Ankkureiden naisten kausi jatkui Juhannustauon jälkeen Vaasan Mailattarien vieraana. Hyvin vaihteleva ja tapahtumarikas ottelu venyi kolmituntiseksi näytelmäksi, josta Ankkurit selvitti tiensä voittajaksi supervuoron jälkeen.
Mailattaret II – Alajärvi 1 – 2 (12-15, 5-3, 0-1s)
Ensimmäisestä jaksosta muodostui todellinen hurlumhei- jakso, jossa kotijoukkue oli jakson alkuvaiheessa lievästi niskan päällä. Ensimmäisestä vuorosta lähtien tuli selväksi, että ensimmäisellä jaksolla juoksut eivät jää yhteen eikä kahteenkaan.
Vaasa aloitti sisävuorolla ja iski kolme juoksua ensimmäiseen vuoroon. Ankkurit eivät kuitenkaan häkeltyneet vaan pystyivät vastaamaan haasteeseen lyömällä myös kolme juoksua.
Toisessa vuorossa Liljaana Ala-Lähdesmäki aloitti Vaasan vuoron kunnarilla tyhjään kenttään ja sen jälkeen kotijoukkue iski vielä pari lisäjuoksua taululle. Ankkurit eivät pystyneet vastaamaan aivan samalla mitalla, vaan toisen vuoron ainokaisesta vastasi debyytti-peliään pelannut Roosa Nuolikoski.
Kolmannessa vuorossa Vaasan sisäpelin tehokkuus jatkui ja yksittäisillä kotiutuksilla kotijoukkue karkasi jo ratkaisevan tuntuiseen 10-4-johtoon.
Ankkurit löysi kolmannessa vuorossa uuden vaihteen sisäpeliinsä. Alkutahdit huippuvuoroon löi Oona Haapasalo sekä Kiia Kangasaho kahdella peräkkäisellä välilyönnillä. Tämän jälkeen lyöntipaikalla onnistuivat yksi toisensa perään kaikki Ankkureiden naiset. Lähes kolmelyöntikierrosta kestänyt rumputuli tuotti yhteensä 11 juoksua ja hetkessä syvissä vesissä uinut vierasjoukkue olikin viiden juoksun johdossa.
Neljännessä vuorossa Vaasa onnistui kotiutuksissaan kahdesti, mutta sisävuoron paine päättyi Ankkureiden ulkokentän kahden palon suoritukseen ja jakso päättyi lopulta Ankkureille koripallolukemin 12-15.
Toinen jakson otteissa näkyi selvästi ensimmäisen jakson pituus. Molempien joukkueiden juoksurikas sisäpeli tyrehtyi ja selkeämmin se näkyi Ankkureiden otteissa.
Ankkurit siirtyi Sofia Huuskon lyönnillä 0-1-johtoon, mutta sen jälkeen Mailattaret olivat askeleen verran edellä koko jakson ajan. Ensimmäisessä vuorossa Vaasa pystyi siirtymään 2-1-johtoon Elisa Hynyn ja Satu Sillanpään juoksuilla.
Toisessa vuorossa Fanny Salmela toi Ankkurit tasoihin, mutta Mailattaret vastasivat tasoittavallaan kolmen juoksun verran siirtyen 5-2-johtoon. Tämän jälkeen nähtiin ainoastaan yksi juoksu, josta vastasi Ankkureiden Ella Oksanen kaventamalla kolmannessa vuorossa tilanteen 5-3:een, joka olikin lopulta jakson lopputulos.
Supervuorossa Ankkureiden ulkopeli terästäytyi ja Mailattaret eivät saaneet etenijää ykköspesää pidemmälle. Supervuoron ratkaisu nähtiin 2-tilanteessa syntyneellä harhaheitolla, jolla Lotta Kangasaho sai kiiruhtaa kotipesän suojaan ja Ankkurit saivat luvan juhlia 2-1-voittoaan.
– Monenlaisissa pesäpallopeleissä on uran aikana tullut oltua ja tämä oli yksi ihmeellisimmistä. Ensimmäisellä jaksolla 10-4-tilanteessa alkoi itsellä usko loppumaan, että jakson vielä kääntyisi, mutta onneksi tytöt ottivat tilanteen haltuun ja hyvillä lyönneillä pystyimme kolmannessa vuorossa pyörittämään sisäpeliä pitkän aikaa. Toisella jaksolla mehut oli lopussa molemmilla joukkueilla ja Vaasa oli parempi, kun meidän sisäpelissä ei ollut puhtia. Supervuorossa pelattiin mahtava ulkovuoro ja se antoi uskoa siihen, että pystymme pelin kääntämään ja kääntyihän se.
Tänään merkittävimmät onnistumiset tulivat sisäpelissä. Roosa teki upean debyytin suomensarjaan ja Sofia pelasi myös sisällä hienon pelin. Sisäpelissä saatiin onnistumisia laajemminkin.
Tänään pelitaktiikka oli vähän erilainen, kun moni vahva etenijä oli lepovuorossa. Arvokkaat pisteet taas napattiin ja pari uutta tyttöä sai ensikasteensa näihin peleihin. Se varmasti päällimmäisenä pelin jälkeen mielessä.
Palkitut:
I Roosa Nuolikoski
II Sofia Huusko
Luitko jo nämä?
Naisten Ykköspesis: SiiPe kaatuu Saltex-areenalla 2-1
Alajärven Ankkureiden ja Siilinjärven Pesiksen välillä nähtiin keskiviikkona jännitysnäytelmä, jossa ei [...]
Naisten Ykköspesis: Tiukka vääntö kääntyi Haminalle
Tuplareissun toinen otanta käytiin helteisellä Haminan Vallikentällä. Avausjaksolla nähtiin tiukkaa vääntöä [...]
Naisten Ykköspesis: Täysi pistepotti Kuusankoskelta
Alajärven Ankkurit aloittivat Naisten Ykköspesiksen Kaakkois-Suomen tuplareissun Kuusankoskelta. Kotijoukkue Puhti on [...]