Kotiutukset jäivät piippuun Pattijoella. Ankkurit oli ottelussa hallitsevampi osapuoli sisäpelissä ja ulkopelikin oli loistavaa. Pattijoki kuitenkin on ottelussa niukasti parempi jaksoin 1-0 (1-0, 1-1)
Ankkureilla paikkansa ensimmäisellä jaksolla. Pattijoki kuitenkin lyö jakson ainoan juoksun.
Molemmat joukkueet rakentavat ottelun ensimmäisessä vuorossa tilanteita. Ankkureille siunaantuu aloittavalla vuorolla kaksi paikkaa. Juho Ihamäen lyönnistä tulee selvä palo kotiin. Sasu Iivarinen pääsee seuraavana yrittämään, mutta Pattijoen lukkari Topi Still on ovela ja irroittaa etenijän väärällä kolmoselta. Pattijoelle rakentuu paikka siirtyä johtoon kahden palon ajotilanteessa. Juuso Keski-Koukkarin kotiutusyritys jää kuitenkin lähimmän pelaajan räpylään ja palo kotiin.
Toisesn vuoron aloittavalla sisävuorolla Ankkurit on lähellä avata ottelun juoksutilin, kun Tuukka Etula takatilanteessa lyö pallon väliin. Pattijoen koppari Oskari Lukkari kuitenkin heittää komean heiton kotiin palon arvoisesti. Pattijoki onnistuu omalla sisävuorollaan siirtymään 1-0 johtoon, kun Ankkureillekin tuttu Martti Viitasalo lyö pallon väliin ja Teemu Juntunen juoksee kotiin.
Ankkurien kolmas sisävuoro on heikko, kun viisi miestä ehtii käydä tekemässä lyöntisuoritukset on jo kolme paloa taululla. Pattijoen sisävuorossakaan ei ole kehumista, sillä miestä ei nähdä ykköspesää pidemmällä.
Jakson ratkaisevassa vuorossa Ankkurien sisäpeli jälleen alkaa heikolla tavalla, kun pikaisesti on kaksi paloa taululla. Takatilannne saadaan kuitenkin Juho Ihamäelle, joka on tilanteessa viimeinen lyöjä. Juhon yrityksestä kuitenkin palo kotiin ja Pattijoki vie jakson niukasti lukemin 1-0.
Ankkurien hallintaa toinen jakso, mutta se tasataan lukemin 1-1.
Toiseen jaksoon Pattijoki saa hyvän alun tilanteiden rakentelelun osalta, kun kärki rakentaa heti palottoman ajon. Ankkurien takatilanne puolustaminen lukkari Elmeri Iivosen johdolla kuitenkin on mallikasta ja Pattijoki jää nollille. Ankkurit onnistuu omalla sisävuorollaan siirtymään 0-1 johtoasemaan, kun ajotilanteessa Pattijoen lukkari Still lipsauttaa kaksi väärää ja Elmeri Koivusalmi saa kävellä kotiin.
Toisessa vuorossa Pattijoen sisävuoro kuolee nopeasti. Ankkureilla on sisävuorollaan mahdollisuus lisätä juoksusaldoa, kun kärjestä saadaan paloton ajotilanne. Kotiutukset eivät kuitenkaan onnistu ja taululla säilyy 0-1 lukemat.
Pattijoelle siunaantuu paikka tulla tasoihin kolmannen vuoron aloittavalla sisävuorolla, kun rakentavat kahdella palolla ajotilanteen. Ankkurien lukkari Iivonen on kuitenkin asialla ja irroittaa väärällä etenijän kolmoselta. Ankkureilla vuorossa on jälleen oma mahdollisuutensa, kun kakkoskärki rakentaa ajotilanteen, mutta kotiutusyritykset jää heikoiksi.
Ratkaisevan vuoron aloittavalla sisävuorolla Pattijoki tulee tasoihin, kun kärki onnistuu järjestämään ajon ja Martti Viitasalo kotiuttaa Vertti Kontinahon. Ankkureilla on tasoittavalla vuorolla paikkansa lyödä jakson voittojuoksu pariinkin otteeseen. Kotiutusyritykset kuitenkin jää ponnettomiksi ja Pattijoki voittaa ottelun niukasti jaksoin 1-0 (1-0, 1-1)
Pattijoki vahva kauden avauksessa Fugessa ja vei ottelun jaksoin 0-2 (2-5, 0-6)
Ankkurit ja Pattijoen Urheilijat avasi miesten Superpesiskauden 2026 Fuengirolassa sunnuntaina 26.4. Pattijoki oli todella vahva ottelussa ja Ankkurien osalta tuli niin sisä- ja ulkopelissä paljon virheitä. Pattijoki vei ottelun ansaitusti jaksoin 0-2 (2-5, 0-6) [...]
Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi
Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi, otteluita kaksi kertaa kuussa myös Ylen kanavilta. Laadukkaiden Superpesis-lähetysten määrä on suurempi kuin koskaan, kun monikameralähetysten määrä tuplaantuu. Sanoma Media Finland on solminut myös sopimuksen Ylen kanssa Superpesis-otteluiden televisioinnista. Sanoma panostaa [...]
Seuratiedoite – Ankkurit kohti Fugea ja uusia tavoitteita
Ankkuritpesis kohti Fugea ja uusia tavoitteita Vauhdikas superpesiskausi 2025 on takana. Asetettu kolmivuotinen tavoite pääsystä ylempiin jatkopeleihin ei aivan toteutunut. Tavoitteen karkaaminen aiheutti osaltaan myös, että pari joukkueen avainpelaajaa vaihtoi Ankkureista kilpaileviin seuroihin. Onneksi lähtijöiden [...]
Petteri Kortelainen tekee paluun Ankkureihin!
Ankkurien Superpesisjoukkue on tehnyt kesän 2026 kattavan pelaajasopimuksen lyöjäjokeri Petteri Kortelaisen kanssa. Kortelainen pelasi kaudella 2024 Ankkureissa lyöden 51 juoksua. Viime kausi Kortelaisella kului Kiteen Pallon väreissä. Ensimmäisen Superpesisottelun Kortelainen pelasi kasvattajaseurassaan Kankaanpään Mailassa kaudella [...]
Markus Hallasuon pelaajasopimus purettu yhteisymmärryksessä
Ankkurit ja Markus Hallasuo ovat purkaneet yhteisymmärryksessä pelaajasopimuksen. Markus Hallasuon ja Ankkurien välinen pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä. Toivotamme Markukselle oikein paljon tsemppiä ja onnea tulevaisuuteen. Ankkkurien ja Markus Hallasuon välinen pelaajasopimus on purettu [...]
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]























