Ankkurit kohtasi Kiteen Pallon keskiviikkona Kitrolla. Ottelun piti alkaa kello 18, mutta rankan sadekuuron takia ottelun alku siirtyi 45 minuuttia. Itse ottelusta ei hirveän juoksurikasta tullut. Kitee oli askeleen kuitenkin edellä ja vei ottelun nimiinsä jaksoin 0-2 (0-3, 1-2)
Kitee aloitti ottelun sisältä ja onnistui avaamaan ottelun juoksutilin, kun Lassi Vasarainen kotiutti välilyönnillä Aku Kettusen. Ankkurien osalta sisäpeli ei alkanut ensimmäisessä vuorossa mallikkaasti ja tilanteita ei nähty. Toisessa vuorossa Kitee rakensi jälleen tilannetta, mutta Ankkurit hoiti palot taululle. Ankkurit sai ensimmäiset paikkansa ottelun toisessa vuorossa. Kotiutusyritykset jäi kuitenkin piippuun ja taululla säilyi Kiteen johtoasema lukemin 0-1.
Kolmannessa vuorossa Kiteellä oli jälleen paikkansa lisätä johtoaan, mutta Ankkurien ulkokenttä Elmeri Iivosen johdolla hoiti tilanteet.
Jakson ratkaisevassa vuorossa Kitee onnistui iskemään kaksi juoksua. Ensimmäisestä vastasi Samu Vainikainen, joka iski kakkospuolelta pallon maisemiin yhden juoksun arvoisesti. Samu-Kalle Varonen onnistui perään välilyönnillä siirtämään Kiteen 0-3 johtoasemaan. Ankkuren osalta vuorossa tilanteita ei nähty ja Kitee vie jakson ansaitusti lukemin 0-3.
Toisen jakson ensimmäisessä vuorossa Ankkurit avasi ottelun juoksutilinsä, kun Petteri Kortelainen iski kakkossauman puhki ja Tuukka Etula eteni kotiin. Kitee myös onnistui jakson ensimmäisessä vuorossa kerran Samu-Kalle Varosen kotiutti keskipomulla Otto Kauppisen.
Jakson toisessa vuorossa Ankkurit jäi nollille. Kitee sen sijaan onnistui, kun Jiri Pippola siirti joukkueensa 1-2 johtoasemaan kotiuttamalla Otto Kauppisen.
Kahdessa viimeisessä vuorossa ei juoksuja nähty vaikka paikkoja oli molemmilla joukkueilla. Kitee vei niukasti ottelun jaksoin 0-2 (0-3, 1-2)
Pattijoki vahva kauden avauksessa Fugessa ja vei ottelun jaksoin 0-2 (2-5, 0-6)
Ankkurit ja Pattijoen Urheilijat avasi miesten Superpesiskauden 2026 Fuengirolassa sunnuntaina 26.4. Pattijoki oli todella vahva ottelussa ja Ankkurien osalta tuli niin sisä- ja ulkopelissä paljon virheitä. Pattijoki vei ottelun ansaitusti jaksoin 0-2 (2-5, 0-6) [...]
Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi
Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi, otteluita kaksi kertaa kuussa myös Ylen kanavilta. Laadukkaiden Superpesis-lähetysten määrä on suurempi kuin koskaan, kun monikameralähetysten määrä tuplaantuu. Sanoma Media Finland on solminut myös sopimuksen Ylen kanssa Superpesis-otteluiden televisioinnista. Sanoma panostaa [...]
Seuratiedoite – Ankkurit kohti Fugea ja uusia tavoitteita
Ankkuritpesis kohti Fugea ja uusia tavoitteita Vauhdikas superpesiskausi 2025 on takana. Asetettu kolmivuotinen tavoite pääsystä ylempiin jatkopeleihin ei aivan toteutunut. Tavoitteen karkaaminen aiheutti osaltaan myös, että pari joukkueen avainpelaajaa vaihtoi Ankkureista kilpaileviin seuroihin. Onneksi lähtijöiden [...]
Petteri Kortelainen tekee paluun Ankkureihin!
Ankkurien Superpesisjoukkue on tehnyt kesän 2026 kattavan pelaajasopimuksen lyöjäjokeri Petteri Kortelaisen kanssa. Kortelainen pelasi kaudella 2024 Ankkureissa lyöden 51 juoksua. Viime kausi Kortelaisella kului Kiteen Pallon väreissä. Ensimmäisen Superpesisottelun Kortelainen pelasi kasvattajaseurassaan Kankaanpään Mailassa kaudella [...]
Markus Hallasuon pelaajasopimus purettu yhteisymmärryksessä
Ankkurit ja Markus Hallasuo ovat purkaneet yhteisymmärryksessä pelaajasopimuksen. Markus Hallasuon ja Ankkurien välinen pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä. Toivotamme Markukselle oikein paljon tsemppiä ja onnea tulevaisuuteen. Ankkkurien ja Markus Hallasuon välinen pelaajasopimus on purettu [...]
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]






















