Ankkurit ja Pattijoki kohtasivat perjantaina Kitrolla. Ensimmäisellä jaksolla tasaista vääntöä. Toisella jaksolla Pattijoen sisäpelaaminen toimii ja vievät ottelun voiton jaksoin 0-1 (3-3, 2-5)

Ensimmäisellä jaksolla joukkueet eivät löydä toisistaan paremmuutta

Ankkurit saa ensimmäiselle jaksolle loistolähdön, kun toisena lyöjänä Mikael Penninkangas paukauttaa pallon takaa läpi. Elmeri Koivusalmi juoksee ykköspesältä kotiin asti ja Penninkangas perään itse kunnarin. Pattijoki myös avaa vuorossa ottelun juoksutilinsä Ankkurien ulkokentän avustuksella, kun polttoyritys kolmoselle karkaa aina aidoille asti ja Mikael Mäkelä tuo tilanteeksi 1-2.

Toisessa vuorossa Ankkurien sisäpeli on vaisua. Pattijoki sen sijaan onnistuu kahdesti Tuukka Sarkkisen ja Juuso Keski-Koukkarin lyönneillä ja siirtyy 2-3 johtoon.

Kolmanessa vuorossa Ankkurit onnistuu kerran, kun Juho Ihamäki välilyönnillä kotiuttaa Penninkankaan. Pattijoen sisävuoro sen sijaan jää täysin tyngäksi Ankkurien loistavan ulkopelin ansiosta.

Jakson ratkaisevassa vuorossa ei paremmuutta löytynyt joukkueiden välillä, vaan jakso tasataan lukemin 3-3.

Pattijoki ratkaisi ottelun  voiton toisen jakson kolmannessa vuorossa.

Toisen jakson ensimmäisessä vuorossa ei juoksuja nähdä. Pattijoella on vuorossa paikka, kun rakentavat yhden palon ajotilanteen. Elmeri Iivonen kuitenkin heittää väärällä pelaajan irti ja Keski-Koukkari myös estää samalla tilanteessa Iivosta ja tuomitaan kaksi paloa.

Toisessa vuorossa molemmilla on mahdollisuutensa avata jakson pinnatili. Ankkurit ei siinä onnistu, mutta Pattijoki sen sijaan siirtyy jaksossa 0-1 johtoon Eetu Sunin pussarilla.

Kolmannessa vuorossa nähdään ottelun ratkaisu, kun Pattijoki onnistuu lisäämään johtoaan 0-4 lukemiin. Onnistujina mailan varressa Tuukka Sarkkinen, Keski-Koukkari sekä Eikka Gröhn. Ankkurit on lähellä juoksua myös vuorossa, kun Riku Utanen lyö kolmosrajasta pallon maisemiin ja mies kiitää jo kotipesään. Tuomaristo kuitenkin kokoontuu ja tuomitsee lyönnin lopulta laittomaksi.

Pattijoki lisää jakson ratkaisevan vuoron aloittavalla johtoaan 5-0 lukemiin Keski-Koukkarin onnistuttua kotiutuksessa. Ankkurit saa hyvää painostusta päälle sisävuorollaan ja onnistuu kahdesti Elmeri Koivusalmen sekä Tuukka Etulan lyötyä juoksun. Jakso kuitenkin merkataan Pattijoen 2-5 voittoon ja koko ottelu jaksoin 0-1 (3-3, 2-5)

OTTELUN TILASTOT

Luitko jo nämä?