Viikonloppuna Raumalla järjestettiin pesäpallohistorian ensimmäinen Tyttöjen Talvisuperpesis lopputurnaus. Kaksipäiväisessä turnauksessa paremmuudesta kamppaili kahdeksan valtakunnan kärkijoukkuetta.
Lauantain tiukoista peleistä saldona voitto ja tappio
Viinijärvi – Alajärvi 1-2 (1-7,3-1,4-6)
Ankkurit sai kunnian aloittaa lopputurnauksen ottelut Viinijärveä vastaan lauantaiaamuna. Ottelun startti oli Ankkureilta vahva. Tasaisen tappavalla tahdilla juoksuja syntyi avausjaksolla yhteensä seitsemän kappaletta, kun Viinijärvi sai kuparisen rikki vasta viimeisessä vuorossaan jakson päättyessä Ankkureille 7-1.
Toinen jakso ei lähtenytkään aivan samanlaisella rallattelulla liikkeelle. Avausvuorossa kun ei juoksuja nähty lainkaan. Viinijärvi otti ohjat käsiinsä toisessa vuorossa karaten 2-0-johtoon. Ankkurit kavensi omassa toisessa vuorossaan juoksun päähän, mutta Viinijärvi lisäsi johtoaan vielä yhdellä, voittaen toisen jakson 1-3.
Ottelun ratkaisua haettiin kotiutuslyöntikilpailusta, jossa Ankkurit avasi pelin kolmella onnistuneella kotiutuksella.
Viinijärvi ei häkeltynyt ja pystyi samaan. Toisella kierroksella Ankkureiden kaikki parit onnistuivat, kun taas Viinijärvi jäi yhteen onnistumiseen. Täten lopputurnaus oli Ankkureiden osalta avattu hienolla 2-1-voitolla.
Ottelun tilastot nähtävissä tästä.
Alajärvi – MansePP Tampere 1-2 (8-0, 0-1,0-1)
Päivän toisessa ottelussa Ankkurit kohtasi MansePP:n Tampereelta. Superpesiksestäkin tuttuja nimiä vilissyt vastustaja joutui avausjaksolla pahasti yllätetyksi. Ankkureiden vahva lyöntipeli oli myrkkyä vastustajalle ja kun räpyläkin kesti ulkopelissä oli MansePP aseeton. Avausjakson moukaroinnin tuloksena taululle jäi ikimuistoiset 8-0-voittolukemat Ankkureille.
Mutta toisella jaksolla nähtiin avausottelun toisinto. Ankkureiden railakas sisäpeli ei lähtenytkään käyntiin jakson alussa ja tilanteiden rakentelu tyrehtyi. Tästä syystä jaksosta tuli kahden tiukkaan ulkopeliin pystyneen joukkueen kamppailu. MansePP onnistui toisessa vuorossa lyömään yhden juoksun. Ankkurit pääsi vielä viimeisessä vuorossa yrittämään jaksotasuria, siinä kuitenkaan onnistumatta. Näin ollen toinen jakso MansePP:lle 0-1.
Kotiutuslyöntikilpailussa Ankkurit ei muutamasta hyvästä yrityksestä onnistunut saamaan yhtään juoksua aikaiseksi. Lopulta MansePP onnistui tekemään ottelun ratkaisseen yhden juoksun ja vei ottelun nimiinsä 2-1.
Ottelun tilastot nähtävissä tästä.
Sunnuntaina ainoasta ottelusta tappio
Alajärvi – Seinäjoki 0-1 (6-6, 1-6)
Turnauksen kolmannessa pelissä Ankkurit sai vastaansa viime kauden Halli-SM-mestarin Seinäjoelta. Tähänkin turnaukseen yhtenä ennakkosuosikkina lähtenyt Maila-Jussit joutuu avausjaksolla ahtaalle.
Turnauksen trendin mukaisesti Ankkurit aloitti tykistötulen heti avausvuorossa karaten 4-0-johtoon. Seinäjoki näytti kuitenkin oman sisäpeli-arsenaalinsa tason tullen lyöntivuoro lyöntivuorolta rinnalle ja parilla juoksulla ohitse. Ankkurit heräsi taistelemaan jakson voitosta vielä viimeisessä vuorossa nousten tasoihin 6-6:een, mutta enempään ei tällä kertaa eväät riittäneet.
