Ennen juhannustaukoa Alajärven Ankkurien Superpesismiehistö matkasi Hyvinkään Tahkon vieraaksi. Silloin Tahko oli parempi tiukassa ottelussa jaksoin 2-0 (2-0, 2-1) . Tiistaina Ankkureilla oli revanssin paikka, kun Tahko saapui Saltex Areenalle. Ankkurit myös onnistui revanssissa, kun tiukkojen vaiheiden jälkeen voitto jää Alajärvelle jaksoin 1-0 (2-1, 1-1)
Ensimmmäisen jakson alussa Ankkureilla vaikeaa, mutta nousivat jaksovoittoon.
Ottelun ensimmäisessä vuorossa Ankkurit ei saanut miestä kakkospesää pidemmälle. Tahko onnistui ensimmäisellä sisävuorollaan rakentamaan palottoman tilanteen ja iski ottelun avausjuoksun, mistä vastasi Aapo Hiltunen kotiuttamalla Teemu Nurmion.
Ankkurien vaikeudet sisäpelissä jatkui myös toisessa vuorossa, kun jo kahden lyöjän jälkeen oli kaksi paloa taululla ja tämän myötä tilanteet jäi nolliin. Tahkolla oli toisessa vuorossa sisäpelissä alkuun vaikeaa, mutta onnistuivat järjestämään yhden tilanteen. Hiltusen yrityksestä kuitenkin palo kotiin ja kolmanteen vuoroon siirryttiin Tahkon johdossa 0-1.
Kolmas vuoro tuotti Ankkureille ottelun ensimmäisen kolmostilanteen ja myös juoksu nähtiin, kun Mikael Penninkangas iski komealla välilyönnillä Antton Peltomäen kotiin. Ankkurit pelasi loistavaa ulkopeliä Tahkon sisävuoroa vastaan ja jakson viimeiseen vuoroon lähdettiin tasatilanteessa 1-1.
Ankkurit sai jakson ratkaisevassa vuorossa hyvän paineen päälle palottoman ajon myötä. Yksi juoksu myös syntyi ja sen lyödystä vastasi Tuukka Etula, joka kotiutti kakkospussin painepallolla Toni Marjamäen. Tahkolle siunaatui omalla vuorollaan yksi paikka viimeiselle lyöjälle Hiltuselle. Juoksu oli myös lähellä, mutta koppari Joona Peltokangas haki upean syöksykopin Hiltusen lyönnistä ja jakso merkattiin Ankkurien 2-1 voittoon.
Toinen jakso tasattiin tiukkojen vaiheiden jälkeen.
Toisen jakson ensimmäisessä vuorossa tilanteilla ei nautittu, vaan molemmat joukkueet pelasivat loistavaa ulkopeliä ja myös sisäpelissä tuli heikkoja suorituksia.
Tahko sai jakson ensimmäiset kolmostilanteensa toisessa vuorossa. Ankkurien ulkopeli kuitenkin onnistui takatilanteen puolustamisessa ja juoksuja ei nähty. Ankkurit myös sai ensimmäiset kotiutustilanteensa toisessa vuorossa ja jakson ensimmäinen juoksu myös nähtiin, kun Markus Hallasuo löi tilanteeksi 1-0 kotiuttamalla välilyönnillä Elmeri Koivusalmen.
Jakson kolmas vuoro ei tuottanut Tahkon osalta tilanteita. Ankkurit onnistui rakentamaan palottoman ajon omalla vuorollaan päälle, mutta tilanne kuoli nopeaa ja jakson ratkaisevaan vuoroon siirryttiin 1-0 tilanteessa.
Tahko onnistui ratkaisevan vuoron aloittavalla tulemaan tasoihin Veeti Kettusen kakkosjatkeen puolittaisella läpilyönnillä, millä Nurmio juoksi suoraan kakkospesältä kotiin. Lisäjuoksuja Tahko ei onnistunut tilanteista huolimatta lyömään ja tämä tarkoitti sitä, että Ankkurit voittaa ottelun vähintään jaksoin 1-0. Ankkurit lähti hakemaan tasoittavalla vuorolla kolmeen pisteen voittoa. Tilanteita ei kuitenkaan syntynyt, joten ottelun lopullinen tulos merkataan Ankkurien voittoon jaksoin 1-0 (2-1, 1-1)
Pattijoki vahva kauden avauksessa Fugessa ja vei ottelun jaksoin 0-2 (2-5, 0-6)
Ankkurit ja Pattijoen Urheilijat avasi miesten Superpesiskauden 2026 Fuengirolassa sunnuntaina 26.4. Pattijoki oli todella vahva ottelussa ja Ankkurien osalta tuli niin sisä- ja ulkopelissä paljon virheitä. Pattijoki vei ottelun ansaitusti jaksoin 0-2 (2-5, 0-6) [...]
Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi
Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi, otteluita kaksi kertaa kuussa myös Ylen kanavilta. Laadukkaiden Superpesis-lähetysten määrä on suurempi kuin koskaan, kun monikameralähetysten määrä tuplaantuu. Sanoma Media Finland on solminut myös sopimuksen Ylen kanssa Superpesis-otteluiden televisioinnista. Sanoma panostaa [...]
Seuratiedoite – Ankkurit kohti Fugea ja uusia tavoitteita
Ankkuritpesis kohti Fugea ja uusia tavoitteita Vauhdikas superpesiskausi 2025 on takana. Asetettu kolmivuotinen tavoite pääsystä ylempiin jatkopeleihin ei aivan toteutunut. Tavoitteen karkaaminen aiheutti osaltaan myös, että pari joukkueen avainpelaajaa vaihtoi Ankkureista kilpaileviin seuroihin. Onneksi lähtijöiden [...]
Petteri Kortelainen tekee paluun Ankkureihin!
Ankkurien Superpesisjoukkue on tehnyt kesän 2026 kattavan pelaajasopimuksen lyöjäjokeri Petteri Kortelaisen kanssa. Kortelainen pelasi kaudella 2024 Ankkureissa lyöden 51 juoksua. Viime kausi Kortelaisella kului Kiteen Pallon väreissä. Ensimmäisen Superpesisottelun Kortelainen pelasi kasvattajaseurassaan Kankaanpään Mailassa kaudella [...]
Markus Hallasuon pelaajasopimus purettu yhteisymmärryksessä
Ankkurit ja Markus Hallasuo ovat purkaneet yhteisymmärryksessä pelaajasopimuksen. Markus Hallasuon ja Ankkurien välinen pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä. Toivotamme Markukselle oikein paljon tsemppiä ja onnea tulevaisuuteen. Ankkkurien ja Markus Hallasuon välinen pelaajasopimus on purettu [...]
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]





















