Ankkurit kohtasi Talvisuperin avausottelussa sunnuntaina 4. tammikuuta Kouvolan Seinäjoki Areenalla. Ottelussa ei juoksuilla hirveästi juhlittu. Kouvola oli ottelussa himpun verran parempi vieden jaksot lukemin 3-1 ja 2-1.

Toni Marjamäki pelasi ensimmäisen ottelunsa Ankkureissa. Kuva: Jani Vuorela

Kouvola onnistui ottelun ensimmäisellä sisävuorollaan avamaan ottelun juoksutilinsä, kun Teemu Nikkanen etutilanteessa löi vastustamattomasti pallon hallin seinään kolmosjatkeelta ja Patrik Vartama juoksi kotiin tilanteeksi 1-0. Ankkurien osalta ottelu ei sisällä alkanut parhaalla mahdollisella tavalla ja tilanteet jäi nolliin.

Ottelun toisessa vuorossa Ankkurit pelasi lukkari Elmeri Iivosen johdolla hyvää ulkopeliä ja Kouvola jäi tilanteitta. Ankkurit onnistui toisella sisävuorollaan rakentamaan kaksi paikkaa juoksujen lyöntiin, mutta Kouvolan 1-0 johtoasema jäi taululle ennen kolmatta vuoroa.

Kolmannen aloittavalla sisävuorolla Kouvola onnistui siirtymään 2-0 johtoasemaan, kun Patrik Wahlstenin kotiutuksella Vartama juoksee kotiin. Ankkurien kolmas sisävuoro tuotti palottoman ajotilanteen kakkoskärjen rakentamana, mutta tilanne kuoli nopeaa.

Jakson ratkaiseva vuoro alkoi Kouvolan 2-0 johtoasemassa. Kouvola onnistui siirtymään vuorossa Wahlestenin kotiuttaessa Eemeli Laineen 3-0 johtoasemaan. Ankkurien sisävuoro tuotti myös tilanteita ja yksi juoksu nähtiin, kun Toni Marjamäki iski välilyönnillä Elmeri Koivusalmen kotiin. Jakso kuitenkin merkattiin Kouvolan 3-1 voittoon.

Toisen jakson ensimmäisen aloittavalla sisävuorolla Ankkurit sai tilannetta päälle ja yksi juoksu myös nähtiin kapteeni Markus Hallasuon vastustamattomalla keskikumuralla, millä Koivusalmi toi tilanteeksi 0-1. Kouvola onnistui myös vuorossa kerran Wahlstenin kovalla lyönnillä takakentälle, mikä pääsi aina läpi asti ja Eemeli Laine toi tasoitusjuoksun helposti tilanteeksi 1-1.

Jakson toisessa vuorossa joukkeiden ulkopeli toimi loistavasti ja juoksuja ei nähty.

Kolmannessa vuorossa Ankkurien sisäpeli ei tuottanut tulosta, mutta Kouvola onnistuu siirtymään 2-1 johtoasemaan Nikkasen linjalyönnillä, millä kotiin ennätti Tommi Mäentausta. Lukemat jäivät myös jakson loppulukemiksi ja voitto ottelusta merkattiin Kouvolalle jaksoin 2-0 (3-1, 2-1)

OTTELUN TILASTOT

 

 

 

 

Naisten Ykköspesis: Kangerteleva kevätkausi

19.6.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Naisten Ykköspesis: Kangerteleva kevätkausi

Ankkureiden Naisten Ykköspesis alkukausi on sujunut vaihtelevasti niin pelillisesti kuin tuloksellisesti. Kymmenestä pelistä on karttunut neljä voitettua peliä ja kuudesta pelistä on lähdetty tappio niskassa. Alkukausi startattiin kotivoitolla ja päätettiin myös kotivoittoon ennen juhannusta. Syyskausi [...]

Superpesis – Kempele haki niukan voiton Ankkureilta

11.6.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesis – Kempele haki niukan voiton Ankkureilta

Alajärven Ankkurit sai keskiviikkona vastaan Kempeleen Kirin Saltex Areenalle. Ottelu oli tiukkaa vääntöä. Kempele kuitenkin vei kaksi pistettä mukanaan voitettuaan ottelun jaksoin 0-1 (1-1, 4-5)   Ottelun ensimmäinen jakso alkoi Ankkurien sisävuorolla ja ei parhaalla [...]

Sivusto jälleen normaalisti käytössä

10.6.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Sivusto jälleen normaalisti käytössä

Sivustollamme ilmenneiden teknisten ongelmien selvitys- ja korjaustyöt on saatu pääosin päätökseen, ja sivusto on jälleen normaalisti käytössä. Korjausten yhteydessä sivusto rakennettiin uudelleen puhtaalle pohjalle ja sen toiminta sekä tietoturva tarkistettiin. Sivuston sisältöjä on palautettu käyttöön [...]

Superpesis – Ankkurit nappasi pisteen hallitsevalta mestarilta

30.5.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesis – Ankkurit nappasi pisteen hallitsevalta mestarilta

Alajärven Ankkurit ja Manse PP Tampereelta kohtasivat perjantaina aurinkoisella Saltex Areenalla. Ensimmäinen jakso oli Mansen täydellistä hallintaa. Toisella jaksolla Manse hallitsi alkua, mutta Ankkurit nousi rinnalle ja ohi. Manse oli kotareissa parempi ja voitto merkittiin [...]

Pesisliikkari ja pesiskerho alkaa viikolla 26

27.5.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Pesisliikkari ja pesiskerho alkaa viikolla 26

Suosittu kunnariketun pesisliikkari ja pesiskerho alkaa 22.6.2026   Pesisliikkari on tarkoitettu 4-7-vuotiaille lapsille ja Pesiskerhoon voi osallistua 8 - 11 - vuotiaat lapset. Pesiskerho vk 26 ja vk 27 (maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo [...]

Superpesis – Pattijoki otti Ankkureista voiton kotikentällään

26.5.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesis – Pattijoki otti Ankkureista voiton kotikentällään

Ankkurit matkasi tiistaina Pattijoen vieraaksi Miiluareenalle Raaheen. Aurinkoisessa kelissä käydyssä ottelussa Pattijoki oli parempi jaksoin 2-0 (3-1,4-2) Pattijoki ratkaisi ensimmäisen jakson viimeisessä vuoroparissa.  Pattijoki sai ottelussa vahvan alun tilanteiden rakentelun suhteen. Ankkurien ulkopeli puolusti useamman [...]

Rokulipäivät 3-5.7.2026
Pizzeria Albert
Autohuolto Vesteri
EJ-Tarhat
Heta Hoivapalvelut - Arjessa apuna
Putkiasennus Kosunen
Luoman Linja Oy
Taksi Lehtiö