Pienistä loukkaantumisista kärsivä Ankkurit lähti otteluun rukatulla kokoonpanolla ja remmiin oli nostettu Kasper Mäkelä ja paluun 11 vuoden tauon jälkeen Ykköspesikseen tehnyt Tero Tuomela. Ottelun ensimmäinen jakso oli tasaista vääntöä. Ankkurien peli-ilme nousi jakson loppua kohden, joka riitti jaksovoittoon lukemin 3-2. Toisella jaksolla Ankkureiden peli kulkee ensimmäistä jaksoa paremmin ja voitto kirjataan lukemin 5-2.

I JAKSO

Ensimmäisessä vuorossa molemmat joukkueet saavat hienosti tilannetta päälle. Ensimmäisenä sisältä aloittava Kannus saa kärjestä palottoman ajotilanteen. Tuomo Rautio ja Joonas Riihimäki pääsevät yrittämään kotiutusta, mutta Ankkurien ulkopeli hoitaa tilanteen ja Kannus jää ilman juoksuja, Ankkurien sisävuoro menee lähes täysin samalla kaavalla kuin vieraiden. Kärjestä saadaan paloton ajotilanne päälle. Ville Keltikankaan ja Atte Brandtin lyönnit eivät kuitenkaan saattele miestä kotiin saakka.

Toisen vuoron aloittavalla Kannus avaa ottelun juoksutilin. Ajotilanteesa Joonas Riihimäen kova kakkosrajalyönti karkaa räpylästä nurmikolle ja Teemu Hollanti tuo ottelun ensimmäisen juoksun. Kannus pääsee vielä uudestaan yrittämään, mutta tällä kertaa Atte Brandt vetää pidemmän korren ja irroittaa väärällä miehen kolmoselta.  Ankkurien sisävuoro alkaa kärjestä, mutta tilanteiden rakentelu ontuu ja kaksi paloa nopeaa taululle.  Kakkoskärki onnistuu rakentamaan tilanteen kuitenkin päälle Martti Viitasalolle. Kannuksen lukkari Aleksi Lahti kuitenkin irroittaa Kasper Mäkelän kolmoselta, joten vuoron vaihtoon tilanteessa 0-1

Kolmannen vuoron aloittavalla Kannuksen sisäpeli näyttää jo kuolevan nopeaa. Tilanne kuitenkin tulee päälle, kun  Joel Salmela lyö etutilanteessa pallon kakkoskoppari Tuukka Etulalle. Pallo vähän karkaa Tuukalta  ja Miro Märsylä lähtee juoksemaan kotiin. Tuukka heittää kuitenkin tulisen heiton ja selvä palo kotiin.  Ankkurit siirtyy omalla sisävuorollaan johtoon. Ensimmäinen juoku syntyy, kun Kannuksen ulkopelaaja heittää pallon kauas kolmospesästä yli ja Elmeri Koivusalmi saa lähes kävellä kotiin. Tämän jälkeen Ankkurit saa vielä ajotilanteita päälle, ja onnistumisia tulee kaksi kappaletta lisää. Ensimmäisenä onnistuu Martti Viitasalo, joka lyö Mikael Penninkankaan kotiin. Seuraava onnistuja on kokoonpanoon noussut Tero Tuomela, joka lyö loistavan välilyönnin ja Ville Keltikangas tuo lukemiksi 3-1.

Neljännen aloittavalla Kannus saa heti vuoron alkuun palottoman ajotilanteen päälle. Joonas Riihimäki onnistuu lyömään kavennusjuoksun kotiuttamalla välilyönnillä Joel Salmelan. Kannus painostaa vielä kovasti ja Pete Seppälä ja Severi Tikkakoski pääsee yrittämään kotiutusta. Ankkurien ulkokenttä hoitaa kuitenkin loistavasti tilanteen ja jakso päättyy Ankkurien voittoon 3-2.

II JAKSO

Ankkurit aloittaa loistavasti kärjestä ensimmäisen sisävuoronsa, Nestori Yli-Sissala järjestää näpillä takatilanteen päälle ja seuraavalla lyönnillä onkin jo merkki päällä kotiin.  Nestorin pussari on loistava ja Elmeri Koivusalmi juoksee jakson ensimmäisen juoksun. Tämän jälkeen syntyy ajotilanne, mutta ilman onnistumista.  Kannus saa rakennettua omalla sisävuorollaan yhden kotiutuspaikan.  Pete Seppälän lyönnillä kuitenkin Joel Salmelasta palo kotiin.

Toinen vuoro alkaa taas loistavasti Ankkureilta. Toisena lyömään tullut Tero Tuomela vaihtaa Vili Siltalan kahdella hienolla lyönnillä kolmoselle. Tero vielä onnistuu viimeisellä lyönnillä kotiutuksessa, kun koppilyönti tippuu koppareiden eteen ja Vili kirmaa kotipesään. Ankkurien kärki rakentaa tämän jälkeen palottoman ajotilanteen päälle ja mies saadaan kahdesti kotipesän turvaan. Ensimmäisenä onnistuu juoksun lyömään Martti Viitasalo ja heti perään Atte Brandt. Juoksujen tuojina Elmeri Koivusalmi ja Mikael Penninkangas.  Kannuksen sisävuoro on kehno ja miestä ei nähdä ykköspesää pidemmällä

Kolmanteen vuoroon mennään Ankkurien johtaessa 4-0.  Ankkurit onnistuu vuorossa lisäämään johtoaan yhdellä juoksulla, jonka Kannus lahjoittaa. Lukkari Aleksi Lahden polttoyritys kolmoselle karkaa yli ja Mikael Penninkangas juoksee kotiin. Atte Brandtille saadaan vielä kotiutuspaikka jatkossa, mutta ilman onnistumista.  Kannus rakentaa sisävuorollaan kärjestä palottoman ajotilanteen. Tuomo Raution kotiutuslyönnillä kuitenkin palot sekä kotiin, että kolmoselle ja tilanne kuolee siihen.

Ratkaisevan vuoron aloittavalla Ankkurit saa kaksi kotiutuspaikkaa. Martti Viitasalon ja Ville Keltikankaan lyönneistä kuitenkin palot kotiin Koivusalmesta ja Penninkankaasta.  Kannus saa painostusta päälle tasoittavalla vuorollaan ja onnistuu myös kaksi kertaa. Tuomo Rautio kotiuttaa välilyönnillä Teemu Hollannin ja saman tempun tekee Konsta Launonen kotiuttamalla Eetu Isohannin. Tämä ei kuitenkaan Kannukselle riitä, joten ottelu Ankkureille lukemin 2-0 (3-2. 5-2)

 

OTTELUN TILASTOT

Luitko jo nämä?