Ankkurit ja Alavuden Peli-Veikot kohtasivat tänään Kitrolla. Panostakin pelistä löytyi. Ankkurit tarvitsi yhden pisteen varmistakseen pudotuspelipaikan ja se toteutui jo ensimmäisellä jaksolla.

Ensimmäinen jakso on hermostunutta peliä molemmilta. Ankkurien kokoonpanossa oli monia muutoksia, kun esimerkiksi Atte Brandt joutui jättämään pelin väliin ja Tuukka Etula otti syöttövastuun. Ensimmäinen juoksu nähdään jo ensimmäisessä vuorossa, kun Ankkurien kasvatti Joni Matintupa onnistuu siirtämään Alavuden 1-0 johtoon. Ankkurit avaa oman juoksutilin jakson toisessa vuorossa. Ville Keltikangas pääsee yrittämään kotiutusta ja onnistuu myös, kun Nestori Yli-Sissala juoksee Keltin näpillä kotiin. Molempien ulkopeli toimii mallikkaasti lähes koko jakson ja takatilanteissa joukkueet pystyy tappaa miestä kotiin. Jakson ratkaisu nähdään neljännen vuoron tasoittavalla, kun Sasu Iivarinen niittaa pallon väliin ja Antton Peltomäki tuo Ankkureille ratkaisevan 2-1 juoksun.

Kapteeni Nestori Yli-Sissalan tuuletukset voitetun pelin jälkeen

Toisella jaksolla Ankkurit pystyy paineettomasti pelaamaan, kun pudotuspelipaikka varmistui. Lyöntijärjestystäkin rukattiin jonkun verran ja onnistumisiakin alkoi tulemaan ensimmäistä jaksoa enemmän. Jakson avauspinnan arkkitehtinä toimii Martti Viitasalo, joka kotiuttaa ensimmäisessä vuorossa Ankkurien parhaana palkitun Tuukka Etulan kotiin.  Alavus tulee tasoihin jakson ensimmäisellä sisävuorollaan, kun Rasmus Tepon lyönti takakentälle karkaa kopparin käsistä ja Joonas Riikilä juoksee suoraan kakkospesältä kotiin. Jakson kaksi seuraavaa vuoroa on Ankkurien hallinnassa ja varsinkin ulkopelin sankarina toimii  Nestori Yli-Sissala joka naulaa miehiä pesille tiuhaan tahtiin. Ankkurit lisää johtoaan toisessa vuorossa kahdella juoksulla Elmeri Koivusalmen kakkospuolen läpilyönnillä. Elmeri itse juoksee kunnarin ja Mikael Penninkangas tuo yhden tavallisen juoksun. Kolmannessa vuorossa Tuukka Etula lyö vielä Penninkankaan kotiin, niin ratkaisevaan vuoroon mennään 4-1 tilanteessa.  Ankkurit ei viimeisessä vuorossa onnistu paikoista huolimatta saamaan miestä kotiin. Alavus sen sijaan onnistuu, kun ensimmäinen juoksu lipsahtaa vapaataipaleella ja toinen Joonas Riikilän lyönnillä. Tämä ei kuitenkaan riitä Alavudelle ja Ankkurit nappaa puhtaan voiton lukemin 2-0 (2-1, 4-3)

OTTELUN TILASTOT

Luitko jo nämä?