Ankkurit haki tärkeät kaksi pinnaa perjantaina Puijon Pesäpallostadionilta. Ottelu oli erittäin tasainen alusta loppuun.  Molemmat joukkueet pelasi vahvaa ulkopeliä. Kolmostilanteet ottelussa tasataan 11-11.

Heti ensimmäisessä vuorossa nähdään, että molempien ulkopeli toimii loistavasti. Molemmilta kuitenkin nähdään yksi kolmostilanne vuorossa. Ankkureille tasoittavalla vuorolla rakentuu paikka viimeiselle lyöjälle Antti Toivolalle. Antin yritys kuitenkin kantaa kopiksi. Toisessa vuorossa sama kaava jatkuu, mutta avausjuoksu nähdään. Puijo jää omalla vuorollaan ilman kolmostilanteita. Ankkurit rakentaa jälleen Toivolalle tilanteen, joka on jälleen viimeinen lyöjä. Toivolan viimeinen lyönti on loistava ja puhkaisee kolmoskopparin räpylän alta pallon maisemiin ja Atte Kuosmanen saa lönkötellä tilanteeksi 0-1. Kolmannessa vuorossa Puijo avaa juoksutilinsä, kun Antti-Jussi Toropainen kotiuttaa loistavalla kumuralla Okko Rädyn. Ankkurien sisävuoro kulkee lähes samaa kaavaa. Kolmostilanne rakentuu jälleen viimeiselle lyöjälle ja se on tälläkin kertaa Toivola. Toivolan yritys jää kuitenkin etulukijan räpylään. Jakson viimeinen vuoro alkaa Puijon kärjen osalta loistavasti järjestämällä yhden palon ajotilanteen. Joonas Riikilän lyönti kuitenkin kantaa kopiksi ja kenttä tyhjäksi. Toropainen pääsee kuitenkin yrittämään vielä viimeisenä lyöjänä kotiutusta ja onnistuu loistavalla kolmosjatkelyönnillä kotiuttamaan Seeti Surakan. Ankkurit myös rakentaa hyvin tilannetta päälle. Tuukka Etula yrittää kotiutusta takatilanteessa keskipompulla, mutta ilman onnistumista. Ankkurien painostus päättyy turhaan kopinnostopaloon, kun Lauri Ihamäen viimeinen lyönti takatilanteessa kaartaa laittomaksi. Jakso Puijolle lukemin 2-1.

Ankkurien toinen jakso alkaa hyvin. Kärki rakentaa ajotilanteen ja yksi onnistuminen tulee, kun Lauri Ihamäki lyö loistavalla kakkospussarilla Mikael Penninkankaan kotiin. Puijon tilanteiden rakentelu omalla vuorollaan on vaikeaa ja isoin syy siihen on Pyry Alasen loistava lukkaripeli. Yksi kotiutustilanne kuitenkin rakentuu Riikilälle, mutta lukkari Alasen syötöt vaikeuttaa yrityksiä ja vuoron vaihtoon mennään Ankkurien 0-1 johtoasemassa. Ankkurien toisen sisävuoron voidaan kiteyttää yhteen lauseeseen, minkä myös ruutu+ selostaja päästää suustaan vuoron jälkeen ”Ankkurit ei saanu oikein mitään aikaan”.  Puijo näyttää omalla vuorollaan jo tasoittavan ottelun, kun Toropainen puhkaisee kakkosrajan. Pitkän tuomarikeskustelun jälkeen kuitenkin lyönti tuomitaan laittomaksi. Kolmannessa vuorossa nähdään kaksi juoksua ja niistä vastaa Ankkurit. Ensimmäinen juoksu syntyy Puijon ulkokentän avustuksella. Penninkangas on palaa, kun lukkari Surakka syöttää väärän ja kakkoselta kärkkyvä Mikael on kaukana pesästä. Heitto kuitenkin kantaa raakasti yli pesän ja Mikael juoksee kotiin lukemiksi 0-2.  Atte Kuosmanen vastaa seuraavasta juoksusta kotiuttamalla loistavalla kumuralla Nestori Yli-Sissalan. Neljännen aloittavalla vuorolla Ankkurit ei onnistu, mutta Puijolta alkaa peli loistavasti. Jokeri Misa Märsylä lyö ensimmäisenä lyöjänä ja ensimmäisellä lyönnillä pallon kakkosrajasta maisemiin kunnarin arvoisesti. Tilanteet tämän jälkeen jatkuu ja Waltteri Hämäläinen kotiuttaa Märsylän näpillä. Ankkurien puolustaminen kuitenkin jatkossa kestää ja jaksovoitto niukasti lukemin 2-3.

