Otteluraportti:

Alajärvi – Joensuu 0-2 (2-7, 6-9)

Joensuun Maila hallitsi ottelun molempia jaksoja. Siitä kertovat kolmostilanteet, jotka kirjattiin vierailijoille 25-15. Alajärven parhaimmistoa olivat kuusi juoksua takonut Sami Mikkolanaho ja varmasti kentälle mennyt Petrus Puputti. Juha-Matti Jaatinen ja Juuso Keski-Koukkari suoriutuivat sisäpelissä iltapuhteestaan mallikkaasti Aki Oravan ohella ja Riku Rantanen pokkasi jälleen kotijoukkueen parhaan ulkopelaajan palkinnon.

Ankkurit aloitti ottelun terävästi, mutta ensimmäisen vuoron palottomasta ajosta ei yrityksistä huolimatta saatu juoksuja. Joensuun kärki oli läpi ottelun hyvässä viressä ja tilanteita syntyi tasaiseen tahtiin. Avausjuoksun iski Aleksi Rautiainen, jonka tappikumura upposi vastustamattomasti väliin. Kahden ensimmäisen vuoron jälkee Joensuun Maila oli karannut jo ratkaisevan tuntuiseen 6-0 johtoon. Ankkurien molemmista juoksuista vastasi Sami Mikkolanaho. Vastustamattomilla välilyönneillä kotiin tulivat Aki Orava ja Petrus Puputti.

Toinen jakso käynnistyi Riku Rantasen kotiuttaessa Rami Mäkisen. Joensuu vastasi toisessa vuorossa, kun Juha Niemien lyöntivuorolla syntyneillä kahdella juoksulla. Alajärvi tasoiti vieraiden 3-1 johdon, kun Sami Mikkolanaho onnistui puhkaisemaan JoMa:n takakentän kaksi juoksua tuottaneella läpilyönnillä. Kotiin juoksuvat Viljo Sillanpää ja Kari Kellokoski. Ilmassa alkoi olla ratkaisun makua kolmannessa vuorossa, kun Jonne Kemppaisen lyönti lipsahti helpohkoisti takaa läpi ja sisävuoronsa jälkeen Maila johti  jo neljällä juoksulla. Juha-Matti Jaatisen välilyönnillä tilanne kaventui lukemin 4-7, kun edettiin kohti viimeistä sisävuoroa. Siinä Joensuu onnistui jälleen kahdesti ja Ankkurien viimeisessä vuorossa oli asialla jälleen Mikkolanaho, jonka 0+2 läpilyönnillä sinetöityivät toisen jakson loppulukemiksi 6-9.

Palkitut

I Sami Mikkolanaho

II Petrus Puputti

Tilastot

Kuvagallerian kuvat: K-Media/Jukka Ketonen

[layerslider id=”52″]

Luitko jo nämä?