Ankkureiden naisten suomensarjan joukkue kohtasi lauantaina Kitrolla Kannuksen Uran. Kotijoukkue ei antanut pelin missään vaiheessa mahdollisuuksia vieraille vaan hallitsi molempia jaksoja suvereenisti.
Ankkurit – Kannus 2-0 (9-0, 22-2)

Avausjaksolla Ankkurit otti hallinnan otteen heti ensimmäisestä sisävuorosta lähtien. Ulkopeli pysyi tarvittavan tiukkana eikä vastustajalle juuri kotiutusmahdollisuuksia livennyt.
Ensimmäisessä vuorossa Carita Tunkkari avasi Ankkureiden pelin kotiuttamalla Kiia Kangasahon. Tanja Tuomelan ja Viivi Kiurun onnistumisten jälkeen kotijoukkue karkasi 3-0-johtoon.

Toisessa vuorossa Ankkureiden sisäpeli ei jatkunut aivan yhtä vahvana, mutta yksi juoksu taululle kuitenkin ilmestyi harhaheiton turvin.

Kolmannessa vuorossa johto kasvoi 6-0:aan vapaataipaleella ja Tunkkarin toisella kotiutuksella.

Neljänteen vuoroon kotijoukkue löysi taas hieman lisävaihteita sisäpeliinsä. Amanda Tuomelan läpilyönnillä, Tanja Tuomelan ja Roosa Ahon saumalyönneillä kotijoukkue kaunisteli jakson voittonumeroiksi 9-0.

Toisella jaksolla Kannus pääsi ensimmäisen vuoron Suvi Sorviston kotiutuksella hetkellisesti 1-0- johtoon.

Ankkureiden oma ensimmäinen sisävuoro oli tyly vastaus vastustajalle. Amanda Tuomela tasoitti numerot 1-1:een, sen jälkeen Kannus lahjoitti kaksi juoksua, toinen  harhaheitolla ja toinen vapaataipaleella.
Sen jälkeen Viivi Kiuru, Vilja Valkonen ja Roosa Nuolikoski onnistuivat kertaalleen ja yksi juoksu tuli toistamiseen vapaataipaleen myötä.

Toisessa vuorossa Kannuksen onnistumiset jäivät vähiin. Sitä vastoin Ankkurit laittoi pystyyn kunnon juoksukarnevaalit. Kotijoukkue takoi vuoron aikana yhteensä 12 juoksua. Vuoron aikana nähtiin useita läpilyöntejä, joista tuotteliaimmat olivat Roosa Ahon 2 juoksun arvoinen 2-raja puhkaisu sekä Roosa Nuolikosken 1+1 juoksua tuottanut takakentän läpilyönti.

Kannus kavensi kolmannessa vuorossa yhden juoksun arvoisesti Roosa Lempiälän toimesta.
Ankkureiden suurin puhti oli jo kadonnut, mutta siitä huolimatta taululle saatiin kolme lisäjuoksua. Debyytti-ottelunsa Ankkureiden riveissä pelannut Eeva Honkaperä sekä Viivi Kiuru ja Vilja Valkonen onnistuivat kertaalleen kotiutuksissaan. Toisen jakson loppunumerot kirjattiin suurinumeroisesti Ankkureille 22-2.

– Otteluun valmistautuminen oli meille joukkueena haaste. Torstaina saatiin psyykkisesti kova voitto Seinäjoelta. Sen pelin nollaaminen ja latautuminen tähän peliin vaati ainakin pelinjohdollisesti töitä. Pieniä kokoonpano-muutoksia, haasteellinen ennakko-asetelma, nihkeähkö keli. Joukkue kuitenkin käsitteli edellä mainitut asiat hyvin ja lopputulos oli hyvä. Tänään onnistumiset jakautuivat koko joukkueelle. Toisen jakson murskalukemista huolimatta, on meillä sisäpelissä ja miksei ulkopelissäkin vielä tekemistä. Runkosarjasta on neljän ottelun myötä neljännes takana, 10 pistettä.
Pisteiden valossa hyvä alku. Seuraavan neljänneksen aikana alkavat asetelmat lohkossa varmasti selkiytymään.

Info Kirjakaupan palkitut:
I Roosa Aho
II Amanda Tuomela

Artikkelikuva: Matias Hyytiäinen

Luitko jo nämä?