankkurit matkasivat Pesis-Junkkareiden vieraaksi. Ankkurit oli suvereeni ensi jakson hallitsija, mutta toisella jaksolla kotijoukkue käänsi ottelun kulun ja vei sen nimiinsä 2-1 (0-10, 7-1, 3-0s).

Avausjaksolla Ankkurit löi kotijoukkueelle luun kurkkuun heti avausvuorossa. Kärki onnistui rakentamaan tilanteen, josta Tanja Tuomela, Roosa Aho ja Oona Haapasalo onnistuivat kotiutuksissaan. Sen jälkeen kotijoukkue lahjoitti kaksi juoksua 3-pesän harhaheitolla.
Tämäkään ei vielä riittänyt vaan Neea Rannanpään merkattu välilyönti ja Anni Mertaniemin kotiutus siivitti vieraat hurjaan 0-7-johtoon.

Ankkureiden ulkopeli oli läpi jakson tiivistä, eikä kotijoukkue päässyt juhlimaan 3-tilanteilla. Ne vähätkin yritykset pääsääntöisesti napsittiin kopiksi.

Ankkurit pystyi lisäämään johtoaan toisessa ja neljännessä vuorossa. Aho ja Rannanpään iskivät ottelun toiset juoksunsa ja Iina Koskela iski yhden jakson loppunumeroiksi 0-10.

Toisella jaksolla asetelmat sitten muuttuivat radikaalisti. Ylihärmä sai ensimmäisessä vuorossa onnistumisia mailanvarressa. Emilia Hannukselan puolittainen läpilyönti tuotti kaksi juoksua ja Emma Haukkala iski yhden juoksun heti avausvuoroon siirtäen kotijoukkueen 3-0-johtoon.

Liekö tämä tuonut lisää virtaa myös kotijoukkueen ulkopeliin, sillä Ankkureiden sisäpelissä ei ollut ensimmäisen jakson tehokkuutta mukana. Avausvuorossa Ankkurit jäi nollille.

Toisessa vuorossa Pesis-Junkkarit lisäsi johtoaan yhdellä juoksulla Hanna-Mari Joupin lyönnillä.
Ankkurit sai kuparisen rikki Roosa Ahon 3-puolen läpilyönnillä, joka tuotti yhden juoksun.

Toisen jakson lopullinen niitti tuli kolmannessa vuorossa kun kotijoukkue lisäsi kolmella juoksulla johtoaan Minttu Salon kahdella ja Joupin yhdellä kotiutuksella. Kun Ankkurit ei pystynyt tekemään jaksolle enempää juoksuja niin toinen jakson selvin numeroin 7-1 Pesis-Junkkareille.

Supervuorossa Ylihärmä aloitti sisävuorolla ja oli siinä tyly. Kärjeksi siirtynyt Elli Kangas iski pallon maisemiin tehden kunnarin tyhjään kenttään. Yksi lyöjä ehti käydä välissä, kun Sanni Hirvelä käytti palloa Kiistolan mäntymetsässä. Tällä kertaa tuloksena 1+1 juoksua. Hurjasta alusta huolimatta, enempää ei kotijoukkue juoksuja pystynyt tekemään.

Ankkureiden sisäpelin tuska jatkui myös supervuorossa. Tilannetta ei päästy rakentamaan ja ratkaisut mailanvarressa menivät väkinäisiksi. Supervuoroon ei Ankkurit saanut yhtään kolmostilannetta. Näin ollen supervuoropari Pesis-Junkkareille 3-0.

– Tänään nähtiin hyvin perinteinen Pesis-Junkkareiden ja Ankkureiden välinen ottelu. Yleensä näissä peleissä tunnetilat, ottelutapahtumat sekä hallinnan tunteet heittelee laidasta laitaan. Ensimmäisellä jaksolla oltiin tylyn hyviä, sitten toisella jaksolla kaikki meni päinvastoin. Kankaan ja Hirvelän kunnarit tietyllä lailla iskivät sitten kanveesiin, josta ei supervuorossa noustu.
Joka pelissä kun voittoa lähdetään tavoittelemaan, niin tappio kirpaisee. Tästä pelistä tärkeintä oli saada se pistekin matkaan. Ei tuo peli valmista ole, mutta kun ” mummot ” pääsee kesälomalle niin eiköhän sapelit ala peleissä heilua, naurahtaa pelinjohtaja Tero Tuomela.

Palkitut: Neea Rannanpää ja Roosa Aho

Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi

2.4.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi

Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi, otteluita kaksi kertaa kuussa myös Ylen kanavilta. Laadukkaiden Superpesis-lähetysten määrä on suurempi kuin koskaan, kun monikameralähetysten määrä tuplaantuu. Sanoma Media Finland on solminut myös sopimuksen Ylen kanssa Superpesis-otteluiden televisioinnista.   Sanoma panostaa [...]

Seuratiedoite – Ankkurit kohti Fugea ja uusia tavoitteita

28.3.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Seuratiedoite – Ankkurit kohti Fugea ja uusia tavoitteita

Ankkuritpesis kohti Fugea ja uusia tavoitteita Vauhdikas superpesiskausi 2025 on takana. Asetettu kolmivuotinen tavoite pääsystä ylempiin jatkopeleihin ei aivan toteutunut. Tavoitteen karkaaminen aiheutti osaltaan myös, että pari joukkueen avainpelaajaa vaihtoi Ankkureista kilpaileviin seuroihin. Onneksi lähtijöiden [...]

Petteri Kortelainen tekee paluun Ankkureihin!

27.3.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Petteri Kortelainen tekee paluun Ankkureihin!

Ankkurien Superpesisjoukkue on tehnyt kesän 2026 kattavan pelaajasopimuksen lyöjäjokeri Petteri Kortelaisen kanssa. Kortelainen pelasi kaudella 2024 Ankkureissa lyöden 51 juoksua. Viime kausi Kortelaisella kului Kiteen Pallon väreissä. Ensimmäisen Superpesisottelun Kortelainen pelasi kasvattajaseurassaan Kankaanpään Mailassa kaudella [...]

Markus Hallasuon pelaajasopimus purettu yhteisymmärryksessä

22.3.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Markus Hallasuon pelaajasopimus purettu yhteisymmärryksessä

Ankkurit ja Markus Hallasuo ovat purkaneet yhteisymmärryksessä pelaajasopimuksen. Markus Hallasuon ja Ankkurien välinen pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä. Toivotamme Markukselle oikein paljon tsemppiä ja onnea tulevaisuuteen.   Ankkkurien ja Markus Hallasuon välinen pelaajasopimus on purettu [...]

Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi

27.2.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi

Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]

Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi

24.2.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi

Nestori Yli-Sissalan blogi - Pesis ja talvi Tervehdys pakkasten ja Talviolympialaisten jälkipyykin keskeltä. Olympialaisten lomaan on talvella mahtunut jo aimo annos pesistä. Talvisuperin neljäs vuosi on jo kovassa vauhdissa, joten nyt on hyvä hetki hieman [...]