Ankkurien Superpesisjoukkueen osalta kausi jatkui kotiottelulla Pattijokea vastaaan keskiviikkona 4. kesäkuuta Saltex Areenalla. Ottelu oli melkoisen virherikasta kamppailua. Ankkurit jännittävien vaiheiden jälkeen otti voiton ottelusta kolmannen kotarin jälkeen jaksoin 2-1 (0-2, 5-2, 3-2k)
Ottelu alkoi Ankkurien sisävuorolla. Tilanteteita Ankkurien osalta ei nähty. Pattijoki onnistui rakentamaan omalla sisävuorollaan tilanteen päälle ja siirtyi 0-1 johtoasemaan Eemeli Mikkilän välilyönnillä, millä Aatu Vuorinen juoksi kotiin
Ensimmäisen jakson toisessa vuorossa Ankkureille rakentui ottelun ensimmäinen kolmostilanne. Kolmostilannetta ei pystytty kuitenkaan hyödyntämään, kun tilanne kuoli turhiin takapaloihin. Pattijoen tilanteet jäi vuorossa nolliin ja 0-1 numerot jäi taululle ennen kolmatta vuoroa.
Jakson kolmannessa vuorossa Ankkurien osalta ei nähty tilanteita. Pattijoki onnistui omalla sisävuorollaan siirtymään 0-2 johtoasemaan, kun Veeti Lankinen puolittaisella kakkospuolen läpilyönnillä kotiutti Topi Stillin.
Jakson ratkaisevassa vuorossa Ankkurien osalta ei juoksuja nähty ja Pattijoki vei jakson lukemin 0-2.
Toisen jakson aloitti sisältä Pattijoki. Ankkurien ulkopeli toimi vuorossa loistavasti ja Pattijoki jäi ilman tilanteita. Ankkurien osalta toisen jakson sisäpeli alkoi heikosti ja kaatui omiin heikkoihin sisäpeliratkaisuihin.
Jakson toisessa vuorossa Pattijoki avasi jakson juoksutilin ja niitä syntyi kaksi, kun Eemeli Mikkilä ja Martti Viitasalo onnistuivat lyömään miehet kotiin. Ankkurit tuli omalla sisävuorollaan peliin mukaan. Joona Peltokangas toi kolmospesän harhaheiton myötä juoksun ja perään Markus Hallasuo löi Nestori Yli-Sissalan kotiin tasoittaen tilanteeksi 2-2.
Jakson kolmannessa vuorossa Pattijoen osalta tilanteet jäi nollille. Ankkurit onnistui omalla vuorollaan hienosti ja iski kolme juoksua. Toni Marjamäki, Mikael Penninkangas ja Joona Peltokangas löivät miehet kotiin, niin taululla oli Ankkurien johtoasema 5-2 ennen jakson viimeistä vuoroa.
Pattijoen osalta viiimeinen vuoro jaksolla ei tuottanut tilanteita ja siirryttiiin kotiutuslyöntikilpailuun.
Kotiutuslyöntikisasta tuli todella jännä taistelu. Ensimmäiset viisi paria eivät tuottaneen joukkueille juoksuja. Toisessa kotarissa kolmen parin jälkeen molemmat onnistuivat lyömään juoksun kaksi kertaa. Kolmansissa lisäpareissa Pattijoki ei onnistunut. Ankkurit tarvitsi yhden juoksun voittaakseen ottelun ja siinä myös onnistuivat, kun Markus Hallasuo löi Elmeri Koivusalmen kotiin. Ankkureille ottelusta merkattiin voitto jaksoin 2-1 (0-2, 5-2, 3-2k)
Pattijoki vahva kauden avauksessa Fugessa ja vei ottelun jaksoin 0-2 (2-5, 0-6)
Ankkurit ja Pattijoen Urheilijat avasi miesten Superpesiskauden 2026 Fuengirolassa sunnuntaina 26.4. Pattijoki oli todella vahva ottelussa ja Ankkurien osalta tuli niin sisä- ja ulkopelissä paljon virheitä. Pattijoki vei ottelun ansaitusti jaksoin 0-2 (2-5, 0-6) [...]
Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi
Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi, otteluita kaksi kertaa kuussa myös Ylen kanavilta. Laadukkaiden Superpesis-lähetysten määrä on suurempi kuin koskaan, kun monikameralähetysten määrä tuplaantuu. Sanoma Media Finland on solminut myös sopimuksen Ylen kanssa Superpesis-otteluiden televisioinnista. Sanoma panostaa [...]
Seuratiedoite – Ankkurit kohti Fugea ja uusia tavoitteita
Ankkuritpesis kohti Fugea ja uusia tavoitteita Vauhdikas superpesiskausi 2025 on takana. Asetettu kolmivuotinen tavoite pääsystä ylempiin jatkopeleihin ei aivan toteutunut. Tavoitteen karkaaminen aiheutti osaltaan myös, että pari joukkueen avainpelaajaa vaihtoi Ankkureista kilpaileviin seuroihin. Onneksi lähtijöiden [...]
Petteri Kortelainen tekee paluun Ankkureihin!
Ankkurien Superpesisjoukkue on tehnyt kesän 2026 kattavan pelaajasopimuksen lyöjäjokeri Petteri Kortelaisen kanssa. Kortelainen pelasi kaudella 2024 Ankkureissa lyöden 51 juoksua. Viime kausi Kortelaisella kului Kiteen Pallon väreissä. Ensimmäisen Superpesisottelun Kortelainen pelasi kasvattajaseurassaan Kankaanpään Mailassa kaudella [...]
Markus Hallasuon pelaajasopimus purettu yhteisymmärryksessä
Ankkurit ja Markus Hallasuo ovat purkaneet yhteisymmärryksessä pelaajasopimuksen. Markus Hallasuon ja Ankkurien välinen pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä. Toivotamme Markukselle oikein paljon tsemppiä ja onnea tulevaisuuteen. Ankkkurien ja Markus Hallasuon välinen pelaajasopimus on purettu [...]
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]





















