Ankkurit – JymyJussit 0-2 (0-4, 3-7)

I JAKSO

JymyJussien kapteeni Jukka-Pekka Vainionpää voittaa hutunketoin ja valitsee aloittavan ulkovuoron.  Ankkurit järjestää ensimmäisessä vuorossa kahden palon ajotilanteen, jota purkamaan asettui Markus Hallasuo. Hallasuon kotiutusyritys jää kuitenkin JymyJussien etukentän käsiin ja kolmas palo kotiin. JymyJussit tulee ryminällä tasoittavalle ja karkaa 0-2 johtoon Vainionpään ja Henri Itävalon lyönneillä. Toisessa vuorossa Ankkurit järjestää yhden palon ajolähdön, mutta Sami Mikkolanahon kotiutusyritys jää polttolinjalle kopiksi ja kotiin sekä kolmoselle palot. JymyJussit saa tasoittavalla yhden juoksun Vainionpään komealla takakentän puhkaisulla, jolla Tero Tyynelä saa lönkytellä kotiin (0-3). Kolmannessa vuorossa Ankkurit järjestää kolmostilanteen kahdella palolla, mutta kärjen takaa tulee kakkospesälle palo joten kotiutusta ei päästy yrittämään. JymyJussit saa tasoittavalla yhden juoksun Itävalon lyödessä Sami-Jukka Korvolan kotiin (0-4). Jakson viimeisessä vuorossa Ankkurit ei saa miestä kakkospesää pidemmälle joten jakso JymyJusseille 0-4.

II Jakso

Toinen jakso alkaa JymyJussien sisävuorolla. JymyJussit järjestää kahden palon ajotilanteen. Vainionpään ensimmäinen lyönti kuitenkin kopiksi polttolinjaan, jolla Henri Puputti on irti kakkospesältä ja näin kolmas palo taululle. Tasoittavalla vuorolla Ankkureiden sisäpeli takkuaa ja miestä ei saada kuin kakkospesälle asti. Toisen vuoron aloittavalla JymyJussien Elmeri Lieto paukauttaa takaa läpi pallon hallin verkkoihin kolmostilanteessa ja Tyynelä saa kävellä kotiin (0-1). Seuraavana vuoroon astui lyömään Vainionpää, joka juoksutti Liedon kakkoselta kotiin asti ja näin tilanteeksi 0-2. Ankkureiden tasoittavalla kakkoskärki taiteilee Miika Keski-Petäjän johdolla takatilanteen. Lyömään Nestori Yli-Sissala joka puhkaisee takakentän ja Manu Haukkala sekä Keski-Petäjä saa lönkötellä kotiin tilanteeksi 2-2. Kolmannen vuoron alkuun JymyJussit järjestää kärjestä tilanteen päälle. Vainionpää lyö kahdella eri lyönnilla kaksi juoksua ja seuraavana lyömään tullut Elmeri Lieto läpilyönnillä yhden juoksun (2-5).  Ankkurit järjestää tasoittavalla vuorolla kahden palon ajotilanteen mutta Manu Haukkalan lyönnillä ei saada miestä kotiin asti, joten jakson viimeiseen vuoroon mennään tilanteessa 2-5. Aloittavalla vuorolla JymyJussit lisää johtoa lukemiksi 2-7 Juuso Myllyniemen ja Oskari Mäkelän lyönneillä. Tasoittavalla vuorolla Ankkurit saa tilannetta päälle, mutta kiri jää vain yhteen juoksuun Mikkolanahon lyödessä Mikael Penninkankaan kotiin ja näin koko ottelu JymyJusseille 0-2 (0-4, 3-7).

 

Ottelun tilastot

Luitko jo nämä?