Otteluennakko:

Alajärvi – Kempele

Perjantaina klo 18 Kitron illassa kohtaavat Alajärvi ja Kempele. Ottelu on molemmille joukkueille äärimmäisen tärkeä.

Kempeleen Kiri nousi miesten Superpesikseen ensimmäistä kertaa seuran historiassa. Sarjan alku on ollut nousijalle juuri niin vaikea kuin asiantuntijat povasivatkin, vaikka Kiri onkin pystynyt haastamaan tosissaan vastustajiaan useammassa ottelussa. Seurahistorian avausvoiton joukkue otti kellistämällä varamiehisen Kouvolan jokin aika sitten. Kempeleellä on mukavasti kotiutustehoa, sillä sekä Kimmo Lukkari että Jarmo Viittanen ovat varteenotettavia mörssäreitä. Viiittasella on toistakymmentä kautta kokomusta Superista lähinnä Oulun Lipon paidassa. Noina kausina lyötyjä  juoksuja kertyi nelisen sataa. Lukkari taas on keikkunut Ykköspesiksen lyöjätilaston keulilla useana vuonna. Tehokkain etenijä yhdeksällä tuodulla on joukkueen lukkari Jani Lassila ja kärkkärieksperttinä on alkukaudesta häärinyt 3-polttaja Heikki Savikoski. Paras onnistumisprosentti sen sijaan on Kempeleen joukueesta etenijäjokeri Iiro Åmanilla. Edelliset kolme ottelua joukkue on hävinnyt, kun vastassa ovat olleet Raahe, Kouvola ja Kankaanpää.

Kolme tappiota alla on myös Alajärvellä, joka on joutunut tunnustamaan paremmakseen Sotkamon, Oulun ja Koskenkorvan. Aki Orava on pelannut viime ottelun lukkarina ja se on avannut paikan avauskokoonpanoon Manu Haukkalalle. Vaikeuksista huolimatta Ankkurit ei ole heittänyt kirvestä kaivoon, vaan joukkue on taistellut leijonan lailla. Koskenkorvaa vastaan palkinto oli jo huulilla, mutta lähellä ei lasketa. Lyötyjen juoksujen tilastokärki on odotetusti jokeri Sami Mikkolanaho, joka saa taustatukea kollegaltaan Tuomas Tallbackalta ja Sasu Iivariselta. Etenijäpuolella eninten kiirettä on pitänyt Aki Oravalla. Kärkilyöntien määrä ja paras onnistumisprosentti on erinomaista kautta pelaavalla Petrus Puputilla.

Molemmat joukkueet tarvitsevat kipeästi pisteitä, sillä sarjasysteemi on armoton. Kumpi onnistuu? Tule perjantaina paikalle ja kannusta Ankkurit voittoon! Ottelu alkaa Kitrolla klo 18.00.

Tuomas Tallbacka iski kolme juoksua tiistain ottelussa: Kuva: K-Media/Jukka Ketonen.

Superpesis – Kempele haki niukan voiton Ankkureilta

11.6.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesis – Kempele haki niukan voiton Ankkureilta

Alajärven Ankkurit sai keskiviikkona vastaan Kempeleen Kirin Saltex Areenalle. Ottelu oli tiukkaa vääntöä. Kempele kuitenkin vei kaksi pistettä mukanaan voitettuaan ottelun jaksoin 0-1 (1-1, 4-5)   Ottelun ensimmäinen jakso alkoi Ankkurien sisävuorolla ja ei parhaalla [...]

Sivusto jälleen normaalisti käytössä

10.6.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Sivusto jälleen normaalisti käytössä

Sivustollamme ilmenneiden teknisten ongelmien selvitys- ja korjaustyöt on saatu pääosin päätökseen, ja sivusto on jälleen normaalisti käytössä. Korjausten yhteydessä sivusto rakennettiin uudelleen puhtaalle pohjalle ja sen toiminta sekä tietoturva tarkistettiin. Sivuston sisältöjä on palautettu käyttöön [...]

Superpesis – Ankkurit nappasi pisteen hallitsevalta mestarilta

30.5.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesis – Ankkurit nappasi pisteen hallitsevalta mestarilta

Alajärven Ankkurit ja Manse PP Tampereelta kohtasivat perjantaina aurinkoisella Saltex Areenalla. Ensimmäinen jakso oli Mansen täydellistä hallintaa. Toisella jaksolla Manse hallitsi alkua, mutta Ankkurit nousi rinnalle ja ohi. Manse oli kotareissa parempi ja voitto merkittiin [...]

Pesisliikkari ja pesiskerho alkaa viikolla 26

27.5.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Pesisliikkari ja pesiskerho alkaa viikolla 26

Suosittu kunnariketun pesisliikkari ja pesiskerho alkaa 22.6.2026   Pesisliikkari on tarkoitettu 4-7-vuotiaille lapsille ja Pesiskerhoon voi osallistua 8 - 11 - vuotiaat lapset. Pesiskerho vk 26 ja vk 27 (maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo [...]

Superpesis – Pattijoki otti Ankkureista voiton kotikentällään

26.5.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesis – Pattijoki otti Ankkureista voiton kotikentällään

Ankkurit matkasi tiistaina Pattijoen vieraaksi Miiluareenalle Raaheen. Aurinkoisessa kelissä käydyssä ottelussa Pattijoki oli parempi jaksoin 2-0 (3-1,4-2) Pattijoki ratkaisi ensimmäisen jakson viimeisessä vuoroparissa.  Pattijoki sai ottelussa vahvan alun tilanteiden rakentelun suhteen. Ankkurien ulkopeli puolusti useamman [...]

Naisten Ykköspesis: Kaakosta mukaan tyhjä arpa

24.5.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Naisten Ykköspesis: Kaakosta mukaan tyhjä arpa

Ankkureiden Naisten Ykköspesis-joukkue matkasi viikonlopun alkajaisiksi kahden vierasottelun kiertueelle Lappeenrannan ja Haminan vieraiksi. Kumpikin ottelu jätti tuloksen valossa paljon parantamisen varaa, eikä piste tili karttunut pitkällä reissulla PESÄYSIT – AA 2-0 (6-2, 4-2) Kiertuneen avauspelissä [...]

Rokulipäivät 3-5.7.2026
Pizzeria Albert
Autohuolto Vesteri
EJ-Tarhat
Heta Hoivapalvelut - Arjessa apuna
Putkiasennus Kosunen
Luoman Linja Oy
Taksi Lehtiö