Toisella jaksolla Seinäjoki sai lievän hallinnan otteen alussa eikä siitä otteesta enää irti päästänyt. Seinäjoen tehdessä jakson aikana kuusi juoksua, Ankkurit jäi muutamista hyvistä yrityksistä huolimatta vain yhteen juoksuun.
Jakso Seinäjoelle lukemin 1-6.
Ottelun tilastot nähtävissä tästä.
Ankkureiden osalta lopputurnauksen parhaaksi pelaajaksi valittiin Eeva Honkaperä.
– Kokonaisuutena lopputurnaus oli meiltä vahvasti positiivinen. Lähdettiin varmasti monien silmissä altavastaajan asemasta peleihin, mutta itsellä oli vahva usko siitä, että pystytään taistelemaan mitalisijoista onnistuessamme.
Eikä se lopulta kauas jäänyt, yhden juoksun päähän. Joukkueelle tämä oli monessa mielessä rikastuttava kokemus. Nähtiin, että parhaimmillamme ollaan oikeasti hyviä, myös hyviä joukkueita vastaan. Toisaalta saimme myös oppia siitä, että pelin voittaakseen pitää pelata koko pelin ajan hyvin. Aika moni asia turnauksessa onnistui, missä haluttiin onnistuakin. Luulen, että aika moni joukkue joutuu ottamaan kesällä meidät vähän eri lailla tosissaan.
Kiitos turnauksesta pelaajille, tukijoukoille ja sponsoreille, joukkueen puolesta Tero Tuomela
Alvariini Oy
AJL Service Tervajoki
https://LVI Klemola
Peltisepänliike Nykänen
Vetelin Urheiluautoilijat
Koneyhtymä Pulkkinen
Rakennuspalvelu Kari Heikkala
Lapkon Oy
Turkin Chili
K-rauta Alajärvi
Obtibeam – lisävalot
” Myyntitykki ” Pasi Ahonen
Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi
Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi, otteluita kaksi kertaa kuussa myös Ylen kanavilta. Laadukkaiden Superpesis-lähetysten määrä on suurempi kuin koskaan, kun monikameralähetysten määrä tuplaantuu. Sanoma Media Finland on solminut myös sopimuksen Ylen kanssa Superpesis-otteluiden televisioinnista. Sanoma panostaa [...]
Seuratiedoite – Ankkurit kohti Fugea ja uusia tavoitteita
Ankkuritpesis kohti Fugea ja uusia tavoitteita Vauhdikas superpesiskausi 2025 on takana. Asetettu kolmivuotinen tavoite pääsystä ylempiin jatkopeleihin ei aivan toteutunut. Tavoitteen karkaaminen aiheutti osaltaan myös, että pari joukkueen avainpelaajaa vaihtoi Ankkureista kilpaileviin seuroihin. Onneksi lähtijöiden [...]
Petteri Kortelainen tekee paluun Ankkureihin!
Ankkurien Superpesisjoukkue on tehnyt kesän 2026 kattavan pelaajasopimuksen lyöjäjokeri Petteri Kortelaisen kanssa. Kortelainen pelasi kaudella 2024 Ankkureissa lyöden 51 juoksua. Viime kausi Kortelaisella kului Kiteen Pallon väreissä. Ensimmäisen Superpesisottelun Kortelainen pelasi kasvattajaseurassaan Kankaanpään Mailassa kaudella [...]
Markus Hallasuon pelaajasopimus purettu yhteisymmärryksessä
Ankkurit ja Markus Hallasuo ovat purkaneet yhteisymmärryksessä pelaajasopimuksen. Markus Hallasuon ja Ankkurien välinen pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä. Toivotamme Markukselle oikein paljon tsemppiä ja onnea tulevaisuuteen. Ankkkurien ja Markus Hallasuon välinen pelaajasopimus on purettu [...]
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]
Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi
Nestori Yli-Sissalan blogi - Pesis ja talvi Tervehdys pakkasten ja Talviolympialaisten jälkipyykin keskeltä. Olympialaisten lomaan on talvella mahtunut jo aimo annos pesistä. Talvisuperin neljäs vuosi on jo kovassa vauhdissa, joten nyt on hyvä hetki hieman [...]




















