Ankkurit ja Hyvinkään Tahko kohtaavat Superpesisottelussa huomenna helatorstaina 18.5 kello 18 Kitrolla. Ottelu on molemmille joukkueille kauden kolmas runkosarjassa.
Huominen vastustaja Hyvinkään Tahko pelasi loistavan Superpesiskauden viime kesänä. Runkosarjassa viidenneksi sijoittunut Tahko pudotti puolivälierissä kaksi kertaa putkeen finaaleissa pelanneen Kouvolan Pallonlyöjät. Välierissä Manse PP oli kuitenkin parempi. Pronssi oli Tahkolle lähellä, mutta Joensuun Maila vei ottelusarjan voiton 2-1. Huomioitavaa Tahkosta kaudella 2022 myös, että se tehtaili Vimpelin jälkeen runkosarjassa toiseksi eniten juoksua, 261. Tahko tulee olemaan myös kaudella 2023 kovalyöntinen porukka, kun rosterista löytyy mm. jokerikaksikko Juha Niemi sekä Juha Korhonen. Nopeutta joukkueelta löytyy myös kovasti kärki Teemu Nurmion johdolla.
Hyvinkään Tahko otti varaslähdön Superpesiskauteen 2023 huhtikuussa fuengirolassa Imatran Pallo-Veikkoja vastaan. Kotimatkalle Tahko sai mukaan kaksi pistettä 1-0 jaksovoitoin. Tahko pelasi ensimmäisen kotiottelunsa Kouvolaa vastaan viime sunnuntaina, missä Kopla oli selkeästi parempi jaksoin 0-2 (0-9, 1-5)
Ankkurien kausi alkoi Vimpelin Vedon vieraana, missä Veto ei antanu mahdollisuuksia. Kotiavaus Imatraa vastaan tuotti kuitenkin kauden avausvoiton Supervuoron jälkeen jaksoin 2-1 (4-1, 1-2 4-0). Ottelussa Ankkurien ulkopeli toimi erittäin mallikkaasti lukkari Elmeri Iivosen johdolla. Ankkurien kärki on pelannut alkukauden loistavaa peliä ja medioissa on otettu jo esille Ankkurien varma pomppupeli. Ankkurit rakensi ensimmäisessä ottelussa Vetoa vastaan 15 kolmostilanne ja kotiavauksessa Imatraa vastaan lukema oli sama.
Huomenna toivotaan Ankkurien tilanteiden rakentelun jatkuvan samalla tasolla ja kotiutusosaston miesten ruuti olevan kuivaa Tuukka Etulan sekä Juho Ihamäen johdolla.
Ulkopelissä Ankkureilla on vastassa jo aiemmin sanottu kovalyöntinen porukka. Jos tilanteita rakentuu Juha Niemen ja Juha Korhosen tasoisille kotiuttajille, niin takatilanne puolustaminen astuu isoon rooliin.
Keitä kannattaa seurata ottelussa:
Ottelussa kannattaa seurata veljeskaksikkoa, nimittän Ankkurien Pyry Alanen kohtaa pikkuveljensä Tahkossa lukkaroivan Petteri Alasen.
OTTELUN LIPPUINFO
TERVETULOA KANNUSTAMAAN!
Pattijoki vahva kauden avauksessa Fugessa ja vei ottelun jaksoin 0-2 (2-5, 0-6)
Ankkurit ja Pattijoen Urheilijat avasi miesten Superpesiskauden 2026 Fuengirolassa sunnuntaina 26.4. Pattijoki oli todella vahva ottelussa ja Ankkurien osalta tuli niin sisä- ja ulkopelissä paljon virheitä. Pattijoki vei ottelun ansaitusti jaksoin 0-2 (2-5, 0-6) [...]
Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi
Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi, otteluita kaksi kertaa kuussa myös Ylen kanavilta. Laadukkaiden Superpesis-lähetysten määrä on suurempi kuin koskaan, kun monikameralähetysten määrä tuplaantuu. Sanoma Media Finland on solminut myös sopimuksen Ylen kanssa Superpesis-otteluiden televisioinnista. Sanoma panostaa [...]
Seuratiedoite – Ankkurit kohti Fugea ja uusia tavoitteita
Ankkuritpesis kohti Fugea ja uusia tavoitteita Vauhdikas superpesiskausi 2025 on takana. Asetettu kolmivuotinen tavoite pääsystä ylempiin jatkopeleihin ei aivan toteutunut. Tavoitteen karkaaminen aiheutti osaltaan myös, että pari joukkueen avainpelaajaa vaihtoi Ankkureista kilpaileviin seuroihin. Onneksi lähtijöiden [...]
Petteri Kortelainen tekee paluun Ankkureihin!
Ankkurien Superpesisjoukkue on tehnyt kesän 2026 kattavan pelaajasopimuksen lyöjäjokeri Petteri Kortelaisen kanssa. Kortelainen pelasi kaudella 2024 Ankkureissa lyöden 51 juoksua. Viime kausi Kortelaisella kului Kiteen Pallon väreissä. Ensimmäisen Superpesisottelun Kortelainen pelasi kasvattajaseurassaan Kankaanpään Mailassa kaudella [...]
Markus Hallasuon pelaajasopimus purettu yhteisymmärryksessä
Ankkurit ja Markus Hallasuo ovat purkaneet yhteisymmärryksessä pelaajasopimuksen. Markus Hallasuon ja Ankkurien välinen pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä. Toivotamme Markukselle oikein paljon tsemppiä ja onnea tulevaisuuteen. Ankkkurien ja Markus Hallasuon välinen pelaajasopimus on purettu [...]
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]






