Supervuoro on luokatonta sisäpeliä molemmilta ja tilanteita ei saada päälle. Kotarin sisältä aloittaa Puijo ja onnistuu vain kerran Valtteri Pirisen kotiutuksella. Ankkureilta kotari alkaa hienosti, kun Lauri Ihamäki ensimmäisessä parissa kotiuttaa Olavi Perälän. Kolmas pari ratkaisee voiton Ankkureille. Vili Siltala lyö loistavan kumuran väliin ja Mikael Penninkangas tuo voittojuoksun. Ottelun loppunumerot 1-2 (2-1, 2-3, 0-0, 1-2k)

OTTELUN TILASTOT

Ankkurien parhaana ottelussa palkittiin Atte Kuosmanen (Kuva: Jani Vuorela)

 

Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi

2.4.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi

Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi, otteluita kaksi kertaa kuussa myös Ylen kanavilta. Laadukkaiden Superpesis-lähetysten määrä on suurempi kuin koskaan, kun monikameralähetysten määrä tuplaantuu. Sanoma Media Finland on solminut myös sopimuksen Ylen kanssa Superpesis-otteluiden televisioinnista.   Sanoma panostaa [...]

Seuratiedoite – Ankkurit kohti Fugea ja uusia tavoitteita

28.3.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Seuratiedoite – Ankkurit kohti Fugea ja uusia tavoitteita

Ankkuritpesis kohti Fugea ja uusia tavoitteita Vauhdikas superpesiskausi 2025 on takana. Asetettu kolmivuotinen tavoite pääsystä ylempiin jatkopeleihin ei aivan toteutunut. Tavoitteen karkaaminen aiheutti osaltaan myös, että pari joukkueen avainpelaajaa vaihtoi Ankkureista kilpaileviin seuroihin. Onneksi lähtijöiden [...]

Petteri Kortelainen tekee paluun Ankkureihin!

27.3.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Petteri Kortelainen tekee paluun Ankkureihin!

Ankkurien Superpesisjoukkue on tehnyt kesän 2026 kattavan pelaajasopimuksen lyöjäjokeri Petteri Kortelaisen kanssa. Kortelainen pelasi kaudella 2024 Ankkureissa lyöden 51 juoksua. Viime kausi Kortelaisella kului Kiteen Pallon väreissä. Ensimmäisen Superpesisottelun Kortelainen pelasi kasvattajaseurassaan Kankaanpään Mailassa kaudella [...]

Markus Hallasuon pelaajasopimus purettu yhteisymmärryksessä

22.3.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Markus Hallasuon pelaajasopimus purettu yhteisymmärryksessä

Ankkurit ja Markus Hallasuo ovat purkaneet yhteisymmärryksessä pelaajasopimuksen. Markus Hallasuon ja Ankkurien välinen pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä. Toivotamme Markukselle oikein paljon tsemppiä ja onnea tulevaisuuteen.   Ankkkurien ja Markus Hallasuon välinen pelaajasopimus on purettu [...]

Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi

27.2.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi

Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]

Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi

24.2.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi

Nestori Yli-Sissalan blogi - Pesis ja talvi Tervehdys pakkasten ja Talviolympialaisten jälkipyykin keskeltä. Olympialaisten lomaan on talvella mahtunut jo aimo annos pesistä. Talvisuperin neljäs vuosi on jo kovassa vauhdissa, joten nyt on hyvä hetki hieman [...]